Olin kiusaamisen kohteena

En tällä kertaa kirjoita kenenkään muun tarinaa tai mielipidettä, kuten keskiviikkoisin on tässä blogissa ollut tapana, vaan omani.
– Kertomani kokemus ei tule jättämään itseeni minkäänlaisia traumoja, mutta aikaansai ymmärrystä ja sympatioita jatkuvasti kiusattuna olevia kohtaan.

Tekstissä on käytetty kiusatusta nimitystä: ”inhottu”, koska kiusaajien käytös saa tuntumaan sellaiselta.

– 

Kävelen autooni, sydän pamppaillen kokemastani kohtelusta, jota en uskonut tulevani enää kokemaan. Kaukaisuudesta tutut mitättömyyden, erilaisuuden ja nolouden tunteet vyöryivät, kuin aallot ylitseni, vaihdellen suuntaa voimattomuuden ja toivotun välinpitämättömyyden välimaastossa. Kuulen edelleen pääni sisällä ilottoman kuoronaurun, josta ei erota iloa tai hyväntahtoisuutta.
– Uskomatonta, että olin aiheuttanut tuon naurun kertomalla henkilökohtaisen asian.
– Kertomalla naulitsin otsaani näkymättömän, mutta kipeän leiman.

Ujoja vai ilkiöitä?

On monia tapoja mitätöidä toinen ihminen ja tehdä hänet näkymättömäksi. Yksi toimintamalli on keskittyä tuijottamaan esim. ruokalautastaan, tai omia kengänkärkiään, inhoamansa ihmisen tullessa huoneeseen. Muualle katsojat voivat toki olla ujojakin, mutta tässä ei tarkoiteta heitä. Tulijaa ei tervehditä, eikä hänelle luoda pitkiä katseita, mutta hänen puhuessaan voidaan pyöräytellä silmiä merkitsevästi vierustoverilleen. Suupielet kaartuvat alas ja silmät pysyvät muualle keskittyneinä, kun tulijalle heitellään väheksyviä kannanottoja. - Tällaistakaan eivät ujot tee.

Hyvin pian kohteena oleva huomaa, että edes puheenaiheen vaihtaminen ei auta, vaan kaikki hänen sanomansa aiheuttaa samanlaista väheksyntää sekä sanoin että ilmein. Toisin sanoen inhotulle ”näytetään hänen paikkansa” ja ilmaistaan hänen vähäinen merkityksensä muihin läsnäolijoihin nähden.
– Kuin suoraan artikkelista, joka kertoo koulukiusaamisen tunnistamisesta.
– Miten voi olla mahdollista, että koen tällaista aikuisena ihmisenä? Miten on mahdollista, että tilanteen kokeminen tuntuu täsmälleen yhtä pahalta, kuin pienenä koululaisena? Silloin luokan pojat testasivat rajojaan, kunnes kiusaaminen saatiin loppumaan, antamalla samalla mitalla takaisin.
– Aikuisena ei voi mennä ”vastustajansa” tasolle. Ei halua suuttumalla, tai riitelemällä enää puolustaa oikeuttaan olla ja elää sellaisena, kuin on. – Mitä tästä seuraa?

Kehonviestintä kiusaamisen apuvälineenä

– Siitä seuraa se, että ihminen haluaa piilottaa haavoittuvuutensa. Ei halua antaa heille iloa siitä, että ovat onnistuneet loukkaamaan. On heitettävä huumoriksi, vaikka se onkin vain huono ”laastari” tuossa tilanteessa, eikä suojele alla olevaa haavaa. Haava repeytyy auki jatkuvasti, kunnes muisti ei enää tuo välähdyksinä muistoja tuosta ahdistavasta näytelmästä.

Monella on käsitys, että olemme kasvatuksessamme saaneet opiksi, olla näyttämättä negatiivisia tunteita toista ihmistä kohtaan. On kuitenkin myönnettävä, että kaikille sitä ei ole opetettu, tai sen tärkeyttä ei ole osattu sisäistää niin, että se olisi siirtynyt käytökseen.
– Onko osalla ihmisiä kykenemättömyys hallita kehonviestintäänsä?
Ei loukkaukseen tarvita aina edes sanoja, pelkät inhon ja väheksynnän ilmeetkin riittävät.

"Mielipidejohtajat" nauttivat myötäilijöistä

Kun ihminen tuntee tulleensa ns. ”porukan pilkkaamaksi”, löytyy tuosta porukasta usein ns. ”johtohahmo”, jonka käytöstä muut myötäilevät ja tulevat kuin huomaamattaan osallistuneeksi jopa kiusaamiseen. Johdatteleva tyyppi kyllä huomaa olevansa vaikuttajana. Hän paistattelee omahyväisenä ”mielipidejohtajuuttaan”, kuin kukko tunkiolla.
– En tiedä, oliko kokemassani tilanteessa tuollaista mielipidejohtajaa, koska en ole vakituisesti tekemisissä näiden ihmisten kanssa, enkä tunne heitä siinä mielessä.

Haluan antaa kaikki sympatiani niille, jotka kokevat toistuvasti työpaikoillaan tulevansa alistetuiksi ja mitätöidyiksi. Toivon rohkeutta kiusaamisen sivustaseuraajille, olla myötäilemättä työpaikkakiusaajaa, vaikka se tuntuisi kuinka parantavan omaa asemaa yhteisössä.

Toivon myös, että työterveyshuollossa kiinnitettäisiin huomiota kiusaajien mielenterveyteen, jotta kiusaamisen perussyihin päästäisiin käsiksi. Tätä kautta olisi realistisempaa saada kiusaaminen jossain vaiheessa edes vähenemään. Kun Henkinen väkivalta yhteisöistä vähenee, vähenevät myös mielenterveysongelmat.
– Joissakin ihmisissä henkiset ongelmat purkautuvat käyttäytymishäirioinä, kuten kiusaamisena. Kaikkien luulisi tietävän sen.

Epäeettisen lajin monipuolisuus

Kiusaamista esiintyy perheistä ja lastentarhoista vanhustenhoitopaikkoihin asti, eli kaikkialla, jossa ihmiset ovat tekemisissä keskenään. Mielestäni kiusaamista ei kuitenkaan pitäisi aina käsitellä kokonaisuutena. Vaikka perus-kiusaamistavat ovat enimmäkseen paikkariippumattomia, silti luonne ja vaikutukset muuttuvat ihmisten iän, tapakulttuurin ja monen muun asian vaikutuksesta. Esimerkiksi työelämän keskinäinen kilpailu valta-asemasta, palkoista ja työtehtävistä, vaikuttavat omalla tavallaan kiusaamistapoihin ja niiden vaikutukseen kohteeseensa.

Mielestäni kiusaamisongelman ratkaisu ei ole se, että kiusaamisen kohteeksi joutunut alkaa muuttaa persoonaansa ja käyttäytymistapojaan. 
– Harmillisen moniin kiusatun selviytymistarinoihin näyttää kyllä liittyvän oman persoonallisuutensa "tasapuolistaminen ja latistaminen". – Sekö on elämää, ettei erotu takanaan olevasta tapetista?

-Tse-

Linkit: 

• Näistä merkeistä tunnistat myrkyllisen työyhteisön
  – “Työpaikkakiusaamisen sijaan pitäisi puhua henkisestä väkivallasta”
• Työpaikkakiusaaminen ja kaksoisuhriutumisen dynamiikka
• Työpaikkakiusaaminen on henkistä väkivaltaa (mieli)
• 10 käytännön neuvoa - Näin teet työpaikkakiusaamisesta lopun
• Näin työpaikkakiusaamisesta selviää - Kokemuskertomuksia

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos..

Ärsyttävätkö somepersoonat?

Joillekin ihmisisille kehittyy oman persoonansa lisäksi somepersoona, joka poikkeaa täysin henkilön omasta käyttäytymisestä ja luonteesta. Se on kuin rooli, joka otetaan käyttöön jokaisen tilapäivityksen yhteydessä.

Sosiaalisen median roolihahmot / somepersoonat

Olen tullut lukeneeksi niin paljon kaikenlaisia jakoja ja päivityksiä internetin ihmeellisessä maailmassa, että mieleeni on alkanut muovautumaan kuva tietynlaisista somen roolihahmoista. Roolihahmot ovat tilapäivittäjien itsestään, joko tarkoituksella tai vahingossa, luomia julkikuvia, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Somepersoona on voinut kehittyä myös tarpeesen harrastaa pientä leuhkintaa tai pröystäilyä, jota ei "livenä" kehtaisi tehdä.
– Noista lukuisista somepersoonista nostan esiin vain muutaman tässä keskustelussa, johon osallistuu myös satunnainen kahvilaseuralainen.

Wannabe

Ensimmäisenä mieleen nousee ns.  ”wannabe”-persoona. Kyseinen ihmistyyppi on vuosien varrella luonut some-elämästä itselleen toisen todellisuuden, jossa oleminen alkaa niellä hänen elämäänsä pala kerrallaan. Paetessaan sometodellisuuteensa, hänestä tulee vanhanajan julkkiskuvan kaltainen persoona, jonka elämä on hohdokasta, ja ennen kaikkea seurattua. Hän katselee somekanavistaan omia päivityksiään ja kuviaan pitkin päivää, ja kuvittelee olevansa tuo luomansa persoona.

Alussa Wannabe on ”näytelmänsä” ainoa näyttelijä, mutta vääjäämättä yksi läheinen kerrallaan valjastetaan ylläpitämään tuota hohdokasta ”todellisuutta”. Heidät asetellaan poseeraamaan hohdokkaisiin kuviin, jotka viestivät maailmalle jenkkiläisestä elämäntyylistä ja uskomattomasta perheonnesta. Kuvat viestivät amerikkalaisesta unelmasta tässä Suomenmaassa. Hänen kuvansa ovat hyvin ja koristeellisesti käsiteltyjä, ja luovat aina kuvan teemaan sopivaa tunnelmaa. Kuvia katsellessa voi melkein kuulla amerikkalaisen joulupukin ”hou-hou-hou” -naurun, tai tuntea kuvan sisustustakasta leviävän, vienon savuntuoksun nenässään.

"Meilläpä on" -persoona

Toinen sometyyppi on ”Meilläpä on”-persoona, joka kuvaa pieniä yksityiskohtia siten, että jokin perheen ylpeydenaihe sattuu kuin vahingossa kuvan taustalle. Hän kuvaa maisemia uudesta, kalliista autosta niin, että kuin vahingossa, jääkin automerkin tunnistettava osa kojelaudasta näkyviin. Illallisella tulee napattua kuva Instagramiin niin, että 600 €:n ”Château Latour”-viinin etiketti jää vain vähän, mutta tunnistettavasti näkyviin. Viinillä ei ”tietenkään” ole tarkoitus pröystäillä, joten tekstissä mainitaankin vain herkullinen pihvi. Maljannostajalla näkyy olevan Rolex ranteessaan.
– Saattavathan nuo tietenkin olla pelkkiä vahinkojakin?

Spämmääjät

Sitten on nämä ”Spämmääjät”! – ”Vastaa tähän ja jaa omalle seinällesi…” – Sitten kymmenet, jopa sadat, kommentoivat viestiin. Kommentoinnit kestävät monta päivää, ja monistuvat vielä niiden seinälleen jakaneittenkin ansiosta.
– Ymmärrän, kun firmat jakavat mainoksiaan kommentoitavaksi, jotta saavat näkyvyyttä.
– Mitä spämmääjät tuosta saavat?
– Kerran yksi ”koiranleuka” sai tarpeekseen ja julkaisi: ”Jaa tämä kuva seinällesi, sitten meillä molemmilla on sama kuva seinällä”.
– Sitten tällainen esimerkki: ”Onko teillä mustat keittiökaapistot?” – Perässä lähemmäksi sata kieltävää tai myöntävää vastausta!!!

– Koska tähän mennessä olen saanut nostatettua jo muutamien hiukset pystyyn epäilyksestä, tarkoitanko juuri häntä, voin kertoa, että jokaiseen mainitsemaani sometyyppiin sisältyy enemmän kuin yksi edustaja. Mistään henkilökohtaisesta nolouttamisesta ei ole kysymys. Otin aiheen käsiteltäväkseni, koska se tunki itseään minusta ulos.

Peukkupuoli

– En ole yleisissä somekanavissa mikään ylenmääräisesti ”peukutettu” tyyppi, joten oma sometyyppini voisi olla ”Peukkupuoli”. Meikäläisiä on luultavasti paljon, koska verkossa kohistaan someahdistuksesta.
Someahdistuksen yksi oire on peukutusten vähäisyys, ja ilmeisesti noiden edellä mainitsemieni sometyyppien läpitunkeva onnellisuus, joka tuppaa aiheuttamaan Peukkupuoli-paroissa kateutta ja ahdistusta. Tämä sometyyppi myös ihmettelee, miksi somekavereista vain parikymmentä prosenttia napauttaa hänelle peukun.
– Mieleen nousee visuaalisesti muistutus ”Seuraa”-napista, jonka Peukkupuolet epäilevät osan somekavereistaan käyneen napsauttamassa ”Seuraamattomaksi”. 

– Olisiko Peukkupuolikin napsauttanut kyseistä nappia myös ”Wannabe”-, ”Meilläpä on”- tai ”Spämmääjä” -tyypin kohdalla?

– Mikä tällaisen jutun julkaisun seuraus voi olla?

– No tietenkin se, että sulla ei ole kohta niitä vähiäkään seuraajia ja peukuttajia.

– Mutta enhän mä omista somekavereista kertonut?

– No et, mutta aiheutit epäilyksen. ☹

-Tse-

Linkkejä

• Yhteishyvä: Ahdistaako some? Lue psykologin 5 vinkkiä somen käyttöön – ja aivot kiittävät
• Iltalehti: Lukijat kertovat, mikä ärsyttää eniten somessa: ”Tekemällä tehdyt ”muka” normaalit kuvat ovat perseestä”
• Tutkija: Emotionaaliset vuodatukset ärsyttävät somessa
• Iltasanomat: Kyttäily, kateus ja tekopyhyys saavat poistamaan some-tilejä – ”En sitä omaan elämääni tarvitse”
• Menaiset: Jos sosiaalinen media ahdistaa tai uuvuttaa, lopullisten hyvästien vaihtoehtona voi kokeilla suursiivousta.
• voice.fi. Kielitieteilijä selittää ärsyttävää some-ilmiötä: "Se on kehuskelua"
• vauva.fi -Keskustelu: Mikä somessa ärsyttää sinua eniten?
• Justimusfilms: 20 asiaa jotka v*tuttaa somessa

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Bensaimuja ja poliisikyytejä

Oli tyypillinen tammikuinen tiistai-iltapäivä. Istuessani keittiönpöydän ääressä juomassa possukahvia, kuulin kioskin puolelta tutut äänet. Nousin ja kävelin tiskin taakse, jossa kaksi 15-vuotiasta, nauravaista pojannaamaa selittivät myyjälle jotain, jonka sisältöön en päässyt ihan kiinni, mutta jotain hauskaa se tuntui olevan.

Jukka ja Vesa olivat tuolloin villejä kavereitani, joiden kanssa oli aina hauskaa. – Tiedä tuota, yhdistikö meidän jokaisen taustalla olevat kotiongelmat toisiamme, vai jokin muu samankaltaisuus, koska viihdyimme erään aikakauden todella paljon keskenämme?

Istuuduttiin juttelemaan yhteen kioskin pöydistä. Vesa kertoi ostaneensa romaanilta auton lahjakellollaan.
– Tuuks, Sari, hakemaan meidän kanssa Zephyriä niiden kämpältä?
– Kyytikin on, lisäsi Jukka. – Matintupa lupas kuskata meidät sinne.
Koska mitään erikoista ei tuntunut olevan ohjelmistossani tuona iltana, vastasin myöntävästi.

Vanhempani kielsivät minulta lapsena melkein kaiken vapaa-ajantoiminnan, joka olisi vienyt minut pois kotoani. Näin kävi tälläkin kertaa, joten laskeuduin yläkerran huoneeni ikkunasta paloportaita pitkin talon taakse, jossa pojat ja Matintupa odottivat pikku-Fiatissa.

Zephyrillä saitsingille

Matka syrjäkylän romaanikämpälle ei kestänyt viittätoista minuuttia kauempaa. Vastassa oli, 15-vuotiaan arviointikokemuksellani, tosi vanha mies, jota Vesa kutsui Valafriksi. Meidät kutsuttiin sisään pieneen, savuiseen mökkiin, jossa toinen talon tytöistä tuli heti kauppaamaan minulle pitsiliinoja, joihin minulla ei tietenkään ollut varaa. Vesa sai Zephyrin avaimet, joten matka saattoi alkaa.

– Minkä vapauden ja riippumattomuuden tunteen tuo autoajelu meissä aiheuttikaan? - Matka taittui ja maisemat vaihtuivat, kunnes bensamittari alkoi vaatia suuntaamista kohti lähintä huoltoasemaa. Vesa heittää ilmoille kysymyksen.
– Onks kellään ”täpäkkää”? – Nyt tarttis tankata, tai matka loppuu lyhyeen.
Vesa oli antanut kellonsa lisäksi Valafrille myös viimeiset rahansa. Jukka kaivoi taskustaan vaivaisen vitosen, eikä minulla ollut latin latia taskussani. En ollut varautunut, että joutuisimme tuollaiseen tilanteeseen 30 kilometrin päässä kotoani.
– Miks pyysitte mut mukaan persaukisina? – Tänne nyt palellutaan metsätaipaleelle, jossa ei oo ees liikennettä.
– Älä nyt tärise siinä! – Bensaa on vielä sen verran, että kierrellään ja katotaan, jos näkys autoja, joista vois imasta vähän menovettä. Vesan lausahdus toi esiin sellaisen vaihtoehdon, jota en olisi ikinä voinut edes kuvitella.
Kuinka ollakaan? – Jukka löysi peräluukusta kanisterin ja letkun, joten seuraavaksi oli löydettävä autoja, joihin ei ole suoraa näköyhteyttä mistään.

Tankattiin ja jatkettiin

Kuin ihmeen kaupalla saavuimme iltahämärissä vanhan seurantalon näköisen rakennuksen parkkipaikalle, jossa oli useita autoja parkissa. Etsimme suojaisimman nurkan, ja pojat lähtivät kanistereineen bensanhakumatkalle. Istuin autossa ja jännitin vatsani kipeäksi. Jonkin ajan kuluttua pojat palasivat hengästyneinä täyden kanisterin kanssa. Kertoivat, että talon sisältä kuulunut virrenveisuu ja puhe olivat yhtäkkiä hiljentyneet, joten pojat olivat ottaneet jalat alleen. Jonkin matkan päästä löytyi vielä taloja, joiden pihassa olevista autoista pojat kävivät myös imemässä bensaa. Huolimatta roistomaisesta toiminnastaan, pojat kertoivat varovansa imemästä yhdestä tankista suuria määriä, jotteivät omistajat joudu pulaan huomatessaan bensojensa hävinneen. Pojat sanoivat, että uudemmissa autoissa on joku verkko, jota letku ei läpäise.

Zephyrin saatua bensaa tankkiinsa, olisi ollut viisainta suunnata kohti kotia, mutta kuinka kävikään? – Autoajelu sai ”luovat” ajatukset heräämään, ja mietimme kuin yhdellä päällä, että nythän on keinot pitää auto bensoissaan ja jatkaa mukavaa ajelua pidempäänkin. Tämän yhteisen oivalluksemme kannattelemina suuntasimme kohti Seinäjokea. Rokin soidessa autoradiosta ja matkan taittuessa, aika oli nopeasti vierähtänyt aamuyöhön. Olimme väsyneitä teinejä, jotka kikattelivat puolestakin sanasta. Kuski oli vaihtunut jo pariin kertaan. Itse en uskaltautunut rattiin, mutta pojat vuorottelivat keskenään.

Pysähdyimme lähellä Seinäjokea olevalle tienvarren p-paikalle, jota meillä päin kutsuttiin ”huiluupaikaksi”. Kisailimme keskenämme, kuten koko yön valvoneet nälkäiset teinit vain voivat.
Jukka alkoi yhtäkkiä leikkiä autolla. Hän pyöritteli rattia ja kaasutteli niin, että auto kiisi välillä toinen kylki edellä eteenpäin, kunnes töyssähti nokka edellä syvään ja korkeaan lumipenkkaan. Jokaisella peruutusyrityksellä auto vajosi syvemmälle lumeen, emmekä saaneet sitä enää omin neuvoin liikahtamaankaan.

Olimme lopuksi niin nälkäisiä, että lähdimme liftaamaan kohti Seinäjokea. Pian saimmekin töihin kulkevalta automieheltä kyydin keskustan laitamilla olevaan baariin, jonne jäin odottamaan, poikien mentyä etsimään jotain syötävää. Pojat palasivat mukanaan muutama suklaapatukka, jotka olivat näpistäneet hihaansa läheiseltä huoltoasemalta. Palasimme liftaten takaisin automme luokse, jossa pojat esittelivät myös huoltoasemalta ”mukaan tarttuneet” Lapinleukut, – tuppipuukot, jotka juuri ja juuri peittyivät heidän saappaanvarsiinsa. Yritimme siinä autossa istuessamme suunnitella, millä keinoin saattaisimme päästä jatkamaan matkaamme kotia kohti, kunnes viereemme parkkeerasi poliisiauto.

Tupu, Hupu ja Lupu

Kaksi nuorta poliisia koputtivat automme ikkunaan ja pyysivät astumaan ulos. Poliisit kertoivat jonkun soittaneen heille meistä. En tänä päivänäkään tiedä, miksi poliisille oli soitettu, mutta epäilen, että poikien puukkojen varastaminen oli sittenkin huomattu. Arvoitukseksi on kuitenkin jäänyt, kuinka poliisit osasivat tulla p-paikalle, jossa automme oli. Seuraava etappi oli Seinäjoen poliisiasema, jossa Vesa ja Jukka laitettiin putkaan. Minut poliisit pyysivät kahvihuoneeseensa, jossa toinen poliiseista toi minulle kupillisen kahvia ja ison voileivän, jossa oli kinkkua, juustoa, kurkkua ja tomaattia. En muista, koska leipä ja kahvi olisivat maistuneet yhtä hyviltä. Ei haitannut edes se, että kahvikuppini tyhjennyttyä, pohjalta paljastui vanha kahvirengas. Kävin vielä haastateltavana toisessa huoneessa, jossa kerroin kaiken muun, paitsi bensanhankinta- ja Lapinleuku -tapausta.

Odotellessani poliisiaseman asiakkaiden odotustilassa, Jukka ja Vesa pääsivät myös putkasta ja kuulustelusta. Parin tunnin sisällä poliisiasemalle tuli kotipaikkakuntamme sosiaalitarkkailija ja kaksi poliisia. He pyysivät meidät mukaansa ulkona seisovaan poliisiautoon, jolla meidät oli tarkoitus kuskata omiin koteihimme. En muista heidän sanoneen sanaakaan koko matkan aikana. Minä, Vesa ja Jukka istuimme takapenkillä vierekkäin, kuin Tupu, Hupu ja Lupu. Emme voineet katsoa toisiimme, koska vilkaisukin alkoi naurattaa.

Kotiintulo pelotti koko matkan, eikä hellittänyt tultuamme kotipihaani. Äiti ei tullut ovelle vastaan minua ja sosiaalitarkkailijaa. Kioskin ikkuna näytti peittyvän pöllähtäneistä teininaamoista. Sisälle tultuani, kuulin kioskista huudahduksen.
– Hei, turpa kiinni! – Kuunnellaan mitä sille sanotaan.
Menin huoneeseeni, eikä minulle sanottu mitään. Sosiaalitarkkailija jäi äitini kanssa juttelemaan, eikä koko reissusta kyselty minulta koskaan mitään.

Kioskimme teiniasiakkailla tuntui olevan hauskaa, kertoessamme seikkailustamme.
Jälkeenpäin kerroin koko matkamme myös äidilleni, mutta äitini ei reagoinut silloinkaan kertomaani mitenkään. Kyselin häneltä, kuinka poliisit saivat meistä tiedon ja mitä sosiaalitarkkailija oi puhunut, saamatta mihinkään vastausta. – Epäilen kuitenkin karkureissuni aiheuttaneen sen, että jossain vaiheessa huoneeni ikkunaan ilmestyi munalukko.

Meille kolmelle kokemuksemme oli seikkailu, josta jäi pysyvä muisto. Tapahtumia ja jännitystä oli aivan riittämiin n. vuorokauden mittaiselle ajanjaksolle. Silti korviimme kantautuneet versiot reissustamme sisälsivät paljon enemmän draamaa. – Ihmisillä on kummallinen halu lisätä omiaan.

Meistä kolmesta ei odotettu kehittyvän mitään kelvollista, mutta meidänkin kohdallamme älyn määrä, ympäristön epäilyistä huolimatta, kasvoi.
– Ehkäpä koimme muutamia muitakin seikkailuja kasvumme aikana, mutta läpäisimme kuitenkin kunnialla uraputkemme ja ruuhkavuotemme, lapsenkasvatuksesta puhumattakaan.

Kiitos kun luit tarinani 😊
- Sari -


-Tse-

Linkit

• "Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä" – 15-vuotiaana kotoa karanneen Iidan äiti tietää, millaista on pelätä pahinta
• Kun nuori ottaa hatkat - Poliisi: "Kukaan ei löydy heti"
• Bensavarkaat
• Poliisi huolissaan ilmiöstä - useita 16-17-vuotiaita kiinni auton ratista
• Ajaminen alaikäisenä

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Huvittava lapsenlapsi-viikonloppu

Olemme todenneet Anskun kanssa useasti, että olemme ”tunkioita” toisillemme, joka tarkoittaa, että kippaamme epämääräisin väliajoin elämästä kerääntyneet lastit toistemme niskaan. Joskus nuo lastit ovat mukavia ja joskus raskaita. Välillä lisäämme elinvuosiamme, nauramalla vatsamme kipeäksi, kun harmillisistakin asioista tulee surkuhupaisia.

Istun odottamassa bussia, kun viereeni istahtaa tuttu tyyppi, valittaen vuolaasti raskaita kauppakassejaan ja parimetrisiksi venähtäneitä käsivarsiaan. Ansku on poikkeuksellisesti bussilla liikenteessä, koska hänen autonsa on korjattavana jonkin kytkimeen liittyvän vian vuoksi. Kirottuaan autot ja kytkimet, hän alkaa kertoa, kuinka oli viettänyt viikonloppunsa lastenlastensa, 6 vuotiaan Miskan ja 7 vuotiaan Kasperin kanssa.

Tulivat, "vaikka satoi"

Anskun tytär oli lähettänyt viestin torstaina, että pikkupojat olisivat tulossa perjantaista sunnuntaihin kylään. Anskulle sopi oikein hyvin. Hän oli mielissään, että he olivat muuttaneet mielensä viime käynnistä, jolloin pojat olivat linnoittautuneet vessaan kissan kanssa ja suihkuttaneet kokonaisen patruunan vessaraikastetta vessan hengitysilmaan. Kissa oli käpertynyt vessan nurkkaan, omaan hiekkalaatikkoonsa jäykäksi, suurisilmäiseksi karvapalloksi, eikä uskaltanut liikahtaakaan. Ansku oli määrännyt pojille kiellot kissan lähestymiseen ja kahdenkeskisiin vessareissuihin. Kissan salajahtauksesta tuli pojille sen vierailukerran mielihomma ja Anskulle haastava lastenvahtikokemus. Kotiinlähdön hetkellä pojat olivat vastanneet Anskun uusintavierailupyyntöön mulkaisulla ja hiljaisuudella.

Pojat olivat siis unohtaneet kaunansa, kuten lapsilla on tapana tehdä. Ansku kertoo olleensa erittäin tyytyväinen vietettyyn viikonloppuun. Pojat olivat olleet Anskun mielestä ihan kilttejä.
- Vaikka pari kertaa heille meinasi tulla erimielisyyksiä, sain heidät huijattua toisiin ajatuksiin.
- Imartelevaa ja yllättävää oli siinä kohtaa, kun näytin heille keräämiäni asuntovaihtoehtoja. Pojat mainitsivat, katsoessamme heidän kotinsa lähellä olevia asuntoja, että olisi mukavaa, jos asuisin niin lähellä, että he voisivat useammin käydä kylässä.

Pienilläkin on tapansa

- Voin myöntää, että tunnen hellyttäviä tunteita lapsenlapsiani kohtaan. Tunnustettava on myös, että heillä on perimmäinen vietti tehdä asioita toisin kuin on neuvottu. - Vähän huijata, kun tulee mahdollisuus. Toteaa Ansku, ja alkaa kertoa viikonlopun tapahtumista.
- Lapsenlapsillani on vakioiksi muodostuneita tapoja, jotka usein toistuvat luonani. Nuorempi, Miska, ruuvaa vessan ovenkahvat löysälle heti kun tulee mahdollisuus. Kasperi jättää omien sotkujen siivoamisen tekemättä heti kun käännän selkäni. Lisäksi heillä on jatkuva taistelu siitä, kumpi esim. nostaa lattialle pudonneen roskan tai karkkipaperin, kumpi saa enemmän, tai jää vähemmälle mitä tahansa. Molemmat tökkivät ruokaansa ja syövät melkein tunnin, hoputtelusta huolimatta.
- Sain vihaisia katseita Miskalta, kun pyysin hänet pesemään vessanpöntön, koska hän oli jättänyt pönttöön jääneet ”vauhtiraidat” siivoamatta.

- Kasperin inho toisen hygieniatuotteiden käytöstä tuli esille voimakkaasti, kun annoin heille käyttämättömän, yhteisen pesusienen suihkuun. Olisin antanut molemmille oman, mutta nyt vain sattui olemaan tuo yksi.
- Kasper ei ollut pystynyt käyttämään sientä, koska Miska oli pessyt sillä itseään. Tarjottuani hänelle omaa, juuri pestyä hiusharjaani, hän keksi, että pesuainetta oli jäänyt hiuksiin ja hänen on heti mentävä huutomaan sitä pois. Mentyäni katsomaan, hän seisoi kylppärissä, väittäen, että oli jo huuhtonut hiuksensa, mutta menee huoneeseensa hakemaan jotain, ja kampaa siellä samalla hiuksensa. - Ei siis voinut käyttää puhdasta hiusharjaani?
- Hän tutkii jokaisen aterimen aina ennen syömistä, eikä käytä sellaista, johon on jäänyt vesijälkiä.

Pizzaa ja Netflixiä

Ansku kertoi heidän käyneen lauantaina pizzalla. Kotimatkalla tehtiin päätös Netflix-elokuvan katsomisesta.
- Menimme R-kioskilta hakemaan jotain elokuvanaposteltavaa. Mukaan tarttui iso karkkipussi, jonka avasin ja lupasin heidän ottaa yhdet karkit ”matkaevääksi”. Sain siinä sitten itsekin ”suun makiaksi”.
- Nauratti, kun pyytäessäni toisenkin karkin, takapenkiltä kuului, että ”ei nyt enää”.

- Kotiin tultuamme, pojat valitsivat Netflixistä elokuvan. Pyysin Kasperia hakemaan autoon jääneen karkkipussin. Kasperi toi pussin, jossa oli jäljellä vain kaksi karkkia.
- En uskonut enää aikuisena tuntevani niin suurta pettymystä toivotun karkin saamatta jäämisestä, kuin siinä hetkessä tunsin. Jouduin oikein miettimään, miten tuon tilanteen parhaiten hoitaisin.
- Sen jo tiesin, että pettymys näkyi naamastani, joten mainitsin vain tuohtuneena, että karkkeja ei ollut tarkoitettu syötäväksi kotimatkalla.
- No, Ante-e-e-ks! Sanoi Kasperi.
- Itse en sanonut enää mitään, vaan paloittelin kaksi karkkia pieniksi paloiksi ja jaoin ne meille kolmelle.

- Jostain syystä nuo pikkupoikien kummalliset toimintatavat eivät enää niin paljon huolestuta minua. Kertoo Ansku ja jatkaa.
- Uskon, että aika poistaa niistä suurimman osan. ”Elämä opettaa”.
Ansku miettii, että olisi oikeasti heille eduksi saada oppia vähän enemmän mummoltaankin elämän evääksi. Hän arvelee, että poikien tapa toimia, on heidän kotonaan osoittautunut jotenkin hyödylliseksi heille itselleen.
- Ehkä heidän vanhempansa eivät huomaa, että ”jekutetaan”.

- Miskan ja Kasperin vierailun vuoksi en ole päässyt pyöriskelemään itsesäälissä. Viime yö tuli nukuttua mukavasti. Kissakin tuli yöksi kotiin, kun pojat olivat lähteneet.

Bussini saapui pysäkille, joten halasimme Anskun kanssa ja toivottelimme hyvät ja onnelliset. Kotimatkalla muistelen Anskun kertomusta lapsenlapsi-viikonlopustaan, enkä voi estää hymyä nousemasta kasvoilleni. - Juuri tuollaiset lasten edesotamukset ja tavat ovat niitä parhaita suvun tapaamisissa naurattavia muistoja. 😍


-Tse-

 Perheeseen ja lapsuuteen liittyviä linkkejä:

• Kuka määrää säännöt, kun lapset ovat hoidossa isovanhemmilla?
• Lapsenlapset ovat isovanhempien valo
• Sisarussuhde on ihmissuhteista läheisin - viisi painavaa syytä
• Sisarusten side tulee sydämestä
• Sisarusten väliset kahnauksetkin kasvattavat
• Lasten erilaisia kehitysvaiheita ikäryhmittäin
• 33 omituisinta perheiden sääntöä: Ei yöllä vessaan ja kaupassa kädet taskuun
• Omituiset tavat voivat olla tavallisia

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Nostalgiaa ja traumoja joulun kylkiäisenä - Marja kertoo, miten muistot opettavat ja satuttavat

Marja istuu apaattisena, ja kuin huomaamattaan tv:stä tulevat ohjelmat lävistävät hänen päänsä, jättämättä mitään jälkeensä. Ajatuksissa risteilee koko eletyn elämän kaari. Kivun, häpeän ja pettymyksen tunteet nousevat pintaan vuorotellen. Tuntemukset ovat tuoreen ja kipeän tuntuisia, vaikka aikaa on kulunut ja ”vettä virrannut…”, kuten sanotaan.

”Aika parantaa haavat”, on kulunut sanonta, jonka sanoma on tarkoitettu olemaan lohduttava ja vapauttava. On olemassa ihmisiä, joille tuo lausahdus on kylmää ja säälimätöntä ironiaa. Nuo ihmiset ovat rakkauden kerjäläisiä ihmisvilinässä, jossa kerjäläisen läsnäolo koetaan kiusallisena ja häiritsevänä. He ovat tulleet torjutuiksi juuri niiden ihmisten taholta, joiden vastarakkaus ja välittäminen olisi antanut sen kaikista tärkeimmän työkalun, jolla elämässä selviää. Se työkalu on omanarvontunne. Joku saattaa miettiä, että tuo työkalu on itsetunto. Itsetunto on mielestäni sitä, että osaa tunnistaa omat kykynsä ja mahdollisuutensa. Kun puhutaan ihmisestä, jolla on hyvä itsetunto, koetaan se joskus jopa itserakkautena, tai jollain tavalla muiden yläpuolelle asettumisena. Riippuu myös lausujan äänenpainotuksista, kuinka se koetaan. Omanarvontunnetta ei voi käsittää kuin yhdellä tavalla. – Kun sitä on, ihminen arvostaa itseään monitahoisesti, ja tunnistaa, ”mihin missäkin riittää”.

Aika parantaa normaalisti haavat, mutta jos ne avataan jatkuvasti uudelleen auki, jäljelle jäävä arpi saattaa näkyä ja tuntua koko loppuelämän. Näin käy myös henkisellä puolella. Ihmisen muisti ei rajoitu vain visuaalisiin asioihin. Lapsuuden katsekontaktin vähyydestä ja torjunnasta aiheutunut muisto saattaa nousta tahdosta riippumattomasti tilanteessa, jossa vastapuolena oleva ihminen väistelee katsetta omasta syystään. Syy voi olla hänen ujoutensa tai tilanteen aiheuttama vaivautuneisuus. – Hänen syistään huolimatta, lapsuudessaan tai menneisyydessään useasti torjutuksi tullut ihminen tuntee tilanteen tuttuuden kehossaan. Lapsena kyseinen torjunta on tuntunut palana kurkussa, sykkeen kohoamisena ja jopa häpeänä.
– Sama tunne saattaa todellakin nousta samantyylisessä tilanteessa vuosienkin kuluttua. Omien tunteidensa tunnistaminen on tärkeää, ettei tulkitse vastapuolen reaktiota henkilökohtaisesti torjuvana.

Nostalgiaa ja joulunviettoja

On ymmärrettävää, että traumaattisia tapahtumia ei voi täysin pyyhkiä muististaan. Olisi kuitenkin armollista, jos nuo muistot eivät enää sisältäisi niitä tunteita ja aistimuksia, joita tapahtumahetkellä on ollut. Monesti kuulee puhuttavan vanhojen ”biisien” aiheutuneen nostalgisia tunteita. Ne voivat sisältää jopa tuoksuaistimuksia. Nostalgiset tunteet tulevat arvaamatta ja tilaamatta, niin myös traumaattiset muistot.

On tulossa joulu, jolloin perheet kokoontuvat viettämään aikaa. Mikä juhla sisältäisikään enemmän muistoja ja tuoksuja kuin joulu? Marja muistaa varhaislapsuutensa joulutunnelman mummon luona. Hän muistaa kinkun, torttujen ja luumukiisselin maun ja tuoksun. Mieleen muistuu myös lapsen jouluntunnelma, jota ei koskaan saa takaisin.
– Entäpä se joulupukki, jolla oli teini-ikäisen tädin ääni ja naisten punaiset kreppihanskat?
– Mukavasti jännitti ja pelotti.

Marja muistaa myös ne joulut, jolloin ei viettänyt enää joulujaan mummon luona, vaan oman äitinsä, isänsä ja kahden nuoremman sisaruksensa kanssa. Tuoksut olivat muuttuneet. Kinkun ja muiden jouluruokien tuoksujen lisäksi oli tullut alkoholin tuoksu.
– Alkoholin tuoksu äidin hengityksessä tuntui oudolta. Aivan kuin tuohon tuoksuun olisi liittynyt jotain salattua ja pelottavaakin. Äiti tuntui poissaolevalta ja hänen katseensa tuntui pysähtyvän jonnekin hänen ja itseni väliin, tai vastavuoroisesti itseni taakse, lävitseni.
- Sisareni harjoittelivat humalaisen katsetta, nostamalla sormensa kasvojensa välin ja sitten vetämällä sormen pois niin, että silmät jäivät siihen asetentoon, kuin olivat olleet sormeen katsoessa. Toimitusta seurannut kikatus oli ilmeisesti merkki leikin onnistumisesta?
- Tuohon aikaan jouluissa ei ollut enää lapsen joulutunnelmaa, vaikka Marja yritti omalla tavallaan tavoitella sitä. Hän siivosi joulun alla enemmän kuin koskaan muina aikoina, tai aikuisenakaan. – Pesuaineen tuoksu sai tehtäväkseen luoda hänen joulustaan ”joulumman”.

Marja muistaa äitinsä naurun vihloneen korvia, kun hän oli humalassa. Äidin mieliala saattoi humalassa vaihtua suuttumuksesta holtittomaan naurukohtaukseen, joka oli Marjasta äärettömän pelottavaa. Hän tietää, että juuri tuo äidin nauru saa hänet vieläkin säpsähtämään humalaisten äkkinäisiä ”kuoronaurunpurskahduksia”.

Ihmistuntemusta, vai ”takauma” menneisyydestä?

Joulun alla Marjan epävarmuus ja ahdistus alkavat nostaa päätään. Vaikka hänen lastensa perheet ovat hänelle tärkeintä maailmassa, yhteiset joulunvietot väsyttävät hänet aina niin, että hän nukahtelee vielä seuraavanakin päivänä. Omanarvontunne on tuolloin heikoimmillaan. Hän tekee henkisesti työtä, ettei tuntisi noissa joulujuhlissa olevansa ei-toivottu henkilö.
Hänen on vaikea uskoa lastensa vakuutteluja, että hänen tuntemuksensa ovat väärät. Asiaa pahentaa se, että hän ei, muutamaa "yökyläkertaa" lukuunottamatta, ole saanut viettää aikaa pojanpoikiensa kanssa, jotka ovat nyt jo teini-iässä. Jouluillallisilla pojat ovat hänelle hyvin vähäsanaisia, ja viettävät lahjojenjaon jälkeen loppuillan huoneissaan.

Marja pelkää olemuksessaan olevan jotain sellaista, jonka toiset ihmiset kokevat epämiellyttävänä ja luotaantyöntävänä. Hän haluaisi tietää, mitä se on, jotta voisi tehdä ”korjausliikkeitä”.
– Marja on epävarma siitä, mitkä tuntemukset tässä tapauksessa ovat vain heijastuksia vanhoista traumoista ja mitkä vuorostaan taitoa lukea läheistensä kehonkieltä?

Ihmistuntemusta kehonkielestä ja humala-asteesta

Alkoholistiperheen lapset joutuvat kehittämään itselleen taidon lukea kanssaihmistensä kehonviestintää, koska he ovat joutuneet ennakoimaan vanhempiensa käytöksestä, milloin he saattavat alkaa juoda. He oppivat tunnistamaan vanhemmassaan myös, miten käyttäytyminen muuttuu humalan eri vaiheissa. Näin tapahtui Marjallakin.
– Nousuhumalassa äiti tuntui liiotellun rakastavaiselta. Ryyppykavereiden ollessa meillä, sain olla välillä kehumisten keskipisteenä, esitellä piirustuksiani, lelujani ja mitä milloinkin. Humalan keskivaiheella hän herkistyi itkemään vuolaasti ja kuuntelemaan samoja nyyhkykappaleita kymmeniä kertoja. Tuolloin hänen puheenaiheitaan ei saanut yrittää kääntää mihinkään muuhun aiheeseen.
– Vaikka kuinka varoi ärsyttämästä, äiti muuttui usein väkivaltaiseksi. Välillä tuntui, kuin hän olisi hakemalla hakenut syytä kunnon raivopurkaukseen.
– Tuossa vaiheessa isäkin oli humalassaan siinä vaiheessa, että vanhempien keskinäiset välienselvitykset muuttuivat fyysisiksi yhteenotoiksi. Lopputulos oli yleensä se, että äiti keräsi meidät lapset, ja hakeuduimme turvaan naapureihin tai paikkakunnan ainoaan matkustajakotiin.

Tapa selvitä

Marja kertoi avoimesti kokemuksestaan, koska hän sanoo avoimuuden olevan yksi hänen selviämiskeinoistaan. Hän kertoo tarinansa, vaikka on jo melkein menettänyt uskonsa ihmisen hyvyyteen. - Kiitos, Marja.
– Usko ihmiseen ei ole vielä kokonaan mennyt. Tiedän ottavani riskin ollessani avoin, mutta ilman tuon riskin ottamista, saattaisin erakoitua ja eristäytyä täysin muista ihmisistä. Tuntuu, että kerrottu muisto kevenee jokaisen kertomisen jälkeen. – Toteaa Marja, ja jatkaa tiellään, jota ei kaikkinensa itse valinnut.

Kiitos, kun luit muistoni.
Onnellista joulua ja voimia vertaisilleni ja kaikille tämän jutun lukijoille ❤
Toivoo Marja


Trauma on kuin sormenjälki

Koskettaessasi pintaa, mitään havaittavaa jälkeä ei jää. Sormen koskemaan kohtaan jää kuitenkin aina vähän rasvaa, johon vuosien varrella ilmassa leijuva lika ja pöly tarttuvat.
Vuosien kuluttua jälki ei ole enää huomaamaton, eikä sen puhdistaminen vaivatonta.


-Tse-

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

• Koitko lapsuuden alkoholistiperheessä? Nämä ominaisuudet sait mukaasi aikuisuuteen
• Mitä on lasinen lapsuus
• Lasinen lapsuus aikuisuudessa
• Lapsuus ja oma parisuhde
• Lasinen lapsuus lukemisto
• Joulu ahdistaa monia jo etukäteen

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Uuden työpaikan ilo ja kirous

Pääseminen monien tavoittelemaan työtehtävään, saa uuden työntekijän asettamaan oman rimansa todella korkealle. Huvittavinta on, että aloittelija pukee itsetutkiskelunsa yleensä samanlaiseen ajatuskulkuun, kuin itseään puolustava pikkunaskali, selittäessään isälleen tihutyöstään. Hän asettaa oman työsuorituksensa laatutavoitteen sen mukaan, mitä olettaa pomon häneltä toivoneen. Mielessä on jatkuva pelko, että herää epäilys hänen näytelleen viisaampaa ja osaavampaa, kuin todellisuudessa onkaan. ”Eikö oikeesti ollut mua parempia hakijoita?”, miettii hän.
– Aloittelija pähkäilee, tuleeko eteen se kaamea tilanne, kuin vahassa sadussa: ”Hiiri kissalle räätälinä”, jossa valeräätälin töpeksinnät saivat kissan lopuksi hotkaisemaan hiiren suihinsa. Tässä tapauksessa suuhun hotkinnan korvaisivat potkut, tai vähintäänkin siirto lähemmäksi ulko-ovea.

Noin puolentoista kuukauden tienoilla työ alkaa sujumaan, mutta ei vielä rutinoitumaan. Aloittelijankin itsetunto alkaa hiukan nousta. Joskaan ei korkeimmalle korokkeelle, ”jottei mahdollinen putoaminen vain liikaa kirpaisisi”.
Sen verran on itsetunto kuitenkin kohonnut, että hän uskaltaa suostua pitämään pitkässä palaverissa tilaisuuden pisimmän esitelmän firman lähimmälle yhteistyökumppanille.
– Miettii, että jossainhan se on kyntensä näytettävä jo tässä vaiheessa.
– Parinkymmenen minuutin PowerPoint-esitys hoituu kyllä.

Palaveria edeltävä aika tulee käytettyä esityksen harjoitteluun. ”Se, että esitys tulee olemaan englannin kielellä, on vain haaste, joka voitetaan”. Hän treenaa, puhelemalla itselleen englanniksi muutamina päivinä, ja huolehtii siitä, että ymmärtää, mistä aikoo puhua. Hän katsoo vielä ennen esiintymistään internetissä videon, jossa esitelmöijä jäätyy sananmukaisesti sijoilleen, eikä lopuksi saa suustaan kuin hajanaisia lausahduksia.
– Tuosta ei ole pelkoa, miettii hän, ja ihmettelee sönköttävää esitelmöijää.

Näytönpaikka

Koittaa esityksen esittämispäivä ja ollaan tilanteessa, jolloin vierailijat jo istuvat ja odottavat tilaisuuden alkavan. Myös esitelmöijämme odottaa, ja katselee turvalliselta etäisyydeltä ”pönöttävää” yleisöään. Onnekseen mitään ”pönötystä” ei päällisin puolin kuitenkaan havaitse, vaan ”ihan rentoa porukkaahan se”.

Kävellessään yleisön eteen, hän yhtäkkiä havaitsee omat kätensä, eikä yllättäen tunnu löytävän niille sopivaa asentoa. Kädet levottomina heiluen, hän aloittaa esityksen. Yhtäkkiä hän tiedostaakin omat kasvonsa ja tuntee niissä odottavan tuijotuksen usealta taholta. Puna leviää poskiin ja kuumotus saa silmät tuntumaan ulkonevilta kuumilta palloilta kuopissaan. Hän kuuntelee omaa ääntään, joka solkkaa englanniksi jotain käsittämätöntä, johon pitäisi pikaisesti tehdä jotain korjaavaa. Asiat tuntuvat unohtuvan, eikä puhetta tahdo tulla enää ollenkaan. - Ei tulisi edes suomeksi! – Onneksi pomo huomaa ”jäätymisen” ja rientää jatkamaan siitä, mihin hän oletti esityksen jääneen. – Varsinainen esiintyjämme vetäytyi taka-alalle kiitollisena ja toivoi olevansa näkymätön.

Häpeästä riutuva käpristelee tuskissaan ja ihmettelee, mitä tapahtui?
– Tuliko kosto ja näpäys internetin sönköttäjän väheksynnästä, kun tämmöisen häpeän lykkäsi tärkeässä paikassa?
– Työkaveri sanoi et sekin oli ihan pihalla. Se mietti jotain omia juttuja ja havahtui siihen, kun pomo katsoi kysyvästi. Tämä muisto ei hevillä häviä, toteaa esitelmöijä ja aloittelija, jonka näkymättömyystoiveeseen ei koskaan vastattu.

Muisti tuo väläyksiä tapahtuneesta, kunnes uudet kolhut peittävät vanhat ja elämän oikeudenmukaisuus näyttää muidenkin mokaavan.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Ei se, mitä sanotaan, vaan se, kuinka sanotaan

Kieleen vakiintuneet sanonnat, muotisanat ja -hokemat

Julkkikset, elokuvat, tv-sarjat ja nykyään jopa sosiaalinen media tuottavat jatkuvasti uusia hokemia. Niillä jokaisella on oma elinkaarensa, joka voi olla kestoltaan muutamista kuukausista vuosiin, jopa vuosikymmeniin. Nykyään käytetään myös ”hokemia”, joiden alkuperää tai alkuperäisä merkitystä ei välttämättä edes tiedetä.
- "Tulee tupenrapinat” -sanonta kuvaa alkujaan tilannetta, jossa tilanteen kiperyys on saanut hermostuvan vetämään puukkonsa tupesta niin, että on kuulunut rapsahtava ääni.
- Aikoinaan on torppareilla ja isännillä on ollut tapana merkitä tehdyt työpäivät puukolla puupalaan, jota kutsuttiin pulkaksi. Tästä on peräisin sanonta: ”Päivä on pulkassa”.

Tuollaiset vanhat sananparret ovat jo niin vakiintuneita kieleen, että niitä kutsutaan ennemminkin sanonnoiksi. Kun puhutaan hokemista, jo nimestäkin voi haistaa jonkinlaista kyllästymistä tai tympääntymistä niiden liialliseen käyttöön.
- Höristelin korviani, kun havahduin erään kirjailijan käyttävän haastattelussaan juuri noita yleisimmiksi käyneitä muotihokemia: "penaalin terävin kynä" ja "kuin Strömsössä". Se, että hokemien käyttäjä on sanankäytön ammattilainen, tekee hänen vertauksiensa valinnasta jotenkin kummallista. Olisi helpompi ajatella, että tuossa ammatissa olisi mieluummin elämään jääneen sanan tai sanonnan luoja, kuin kuluneiden muotikliseiden käyttäjä. Varsinkin kun kyseessä on kirjailija, joka käyttää yleensä mukaansatempaavaa ja värikästä kerrontaa.

Itseilmaisutapa on henkilökohtainen valinta

Luontainen kyky matkia lajikumppaneidensa toimintaa, on yksi ilmenevimmistä ominaisuuksistamme.
- Hyvä esimerkki ilmaisun puolella on, kun entisen pääministerimme käyttämät vanhat sanonnat: ”ottaa kopin” ja ”saada maaliin” – muuttuivat hokemiksi. Jossain vaiheessa tuntui, että kaikki Arkadianmäellä olivat alkaneet kopittelemaan ja maalailemaan. - Ainakin tv-haastatteluista päätellen. Jossain vaiheessa hokemat levisivät toimittajille, ja nykyään niitä kuulee jo tavalliselta kaduntallaajaltakin.
- Yleistyipä taannoin myös, ilmeisesti armeijasta lähtöisin oleva sanonta: ”jalkautua”. Itsessäni muodostui tuon sanan yleistymisestä vain kysymys: ”Miksi?!”.
- Miten tuo sana voi olla parempi, kuin esim. ”liikkeellelähtö”, ”lähteä liikkeelle” tai ”mennä paikanpäälle”? - Onko tuo sana kaunis? – Minusta ei! - Onko se makuasia? – Taitaa olla?!

- Jostain syystä meillä ihmisillä on tapana naurahtaa hyväntahtoisesti, kuin hyvälle vitsille, kun keskustelukumppanimme, luennoitsija tai haastateltava lipsauttaa kuluneen vertauksen. Tästä huolimatta monet ovat todella kyllästyneet niihin.
- Sopivasti käytettynä noilla hokemilla on paikkansa, mutta sellaisten hokemien käyttö, jotka toistuvat jatkuvasti eri medioissa, kyllästyttää ihmiset, ja saa hyvänkin sanankäyttäjän ”kuulostamaan” sanomaansa huonosti valmistautuneelta.
- Totta. Hokemilla maustettua tekstiä on inhottava lukea. Siksi luen nykyään kaikki s-postit uudelleen, että saisin niistä pois voima-/täytesanat. Kirjoittajien olisi syytä miettiä, kuinka itsensä haluavat tuoda julki. - Kommentoi ystäväni hokemailmiöstä.
- Myös sivistyssanoissa löytyy muotisanoja. Yleisissä medioissa sivistyssanojen käyttö on nykypäivänä tavoitellun, yleisen saavutettavuuden rikkomista, mutta sitä voi pohtia jonkin toisen otsikon alla.

Onhan meillä ilmaisunvapaus?

Alla on teksti, jossa on saatu pituutta ja ilmeikkyyttä tekstiin vähän kyseenalaisella tavalla. Tekstin hokemien määrä on tahallisesti yliammuttu.
Yliampuvan tekstin alla on sisällöllisesti sama, selkeytetty muutos samasta tekstistä. Ilmeikkyys häviää, mutta ehkä jotain muuta saavutetaan luopumalla hokemista ja muotivertauksista?
Ilman hokemia oleva teksti on myös vähän liioiteltu. Se on jopa virallisen tuntuinen, jotta kontrasti olisi mahdollisimman selvä.

Alkuperäinen teksti ”hokemilla”

Päätin tarkastella asiaa isommassa kuvassa, mutta totesin, etten olekaan penaalin terävin kynä. Lannistumatta mietin, ettei kaiken tarvitse heti mennä kuin Strömsössä. Otin lusikan kauniiseen käteen ja aloin hommiin. Virheitä tuli, mutta elämä on. Mietin, että onhan tämä niin parhautta, kun huomaa, että ei kannata heittää pyyhettä kehään, vaan puskea vaan, kuin raivo härkä kohti maalia. Saihan siinä jumpata sen duunin kanssa, mutta lopputulema tulisi olemaan niin pro. Tämä eeppinen kädenvääntö on niin palkitsevaa, että tulen myymään idean heittämällä, vaikka alussa ei mennytkään, kuten Srömsössä. Enää ei kukaan länkytä laiskuudesta, vaan antaa niin rispektii. – Aika hässäkkä, mutta kannatti.

Ilman ”hokemia”

Projektin alkuvaiheen kokonaiskuvan hahmottaminen, sekä omien kykyjen tunnistaminen ja kehittäminen, auttoivat pääsemään alkuun. Työn haastavuudesta ja kuormittavuudesta huolimatta, hyvä lopputulos alkoi hahmottua. Homman edetessä, näkyi selvästi, että lopputulos tulee miellyttämään loppukäyttäjäänsä. 
- Lopullinen palaute on pelkästään positiivista, joten kova ahkerointi kannatti.  


Jutun pituuden perusteella voi päätellä, että aihe aiheuttaa allekirjoittaneelle monenlaisia tunteita.  😃

-Tse-

Linkkejä:

• Putous-sketsihahmoilla ikimuistoisia hokemia – nämä heitot elävät yhä
• Hattutemppu, karhunpalvelus, tupenrapinat – Tiedätkö mistä nämä sanonnat ovat peräisin?
• Nyt ne on listattu – nämä suomalaiset muotisanat saavat näkemään punaista!
• ”Jätän tämän vain tähän” ja 13 muuta ärsyttävää muotisanontaa
• 150 sanan jättilista paljastaa, millaiset sanat raivostuttavat suomalaisia – löydätkö inhokkisi tästä joukosta?
• Tehdä myyräntyötä, vääntää peistä - usein ilmiannettuja fraasirikoksia
• Suomen kieli on täynnä sanontoja, joita ilman olisin #kiitollinen #siunattu #onnellinen
• Teini­–suomi-sanasto: Näin ymmärrät teinislangia

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Miten teiniä kasvatetaan? --- 09.11.2019

Häkkilintunako teinistä rupsahdukseen?

Kiertelen kaupungilla pitkästä aikaa melkein kiireettömästi. Aikaa jää kauppakeskuksen kahvion terassilla kahvitteluun ja ns. ”ajanvieteshoppailuun”, jossa ei tarvitse käyttää rahaa. Fiilistelen tavaroita ja varastelen ideoita pukeutumisesta sisustukseen ja kaikkeen siltä väliltä. Katseeni osuu välillä myös ympärilläni liikkuviin ihmisiin.

Siinä silmiä pyöritellessä, mieleeni nousee monenlaisia ajatuksia siitä, mikä meitä ihmisiä muovaa tietyn laisiksi? Toisin sanoen sellaisiksi, että luonteemme, tapamme, ja jopa riippuvuutemme paljastuvat kanssaihmisille, paheista puhumattakaan?
- ”Näkeehän sen jo jalkaterän asennostakin”, on hauska sanonta siitä, mikä paljastuu ihmisestä vain katsomalla. Epäilemättä erinäiset riippuvuudet tuppaavat näkymään ihmisen kasvoista ja olemuksesta melkein poikkeuksetta. Poikkeuksiakin toki on.
- Omassa tuttavapiirissä taannoin paljastui jo vuosia pahentunut alkoholiongelma. Asiasta keskustelevilla ihmisillä tuntui olevan todella vaikea hyväksyä todettua asiaa, koska kyseisestä tyypistä ei voinut mitenkään ulkoisesti havaita mitään alkoholismiin viittaavaa. Silloisella lapsenmielelläni en ymmärtänyt asian vakavuutta, mutta ilmeisesti tapauksen aiheuttama ilmapiiri ja aikuisten puheessa olevat äänensävyt saivat aivoni tallentamaan asian näin pitkään.
-Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kirjoittaa juuri riippuvuuksista, vaan asiasta, joka läheisesti liippaa tuota kiusallista puheenaihetta.

Rajoja ja rakkautta teini-ikäiselle

Ystävälläni on teini-iässä oleva lapsi, jonka lapsuusiän vaiheet eivät tähän saakka ole aiheuttaneet tuskin mitään ongelmia. Äiti on saanut hyvällä omallatunnolla onnitella itseään äitinä ja kasvattajana. Jokin aika sitten äidin mieleen alkoi hiipiä epäilys, mahtaako mahdollisesti tunteakaan lastaan niin hyvin, kuin oletti, vai onko joku kurittansa käynyt vaihtamassa sävyisän tyttären toiseen samannäköiseen, jonka edesottamukset tuntuvan vievän huolien ja pelkojen esikartanoon.
- Ennen niin säntillinen lapsi on alkanut myöhästelemään ja ”kaverien polttamat” röökit haisevat tukassa ja vaatteissa pistävänä ja pahaa enteilevänä. Teini kieltää kokeilleensa mitään kiellettyä, ja äiti kuulee äänensä sanovan, kuinka uskoo ja luottaa fiksuun lapseensa.
- Kuten äideillä usein käy, jossain syvällä sydämessä kouraisee ja päässä alkaa soida hokema ”- Onhan se totta? - onhan se totta? - Anna sen olla totta!”
- Äitinä olen kokenut samanlaisia tuntemuksia, kun lapset olivat samassa iässä. Olemme myös kaikki olleet joskus teinejä, joka auttaa ymmärtämään, mutta samalla myös pelkäämään, että oma lapsi tulisi kokemaan samanlaisia kokemuksia, kuin itse on kokenut. Muistaa myöskin sen, kuinka uskottavasti on itse onnistunut teininä valehtelemaan omalle vanhemmalleen.

- Ystäväni totesi: ”Kaveripiiriin en voi vaikuttaa, mutta muuten kaikki on todella hyvin tällä hetkellä. Vaikeaa olla vanhempi, koska aina en itse tajua nykyaikaa. En vissiin olekaan ikinuori ...omat lapset muistuttavat tästä”.
- Näinhän se on. Teinin hormoonimyrskyistä ajatusmaailmaa ei tajua teini itsekään. Ihmettelee vanhempanakin, miksi oli mitenkin ajatellut ja tehnyt. Onhan se pelottavaa aikaa, kun kokemattomana pitää kaikki tehdä, keskenkasvuinen kun on, vaikka luuleekin olevansa vanhempiaan viisaampi.
- Luojankiitos, nuorekkuus on aivan muuta, kuin pysymistä teinin ajatusmaailman tasolla. Vaikka jotkut luulevatkin olevansa nuorekkaita, rellestäessään kuin osaamaton teini. Pettyvät kun jälkikäteen huomaavat olleen kyse vain jonkinasteisesta alkoholiongelmasta.

- On vaikea olla sopivassa ja järkevässä mitassa tiukka ja salliva omalle lapselleen.
- Liika tiukkuus voi viedä ojasta allikkoon. Lapsella nousee uhma, ja kaikki kielletty muodostaa hänelle vain haasteellisen esteen, joka on pakko ylittää.
- Liika sallivuuskaan ei tuo välittämisen tunnetta, jolloin lapsi etsii välittäjänsä muista porukoista. Ns. vapaakasvatus ei ole välttämättä luonut avaria vapaa-ajattelijoita, vaan epävarmoja ja pelokkaita ihmisiä, jotka jäivät vaille välittävää rakkautta - ”Rajoja ja rakkautta”.

Usko huomiseen

Kaikki vanhemmat tietävät, että teininä kokeillaan yhtä ja toista. Valitettavasti nuo kokeilut kohdistuvat monesti juuri niihin asioihin, jotka saattavat aiheuttaa riippuvuutta. Varmasti jokaisella aikuisella on vähintään joku tuttu tai ”kadunmies”, joka on jäänyt koukkuun teini-iän kokeilujen seurauksena. Ei ole kysymys pelkästään alkoholista.
Suurin osa nuorista kuitenkin selviää hyvin aikuisuuteen ilman riippuvuuksia.
- Elämää ei pidä rakentaa jatkuva pelko rinnassaan, ei edes kasvattaa lapsia sillä meiningillä.
- Uskon, että kun lapsi ja vanhempi tuntevat toisensa kunnolla, voidaan luottamustakin alkaa rakentaa kestävämmälle pohjalle. Jos Vanhempi ei ole läsnä, työnsä tai muun asian vuoksi, ei aikaa tutustumiseenkaan löydy. Silti yksinäisenkin lapsuuden ja villin teini-iän viettäneillä saattaa olla aivan tasapainoinen aikuisuus.
- Meidät on rakennettu niin erilaisista aineista, ettei mistään voi tehdä pysyvää käytäntöä ja sääntöä, mutta hyvää peruspohjaa elämälle kannattaa aina yrittää tehdä. Kunnollisella kivijalalla se talokin paremmin kestää.
- On muistettava myös, että mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän myös ympäristö ja kaverit vaikuttavat ihmisen kehitykseen.


Päätimmekin sitten ystäväni kanssa vaihtaa puheenaiheen siihen, miten vaikeaa on päättää, laittaako sukkahousut sukkien vai housujen laatikkoon. Kovemman dilemman aiheuttavat kuitenkin legginsit, jotka ovat kuin sukkahousut ilman sukkaterää.
- Loputon aihe pohdinnalle, …kuten teinit.

-Tse-

Linkkejä:

• Saako teinille suuttua ihan tosissaan? Äiti uupui tunnemyrskyihin: "Joskus tulee olo, etten jaksa ymmärtää"
• 7 kätevää tekniikkaa: Näin selviät riidoista teinin kanssa
• Keskusttelu: Erittäin uupunut äiti pyytää apua
• Teini-ikäisen itsetunto: haaste vanhemmille
• 5 ongelmaa, joiden kanssa teinin vanhemmat painivat – näin neuvoo psykologi
• Kuinka selvitä teini-ikäisen tunnemyrskyjen kanssa?

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Pakkoauttajat, takapirut

Mikä lienee ollut alkuperäinen tarkoitus, kun osalle ihmisistä luotiin melkein viettiin verrattava halu ns. ”takaa neuvomiseen”? Olisiko ollut alkuihmisellekään hyödyksi, jos metsästyskaveri olisi ollut jatkuvasti antamassa ohjeitaan korvanjuuressa? On ymmärrettävää, että meillä kaikilla on ns. sanaton velvollisuus ja halu ohjata aloittelijaa, koska elämä on osaltaan opittujen taitojen siirtämistä kokeneelta kokemattomammalle. Jostain syystä joillakin ihmisillä tuo ominaisuus on ylikorostuva ja häiritsevä. Sanottakoon heitä tässä jutussa vaikka ”pakkoauttajiksi”.

Onhan näitä. Neuvotaan korjaushommissa ja minkä tahansa tekemisen yhteydessä. Aiheesta kirjoitetaan hauskasti erään toisen jutun yhteydessä:
Lainaus: "Meitä viisastelijoita on aina riittänyt. Aikojen sivu. Voi kuvitella, että kun mustan monoliitin varjossa on alkuihminen yrittänyt hakata kivenpalasella dinosauruksen vuodasta rasvakerrosta irti, niin siinä vieressä on joku vähän aikaa katsellut ja örähtänyt paikallisella murteella jotain neuvoa-antavaa ja rakentavasti ohjaavaa. Oletettavasti tämä prosessinkehitykseen pyrkinyt murahtelu on loppunut siihen, että se työkaluna käytetty kivenpalanen on neuvojan hämmästykseksi löytynyt omasta otsasta."
(Lainaus: http://www.sytyke.org/kuutamolla/tekoaly-tyoyhteisossa/)

Pasianssia ohjattuna

Yksi pakkoauttajuuden voimakkaasti laukaisevista toiminnoista on Pasianssin pelaaminen. Kukapa ei olisi kokenut kutsumattoman auttajan ilmestymistä selkänsä taakse heti, kun yksinpelattavaksi tarkoitettu peli on alkanut rentouttamaan ajatusmaailmaa? Tuntuu siltä, että nämä pakkoauttajat saavat sisäisen auttamiskäskyn heti kun heidän näkökenttäänsä ilmestyy miettivän ilmeen omaava naama. Ihminen saattaa olla tosi mukava ja kiltti muussa kanssakäymisessään, mutta auttamisvietin iskiessä hänestä tulee häiritsevä ja jopa tunkeileva. Keskittymiskyky herpaantuu heti, eikä sen takaisinsaaminen tapahdu hetkessä moisen häirinnän jälkeen.

Kirjoituskokemuksen jaettu ilo?

Toinen, ja mielestäni vielä ärsyttävämpi pakkoauttajan ilmestymistilanne on, kun alat kirjoittaa koneella jotain, jonka sisältöä suunnittelet kirjoittaessasi. Itse kuulun siihen ihmisryhmään, jota kirjoittamisen aloitettuaan, ei häiritse melut, eikä musiikit, mutta pakkoauttajan ilmestyttyä, keskittymiskyky häviää. Pakkoauttaja älähtää heti ensimmäisestä virhelyönnistä, puuttuu kirjoituksen sisältöön, sanajärjestykseen, ehdottaa synonyymejä jne…
Aina on yhtä vaikea löytää oikeaa tapaa, jotta saisi karistettua moisen takapirunsa. Lisäksi pakkoauttaja ei voi hillitä ”autettavan” lisääntyneiden lyöntivirheiden aiheuttaneita naurunpurskahduksiaan. Hän lukee ääneen hassuiksi muodostuneita sanoja ja lausekokonaisuuksia. Huomautus häirinnästä, saa hänet loukkaantumaan. - ”Olisin vain halunnut auttaa”, tai ”Pitäähän se olla kirjoitettu niin, että ymmärtää”, ovat esimerkkejä pakkoauttajan lausahduksista torjunnan jälkeen. Yleensä hän kokee myös tärkeänä kertoa, kuinka kiitollinen itse olisi, jos joku hyvää hyvyyttään haluaisi neuvoa.

Ohjattuna autolla "pöpelikköön"

Tilanne, jossa pakkoauttaja ylittää jopa turvallisuuden rajoja, ilmenee autossa, apukuskin paikalla. Itselläni on ollut juuri sen verran ”vierestä ajajia”, että olen alkanut jännittää autolla-ajoa silloin, kun on yksi tai useampi kyyditettävä.
- Ajoin kerran pikkukatua, vieressäni henkilö, joka koki kyytiläisen velvollisuutenaan olevan mahdollisista vaaroista varoittelun. Olin tietenkin tietoinen tuosta ominaisuudesta, mutta tuolla kyseisellä ajelulla olin vähällä väistää suoraan jalankulkijan päälle.
Käytän laajaa näkökenttääni mielestäni ihan samalla huolellisuudella kuin autoilijat yleensä, joten olin kyllä havainnut tuolla alueella liikkuvan pyöräileviä lapsia, kunnes kyydittäväni tarttui reiteeni, samalla karjaisten: ”Varo!”. Samalla hänen oikea kätensä nousi osoittamaan vasemmalle, jossa pieni poika ajeli polkupyörällä. Refleksinomaisesti tein väistöliikkeen oikealle, jossa käveli nuori nainen kauppakasseineen. Nainen pudotti kassinsa ja itse luultavasti tein uuden korjausliikkeen. Ainakin löin jarrut pohjaan ja pysähdyin. Näin jälkikäteen harmittaa, etten järkytykseltäni saanut noustua autosta. Nainen kasseineen jatkoi matkaansa järkyttynein ilmein. Vasemmalla ajellut pikkupoika ei ollut tulossa kadulle, jolla autollani ajoin. Oli onni, ettei kadulla ollut tuolloin muita autoilijoita.

- Vuosia sitten, nyt jo toiselle paikkakunnalle muuttanut ystäväni, oli usein kyydissäni. Matkajutustelut sisälsivät melkein yksinomaan varoitteluja risteävillä teillä ja kaduilla havaituista ihmisistä, tai jopa siitä, kuinka parkkipaikalta lähtiessämme tulee varoa, etteivät parkissa olevat autot yllättäen peruuta eteemme. Kommentti liikennevaloissa: ”Tässä kannattaa varoa noita, kun lähdet ajamaan”.
Eräänä päivänä sitten kerroin hänelle, että hänen aiheuttamansa jännitys tekee ajamiseni todella epävarmaksi, eikä epävarma kuski ole koskaan turvallinen liikenteessä.
- Emme tavanneet enää autoajeluiden merkeissä.

Jotta pitäisin tämän dokumentin mahdollisimman lyhyenä, en halua kertoa tässä muiden neuvovien ”apukuskieni” edesottamuksia.

Tämän jutun taroitus ei ole pestä omaa pesäänsä puhtaaksi. Kyseisiä ominaisuuksia löytyy ihan vasrmasti allekirjoittaneeltakin. Omasta puolestani toivon, että kykenisin pitämään sisäänrakennetun takapiruni minimissään muita kiusaamasta.

-Tse-

Alla linkkejä tämän sivun aiheista:

• Tehy-lehti: Älä häiritse työkaveriasi jatkuvasti – taustahäly ja puheensorina kuormittavat tarpeeksi
• Ajattelen, siis työskentelen
• Kirjoittamisen ilo
• Vaikeat ihmiset – näin pärjäät hankalien tyyppien kanssa ja vedät heille rajat
• Tutkija: Miesten tulee pitää turpansa kiinni, kun nainen ajaa
• Kuljettajien on keskityttävä ympäröivään liikenteeseen koko ajan. Ei vain oman, vaan myös matkustajiensa ja muiden tienkäyttäjien turvallisuuden vuoksi.

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Rakkaus lapseen --- 17.10.2019

Äidinrakkaus

Huoli ja riittämättömyyden tunne

Lapsi tuntee arvostuksen

Luovuutta, mielenrauhaa ja sosiaalisia taitoja

Äidinrakkaus

Kuinka voisi unohtaa sen pelon ja epävarmuuden, jonka oman lapsen saaminen aiheuttaa? Mikä voisi olla suurempi ihme kuin äidinrakkaus, jonka voima murtaa kaiken sen pelon ja epävarmuuden? Rakkaus lapseen on suurinta kaikista rakkauksista maailmassa. Vaikka unohtaisi elämästä päiviä ja vuosiakin, sydämen tunnetta ei voi unohtaa. Romanttinen rakkaus voi olla joskus kestävääkin, mutta rakkaus lapseen on ikuista, kun sille on annettu mahdollisuus kehittyä.

Huoli ja riittämättömyyden tunne

Kun hämärä laskeutuu iltaisin, äidit katsovat nukkuvien lastensa kasvoja ja toivovat, että eletty päivä olisi ollut lapselle hyvä. Äiti painaa kätensä sydämelleen. Hän lähettää toiveensa kaukaisuuteen, kuin rukouksen ja hartaan pyynnön, että osaisi antaa lapselleen hyvän elämän ainekset ja onnellisen lapsuuden, vaikka väsymys ja elämä painavat. Äiti toivoo viisautta ja voimia.

Lasta ei voi suojella kaikelta joka hetki. Muut ihmissuhteet, hoitopaikat ja koulu antavat lapselle kokemuksia, joihin useinkaan äiti ei voi vaikuttaa. Vanhempien keskinäiset suhteet, perheen ja oma terveys, taloudellinen tilanne sekä muut yleiset elämänasiat muokkaavat pienen ihmisen luonnetta ja maailmankuvaa. Näissäkin asioissa lapsen osakseen saama rakkaus auttaa vähentämään pelkoja ja suhtautumaan asioihin terveesti. Kun lapsi tuntee olevansa rakastettu, hän tuntee olevansa turvassa ja saavansa tarvitsemaansa tukea elämässään.

Lapsi tuntee arvostuksen

Hyväksytyksi tulemisen tunne on tärkeä lapselle, koska usein torjuntaa kokeneen lapsen itsetunto ei kehity suotuisasti. Tunne riittämättömyydestä ja omien kykyjensä vajavuudesta saattavat johtaa aikuisena masennukseen ja ihmissuhdeongelmiin. Lapsen yleinen luottamus muihin ihmisiin horjuu, eikä rohkeus kehittyä työ- ja opiskeluelämässä ole riittävä. Huono itsetunto estää osallistumisen asioihin, joissa tavoitettu onnistuminen kohottaisi itsetuntoa ja antaisi luottamusta tulevaan.

Taloudellisen kasvun tavoittelu ja kilpailu työelämässä ovat lisänneet henkisiä paineita ja siirtäneet aikuisten huomiokykyä enenevässä määrin kodin ulkopuolelle. Lisäksi sosiaalinen media ja kommunikaatiovälineet vievät huomiota siltäkin ajalta, joka jää jaettavaksi perheen ja läheisten kanssa. Yleisissä tiloissa näkee usein isän tai äidin selaavan puhelintaan lapsensa vieressä, tai myös lapsilla on oma laitteensa selattavanaan.
- Jokin aika sitten saavuin hammaslääkärin vastaanotolle 40 minuuttia etuajassa. Vastapäätäni istui äiti ja n. 8 vuotias lapsi. Lähes koko odotukseni ajan äiti selasi omaa kännykkänsä. Ilmeet vaihtuivat äidin kasvoilla keskittyneestä huvittuneeseen, eikä häneltä irronnut katsekontaktia pojalleen koko aikana. Muutamat sanat vaihdettiin äidin katsellessa puhelintaan.
Nykyään tällaisiin näkyihin ja kertomuksiin törmää usein. Ilmeisesti joillain ihmisillä on suurempi riski ”koukuttua” älypuhelimen selailuun kuin toisilla. On vaikea uskoa, että kukaan äiti tai isä haluaisi oikeasti, että jokin fyysinen laite veisi heidän huomiotaan omilta läheisiltään. Riippuvuus mihin tahansa estää ihmistä näkemään omaa suhdettaan riippuvuuden aiheuttajaan, ja jos huomaakin, mieluummin kieltää sen jopa itseltään.

Luovuutta, mielenrauhaa ja sosiaalisia taitoja

Älylaitteet aiheuttavat myös sen, että ihmiset eivät kestä enää tapahtumattomia hetkiä, vaan heidän on täytettävä nekin hetket viihdykkeellä. Ihmisen mahdollisuus tylsistyä ja muuttua luovaksi omissa ajatuksissaan alkaa olla harvinaista. Ihmisten keskeiset kommunikaatiotaidot huononevat, kun vieruskaverin kanssa juttelemisen sijaan selataan puhelinta. Pahinta on, että kasvavat ja kehittyvät lapset ja nuoret eivät kehity sosiaalisissa taidoissaan luonnollisesti. jos ihminen ei saa vauvasta lähtien läheistensä, tärkeimpinä vanhempiensa katsekontaktia ja vuorovaikutusta, hänelle on vaara kehittyä henkisiä ongelmia elämänsä aikana. Hän ei opi lukemaan ihmisten kehonviestintää, eikä tunnistamaan omiaan tai kanssaihmistensä tunnetiloja.

Kun ikää karttuu em. asioita tunnistaa omassa ja muiden elämässä, tarvitsematta lukea niistä riviäkään. Niistä myöskin kirjoitetaan aika paljon, koska mitä yleisemmiksi asiat elämässä käyvät, sitä varmimmin joku niistä kirjoittaa. Laitoin Googlen hakusanaksi. ”Katsekontaktin vaikutus lapseen” ja löysin heti mielenkiintoisen artikkelin: https://psykoanalyysi.com/wp/katsekontaktin-merkityksesta-2/.

Muita mielenkiintoisia linkkejä:

• Äidinrakkaus on hyväksi lapsen aivoille
• Etkö saanut tarpeeksi äidinrakkautta? Kylmästä äitisuhteesta seuraa ongelmia
• TUNNELUKKOTESTI - testaa tunnelukkosi
  Tunnelukko on lapsuudessa tai nuoruudessa opittu haitallinen ajattelutapa, joka nykypäivänä aktivoituessaan lukitsee meidät itsellemme haitallisiin toimintatapoihin.
• Lapsuuden traumoilla on kauaskantoiset seuraamukset
• MIIELENIHHMEET
   5 ikävää lapsuusmuistoa, jotka saattavat vaikuttaa aikuisiälläkin

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Ajatuksia kiusaamisesta --- 11.10.2019

Miksiköhän tuntuu sellaiselta, että nykyään neuvotaan kiusaamisen kohteeksi joutuneita karaistumaan ja suhtautumaan maltillisesti kiusaajaansa ja kiusatuksi tulemiseensa? Neuvotaan kertomaan jollekin, menemään terapiaan tai "itseensä". Usein käy niin, että kiusaamista hillitään siirtämällä kiusattava jonnekin muualle. Kiusatun epäillään aiheuttavan itse kiusaamisen kohteeksi joutumisensa. "Kerjäävänsä turpiinsa".

Keinoja kiusaamisen loppumiseen?

Eräässä koulutuksessa opetettiin varovaista puuttumista kiusaamiseen. Puhuttiin "portaittaisesta" etenemisestä kiusaajan puhuttelemisessa. Tuolla kurssilla tunsin todella olevani hölmistynyt ja turhautunut annetuista ohjeista. Välillä tuntui, kuin kurssin kouluttajat olisivat esittäneet kysymyksiään, saadakseen varmuutta osaamiselleen ja asiantuntijuudelleen, tai vain täytteeksi kurssisisällölle. Osallistujat tuntuivat välttelevän komentoimasta. Huvittavaa oli se, että kysymykseen: "Oletko havainnut kiusaamista työtilanteissasi tai toimintaympäristössäsi", vastasivat muutamat kieltämällä ehdottomasti havainneensa kiusaamista. Tähän sain mieleiseni kommentin, kun kouluttaja kertoi tutkimusten osoittaneen kaikkien törmänneen kiusaamiseen, joko sivusta seuraajana, kokijana tai osallistumalla itse kiusaamiseeen. Kiusaaminen aiheena tuntui olevan "kiusaannuttavaa" käsitellä.

Joissakin yhteyksissä on laitettu vanhemmat valitsemaan, tuntuisiko pahemmalta olla kiusatun, vai kiusaajan vanhempana. Miksi tuollaista edes pohditaan? Kestäisikö lapsensa olevan rikoksentekijänä vai uhrina? Mitä tällaisella pohdiskelulla saavutetaan?

Rikosoikeudellinen vastuu

Kiusaaminen on rikos, jota ei pidä hyväksyä. Kiusaaja on rikollinen, joka ansaitsee rangaistuksen. Kiusaamiselle tulee laittaa loppu niin, että tilanteisiin puututaan, rikolliset havaitaan ja heidät asetetaan vastaamaan teoistaan. Kiusatuksi tulemisen uhri on ansainnut tukea ja tarvittaessa myös terapiaa, koska kiusaamisen kokemisen on jo todettu mahdollistavan henkisen sairastumisen ja monenlaisten mielenterveydellisten vaivojen ilmaantumisen jopa vielä vanhemmallakin iällä.

Tukea puolin ja toisin

Kun ihminen käyttäytyy väkivaltaisesti, joko henkisesti tai ruumiillisesti, on tutkittava, mistä kyseinen toiminta johtuu. Tällainen ihminen saattaa tarvita henkistä ohjausta, tai jopa psykiatrista hoitoa, jotta muihin ihmisiin kohdistuva vahingollisuus saadaan loppumaan. Avusta saattaa olla kiusaajallekin hyötyä koko loppuelämäkseen. Jokainen meistä tietää, että koulukiusaajat saattavat jatkaa myöhemmin myös työpaikkakiusaajina.

Työilmapiirin vaikuttaja

Työpaikoilla on ihmisiä, jotka ajattelevat olevansa viehättäviä, koska heidän ehdotuksiinsa suostutaan, vitseille nauretaan, tai heidän mielipidettään kysytään useasti erikseen yhteisissä päätöksissä. Tällaisen "nuoleskelun" saattaa saada myös henkilö, jonka reaktioita pelätään. Hänen vitsinä laukomansa loukkaukset saavat ihmiset mielistelemään häntä, jotta säästyisivät nolustumisilta ja mielipahalta.


Tämä riittäneen tästä surullisesta aiheesta.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Miten se maailma makaa? --- 5.10.2019

Mailmtantuskaa
Terroriteot muokkaavat asenteita 
Saisiko vain mukavia "kuppikuntia", kiitos? 
Väkivallan kierre

-

Maisema ilmoitti ikkunassa aamulla, että pihatyöt ovat pahasti kesken. Saunan aurinkovarjollakin on lumihuntu. Tänään kääritään hihat ja tehdään, mitä tehtävä on. - Tai viimeistään huomenna.

Tämän vuoden ensilumi 5.10.2019.

Maailmantuskaa

Aina ei voi olla pirteä, eikä motivoitunut. Väsymykseen ei tarvitse aina olla syy liiasta touhuamisesta, vaan se voi johtua myös vallitsevasta tilanteesta yleisesti. Pelkkä päivittäisten uutisten seuraainen tuntuu ahdistavan. Rakas kotimaa tuntuu väkivaltaisemmalta kuin koskaan. Tapaturmien ja luonnonilmiöiden aiheuttamat loukkaantumiset on helpompi hyväksyä kuin ihmisten aiheuttamat.

Kuopion "miekkamiehen" toiminta oli järkyttävä tapaus, jossa yksi kuoli ja yhdeksän loukkaantui. En ollut uskoa korviani kun kuulin eilen tapahtuneesta ammuskelusta Alavudella, jonka seurauksena yksi kuoli ja kaksi haavoittui. Missä on turva kansakunnalle, kun "Koti, uskonto ja isänmaa" -arvot eivät tunnu esiintyvän enää missään? Missä ovat arvot, kun ihmiset pakenevat kodeistaan, Taivaan Isä on ihmisille satuolento ja globaalisaatio hämärtää isänmaan merkityksen?

Terroriteot muokkaavat asenteita

Jokainen terroriteko saa muistamaan edeltäviä terroritekoja. Toistot muokkaavat maailmankuvaamme ja tekevät olomme varautuneiksi ja epävarmoiksi ihmisten keskellä. On tehtävä töitä, että saa luottavaisuutensa takaisin. On saatava ihmisille tukea, jotta negatiiviset tunteet terroritekoja tekevien kansalaisuutta, tai muuta ryhmää kohtaan eivät kasvaisi. - Ehkä juuri noista ryhmistä, niiden hyvien ihmisten julkista esilletuloa pitäisi lisätä tiedotusvälineissä?

Saisiko vain mukavia "kuppikuntia", kiitos?

Tässä maassa ollaan menty jopa veli veljeä vastaan, kun eriarvoisuus ja viha pääsivät valloilleen. On varottava ryhmäytymistä aatteiden, uskontojen ym. toisistaan poikkeavien ajatusmaailmoiden suhteen. On aivan eri asia, kun jakaannutaan erilaisia ruokia syöviin, erilaisia tansseja tanssiviin, tai erilaisia vaatteita käyttäviin ryhmiin, kuin sellaisiin ryhmiin, joissa erottavana tekijänä ovat esim. kulttuuriin liittyvät, ihmisoikeustulkintoihin vaikuttavat traditiot, vakaumukset sekä tulo- tai koulutustasoerot.

Väkivallan kierre

Yleensä myös sellainen tilanne, jossa ihminen/ihmiset tuntevat huonommuutta tai kateutta toisiaan/ryhmää kohtaan, väkivaltainen käyttäytyminen on vaarassa toteutua. Jos väkivaltaan vastataan kostotoimilla, ollaan vaarallisella tiellä. Tullaan tilanteeseen, jolloin yhtä paha on se, joka aloitti ja se, joka ei lopettanut. - "Kun nokka irtoaa tervasta, niin häntä tarttuu!"

En halua kirjoittaa enempää aiheesta tässä vaiheessa, kun huonot uutiset vielä vaikuttavat liikaa tunnemaailmassa. Yleensäkin kovassa "tunneryöpyssä" ei pitäisi kirjoittaa mielipiteitä ja tunteita liikuttavista asioista, koska on niin vaikea olla objektiivinen. - Ei ainakaan julkaista niitä.

Vaasassa mies Vaasan sähkön savupiipussa!

Tällainen uutinen tällä kertaa:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3925a438-f507-4534-9ba9-9d4bde8fb73e?fbclid=IwAR3AmjbCwPYwrq_FSCmnu-lFZZnNOyQ2gm5RkfhIRFXYblOnI3Xxyi4eXx8


Terveiset
Ilmasto- ja terroriahdistuneelta

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.