31.12.2019

Bensaimuja ja poliisikyytejä

Zephyrin etukulma

Oli tyypillinen tammikuinen tiistai-iltapäivä. Istuessani keittiönpöydän ääressä juomassa possukahvia, kuulin kioskin puolelta tutut äänet. Nousin ja kävelin tiskin taakse, jossa kaksi 15-vuotiasta, nauravaista pojannaamaa selittivät myyjälle jotain, jonka sisältöön en päässyt ihan kiinni, mutta jotain hauskaa se tuntui olevan.

Jukka ja Vesa olivat tuolloin villejä kavereitani, joiden kanssa oli aina hauskaa. – Tiedä tuota, yhdistikö meidän jokaisen taustalla olevat kotiongelmat toisiamme, vai jokin muu samankaltaisuus, koska viihdyimme erään aikakauden todella paljon keskenämme?

Istuuduttiin juttelemaan yhteen kioskin pöydistä. Vesa kertoi ostaneensa romaanilta auton lahjakellollaan.
– Tuuks, Sari, hakemaan meidän kanssa Zephyriä niiden kämpältä?
– Kyytikin on, lisäsi Jukka. – Matintupa lupas kuskata meidät sinne.
Koska mitään erikoista ei tuntunut olevan ohjelmistossani tuona iltana, vastasin myöntävästi.

Vanhempani kielsivät minulta lapsena melkein kaiken vapaa-ajantoiminnan, joka olisi vienyt minut pois kotoani. Näin kävi tälläkin kertaa, joten laskeuduin yläkerran huoneeni ikkunasta paloportaita pitkin talon taakse, jossa pojat ja Matintupa odottivat pikku-Fiatissa.

Zephyrillä saitsingille


Matka syrjäkylän romaanikämpälle ei kestänyt viittätoista minuuttia kauempaa. Vastassa oli, 15-vuotiaan arviointikokemuksellani, tosi vanha mies, jota Vesa kutsui Valafriksi. Meidät kutsuttiin sisään pieneen, savuiseen mökkiin, jossa toinen talon tytöistä tuli heti kauppaamaan minulle pitsiliinoja, joihin minulla ei tietenkään ollut varaa. Vesa sai Zephyrin avaimet, joten matka saattoi alkaa.

– Minkä vapauden ja riippumattomuuden tunteen tuo autoajelu meissä aiheuttikaan? - Matka taittui ja maisemat vaihtuivat, kunnes bensamittari alkoi vaatia suuntaamista kohti lähintä huoltoasemaa. Vesa heittää ilmoille kysymyksen.
– Onks kellään ”täpäkkää”? – Nyt tarttis tankata, tai matka loppuu lyhyeen.
Vesa oli antanut kellonsa lisäksi Valafrille myös viimeiset rahansa. Jukka kaivoi taskustaan vaivaisen vitosen, eikä minulla ollut latin latia taskussani. En ollut varautunut, että joutuisimme tuollaiseen tilanteeseen 30 kilometrin päässä kotoani.
– Miks pyysitte mut mukaan persaukisina? – Tänne nyt palellutaan metsätaipaleelle, jossa ei oo ees liikennettä.
– Älä nyt tärise siinä! – Bensaa on vielä sen verran, että kierrellään ja katotaan, jos näkys autoja, joista vois imasta vähän menovettä. Vesan lausahdus toi esiin sellaisen vaihtoehdon, jota en olisi ikinä voinut edes kuvitella.
Kuinka ollakaan? – Jukka löysi peräluukusta kanisterin ja letkun, joten seuraavaksi oli löydettävä autoja, joihin ei ole suoraa näköyhteyttä mistään.

Tankattiin ja jatkettiin


Kuin ihmeen kaupalla saavuimme iltahämärissä vanhan seurantalon näköisen rakennuksen parkkipaikalle, jossa oli useita autoja parkissa. Etsimme suojaisimman nurkan, ja pojat lähtivät kanistereineen bensanhakumatkalle. Istuin autossa ja jännitin vatsani kipeäksi. Jonkin ajan kuluttua pojat palasivat hengästyneinä täyden kanisterin kanssa. Kertoivat, että talon sisältä kuulunut virrenveisuu ja puhe olivat yhtäkkiä hiljentyneet, joten pojat olivat ottaneet jalat alleen. Jonkin matkan päästä löytyi vielä taloja, joiden pihassa olevista autoista pojat kävivät myös imemässä bensaa. Huolimatta roistomaisesta toiminnastaan, pojat kertoivat varovansa imemästä yhdestä tankista suuria määriä, jotteivät omistajat joudu pulaan huomatessaan bensojensa hävinneen. Pojat sanoivat, että uudemmissa autoissa on joku verkko, jota letku ei läpäise.

Zephyrin saatua bensaa tankkiinsa, olisi ollut viisainta suunnata kohti kotia, mutta kuinka kävikään? – Autoajelu sai ”luovat” ajatukset heräämään, ja mietimme kuin yhdellä päällä, että nythän on keinot pitää auto bensoissaan ja jatkaa mukavaa ajelua pidempäänkin. Tämän yhteisen oivalluksemme kannattelemina suuntasimme kohti Seinäjokea. Rokin soidessa autoradiosta ja matkan taittuessa, aika oli nopeasti vierähtänyt aamuyöhön. Olimme väsyneitä teinejä, jotka kikattelivat puolestakin sanasta. Kuski oli vaihtunut jo pariin kertaan. Itse en uskaltautunut rattiin, mutta pojat vuorottelivat keskenään.

Pysähdyimme lähellä Seinäjokea olevalle tienvarren p-paikalle, jota meillä päin kutsuttiin ”huiluupaikaksi”. Kisailimme keskenämme, kuten koko yön valvoneet nälkäiset teinit vain voivat.
Jukka alkoi yhtäkkiä leikkiä autolla. Hän pyöritteli rattia ja kaasutteli niin, että auto kiisi välillä toinen kylki edellä eteenpäin, kunnes töyssähti nokka edellä syvään ja korkeaan lumipenkkaan. Jokaisella peruutusyrityksellä auto vajosi syvemmälle lumeen, emmekä saaneet sitä enää omin neuvoin liikahtamaankaan.

Olimme lopuksi niin nälkäisiä, että lähdimme liftaamaan kohti Seinäjokea. Pian saimmekin töihin kulkevalta automieheltä kyydin keskustan laitamilla olevaan baariin, jonne jäin odottamaan, poikien mentyä etsimään jotain syötävää. Pojat palasivat mukanaan muutama suklaapatukka, jotka olivat näpistäneet hihaansa läheiseltä huoltoasemalta. Palasimme liftaten takaisin automme luokse, jossa pojat esittelivät myös huoltoasemalta ”mukaan tarttuneet” Lapinleukut, – tuppipuukot, jotka juuri ja juuri peittyivät heidän saappaanvarsiinsa. Yritimme siinä autossa istuessamme suunnitella, millä keinoin saattaisimme päästä jatkamaan matkaamme kotia kohti, kunnes viereemme parkkeerasi poliisiauto.

Tupu, Hupu ja Lupu


Kaksi nuorta poliisia koputtivat automme ikkunaan ja pyysivät astumaan ulos. Poliisit kertoivat jonkun soittaneen heille meistä. En tänä päivänäkään tiedä, miksi poliisille oli soitettu, mutta epäilen, että poikien puukkojen varastaminen oli sittenkin huomattu. Arvoitukseksi on kuitenkin jäänyt, kuinka poliisit osasivat tulla p-paikalle, jossa automme oli. Seuraava etappi oli Seinäjoen poliisiasema, jossa Vesa ja Jukka laitettiin putkaan. Minut poliisit pyysivät kahvihuoneeseensa, jossa toinen poliiseista toi minulle kupillisen kahvia ja ison voileivän, jossa oli kinkkua, juustoa, kurkkua ja tomaattia. En muista, koska leipä ja kahvi olisivat maistuneet yhtä hyviltä. Ei haitannut edes se, että kahvikuppini tyhjennyttyä, pohjalta paljastui vanha kahvirengas. Kävin vielä haastateltavana toisessa huoneessa, jossa kerroin kaiken muun, paitsi bensanhankinta- ja Lapinleuku -tapausta.

Odotellessani poliisiaseman asiakkaiden odotustilassa, Jukka ja Vesa pääsivät myös putkasta ja kuulustelusta. Parin tunnin sisällä poliisiasemalle tuli kotipaikkakuntamme sosiaalitarkkailija ja kaksi poliisia. He pyysivät meidät mukaansa ulkona seisovaan poliisiautoon, jolla meidät oli tarkoitus kuskata omiin koteihimme. En muista heidän sanoneen sanaakaan koko matkan aikana. Minä, Vesa ja Jukka istuimme takapenkillä vierekkäin, kuin Tupu, Hupu ja Lupu. Emme voineet katsoa toisiimme, koska vilkaisukin alkoi naurattaa.

Kotiintulo pelotti koko matkan, eikä hellittänyt tultuamme kotipihaani. Äiti ei tullut ovelle vastaan minua ja sosiaalitarkkailijaa. Kioskin ikkuna näytti peittyvän pöllähtäneistä teininaamoista. Sisälle tultuani, kuulin kioskista huudahduksen.
– Hei, turpa kiinni! – Kuunnellaan mitä sille sanotaan.
Menin huoneeseeni, eikä minulle sanottu mitään. Sosiaalitarkkailija jäi äitini kanssa juttelemaan, eikä koko reissusta kyselty minulta koskaan mitään.

Kioskimme teiniasiakkailla tuntui olevan hauskaa, kertoessamme seikkailustamme.
Jälkeenpäin kerroin koko matkamme myös äidilleni, mutta äitini ei reagoinut silloinkaan kertomaani mitenkään. Kyselin häneltä, kuinka poliisit saivat meistä tiedon ja mitä sosiaalitarkkailija oi puhunut, saamatta mihinkään vastausta. – Epäilen kuitenkin karkureissuni aiheuttaneen sen, että jossain vaiheessa huoneeni ikkunaan ilmestyi munalukko.

Meille kolmelle kokemuksemme oli seikkailu, josta jäi pysyvä muisto. Tapahtumia ja jännitystä oli aivan riittämiin n. vuorokauden mittaiselle ajanjaksolle. Silti korviimme kantautuneet versiot reissustamme sisälsivät paljon enemmän draamaa. – Ihmisillä on kummallinen halu lisätä omiaan.

Meistä kolmesta ei odotettu kehittyvän mitään kelvollista, mutta meidänkin kohdallamme älyn määrä, ympäristön epäilyistä huolimatta, kasvoi.
– Ehkäpä koimme muutamia muitakin seikkailuja kasvumme aikana, mutta läpäisimme kuitenkin kunnialla uraputkemme ja ruuhkavuotemme, lapsenkasvatuksesta puhumattakaan.


Kiitos kun luit tarinani 😊
- Sari -


-Tse-

Linkit

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

21.12.2019

Tasapainota ja järkeistä ajankäyttösi

Kiireisessä nykyajassa, jossa monet "aikavarkaat" vievät osan elämästämme aivan huomaamatta, on syytä olla tarkkana. Työn ja vapaa-ajan rajaaminen toisistaan voi olla monissa ammateissa välillä haastavaa. Realistiset ihmiskontaktit, ilman sähköistä kommunikointivälinettä, saavat nykyään monilta jatkuvan siirron ns. "paremmalle ajalle". Useasti uupumuksenkin syynä voi olla vuorokausirytmin epätasapainoisuus.

Me ymmärrämme hyvin, että monipuolinen ruokavalio tekee hyvää teveydellemme.
Saman asian ymmärtäminen elämämme sisällöstä ei ole aina niin itsestään selvää.
- Voimme konkreettisesti nähdä ruoan, jota syömme. Teemme valinnat etukäteen jo suoraan kaupan hyllyltä.
- Aika on käsitteenä abstrakti ja luonteeltaan epäluotettava, koska myös sattuma pääsee vaikuttamaan ajan sisältöön.

Itselläni on tapana uppoutua täysin mukavana pitämääni tekemiseen.
Erilaiset suunnitteluhommat tietokoneella vievät niin mennessään, että ilman keskeytystä tapahtuvan työskentelyn jälkeen saattaa täysin yllättyä, kun neljäkin tuntia on vierähtänyt, kuin se olisi ollut vain tunnin mittainen. Samoin käy kirjoitus- ja käsityöhommissa.
Tuollaisina päivinä hereilläoloaikaa tulee venytettyä aivan liian pitkälle, saadakseen muutaman palauttavan tunnin intensiivisestä työskentelystä.

Priorisointikello / vuorokausikello


Koska unen aika vuorokaudessa alkoi usein siirtyä "myötäpäivään", jouduin pidempien lomien loppupuolella valvomaan yhden vuorokauden, jotta sain "rukattua" vuorokausirytmini kuosiinsa.
Kyseinen toiminta alkoi harmittaa, joten kehitin itselleni priorisointikellon, jossa on 24 tuntia, eli koko vuorokausi samassa näkymässä.
- Vuorokausirytmini heittelee välillä edelleen, mutta sen hahmottaminen realistisena kuvana, auttaa ennakoinnissa.
Kellon seuraaminen ei tarkoita sen päivittäistä tarkastelua, vaan sen sisällön muokkaaminen on jättänyt siitä muistijäljen.

- Huvittavaa kyllä, että luulin tätä omaksi keksinnökseni, kunnes jutun loppuvaiheessa, aloin etsiä sopivia linkkejä sivun loppuun.
- Löysin siis pari muutakin ajankäyttöympyrää, joten lukijat saavat nyt asiaan erilaisia näkökantoja.
priorisointikello / vuorokausikello
Nykyään kuulee useasti sanottavan, että "ei ehdi", tai "ei ole aikaa". Ymmärrettävää kyllä, kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia, eikä priorisointia ole tehty. On yllättävää, kuinka vähän vuorokaudesta jää täysin itselle varattua aikaa, kun kaikki pakolliset toiminnot on asetettu priorisointikelloon.

Priorisointikellon kolme perusosaa ovat nukkuminen, työ- ja vapaa-aika. Vuorokausi voidaan siis jakaa 8 tunnin perusosiin. Peruslähtöaikana voidaan pitää nukkumaanmenoaikaa, jonka muuntaminen liikuttelee samassa suhteessa muitakin osioita. Lähtökohta voi olla myös työpäivän alkaminen, tai joku muu sellainen aktiviteetti, joka toistuu, tai haluaisi toistuvan aina samaan aikaan.

Suunnitelma omien aktiviteettien mukaan


Kellon voi täyttää yksinkertaisesti kynällä ja paperilla, mutta itse olen tätä juttua varten käyttänyt tietokonetta. Alla on PowePointilla itselleni suunniteltu, nykyiseen elämäntilanteeseeni sopiva priorisointikello, jonka olen täyttänyt hyvin karkeasti, piirrostyökaluja käyttäen.

Olin itsekin yllättynyt, että täysin ilman ulkopuolisia ja pakollisia velvoitteita olevaa aikaa jää vain 5 tuntia, välille 18.00 - 23.00. Tuolle aikavälille tulevat liikunta- ja muut harrastukset.
- Itse en ole niitä tässä merkinnyt, mutta niiden lisääminen tekisi suunnitelmasta vielä selkeämmän.
- Kun ei ole "asiointeja", ja työt tulee tehtyä kotoa käsin, kasvaa vapaa-ajansektori.

Tässä omassa mallissani unen määrä on vain 6 tuntia, jota olen yrittänyt muuttaa 8 tunniksi suurimman osan elämääni, onnistumatta. Sen ylittäminen tai alittaminen on aina aiheuttanut väsymystä koko hereilläoloajan osalle.
- Annoin lopuksi periksi, ja päätin olla vääntämättä väkisin unensaantiani suositelluksi 8 tunniksi.

Esimerkki priorisointikellon päälle suunnitellusta vuorokausisisällöstä.

Excelillä tehty ajankäyttöympyrä.
Kun jostain abstraktista käsitteestä tekee näkyvän, on helpompi muodostaa asiasta kokonaiskäsitys.
- Olen aikoinaan lukenut, että kun piirtää ”aarrekartaksi” tulevaisuudensuunnitelmansa, alkaa toteuttamaan sitä alitajuntaan jääneen suunnitelman mukaan kuin huomaamattaan. He sanovat, unohtuneen aarrekartan löytäessään tunteneensa, kuin olisivat ennustaneet omaa tulevaisuuttaan.
- Näin luulen käyvän myös priorisointikellon täyttämisen suhteen.


-Tse-

Linkit:


Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

18.12.2019

Blogivieraana Natalia ja taulut

Vaasalaisen taiteilijan, Natalia Haimin teoksia


Natalia Haimi on syntynyt vuonna 1960 Turkmeniassa. Aluksi hän opiskeli taidekoulussa ja jatkoi sen jälkeen opintojaan teollisuusopistossa. Hän on asunut Vaasassa vuodesta 1992.

 Photogravyyri 2019 "Kiinan krysanteemi" / Natalia Haimi
Photogravyyri 2019 "Piilossa" / Natalia Haimi
Serigrafia 2019 "Kaikuu" / NataliaHaimi
Serigrafia 2018 "Vanha mylly" / Natalia Haimi
Natalian töihin voi tutustua myös Instagramissa.



- Natalia Haimi -

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

14.12.2019

Huvittava lapsenlapsi-viikonloppu


Olemme todenneet Anskun kanssa useasti, että olemme ”tunkioita” toisillemme, joka tarkoittaa, että kippaamme epämääräisin väliajoin elämästä kerääntyneet lastit toistemme niskaan. Joskus nuo lastit ovat mukavia ja joskus raskaita. Välillä lisäämme elinvuosiamme, nauramalla vatsamme kipeäksi, kun harmillisistakin asioista tulee surkuhupaisia.

Istun odottamassa bussia, kun viereeni istahtaa tuttu tyyppi, valittaen vuolaasti raskaita kauppakassejaan ja parimetrisiksi venähtäneitä käsivarsiaan. Ansku on poikkeuksellisesti bussilla liikenteessä, koska hänen autonsa on korjattavana jonkin kytkimeen liittyvän vian vuoksi. Kirottuaan autot ja kytkimet, hän alkaa kertoa, kuinka oli viettänyt viikonloppunsa lastenlastensa, 6 vuotiaan Miskan ja 7 vuotiaan Kasperin kanssa.

Tulivat, "vaikka satoi"


Anskun tytär oli lähettänyt viestin torstaina, että pikkupojat olisivat tulossa perjantaista sunnuntaihin kylään. Anskulle sopi oikein hyvin. Hän oli mielissään, että he olivat muuttaneet mielensä viime käynnistä, jolloin pojat olivat linnoittautuneet vessaan kissan kanssa ja suihkuttaneet kokonaisen patruunan vessaraikastetta vessan hengitysilmaan. Kissa oli käpertynyt vessan nurkkaan, omaan hiekkalaatikkoonsa jäykäksi, suurisilmäiseksi karvapalloksi, eikä uskaltanut liikahtaakaan. Ansku oli määrännyt pojille kiellot kissan lähestymiseen ja kahdenkeskisiin vessareissuihin. Kissan salajahtauksesta tuli pojille sen vierailukerran mielihomma ja Anskulle haastava lastenvahtikokemus. Kotiinlähdön hetkellä pojat olivat vastanneet Anskun uusintavierailupyyntöön mulkaisulla ja hiljaisuudella.

Pojat olivat siis unohtaneet kaunansa, kuten lapsilla on tapana tehdä. Ansku kertoo olleensa erittäin tyytyväinen vietettyyn viikonloppuun. Pojat olivat olleet Anskun mielestä ihan kilttejä.
- Vaikka pari kertaa heille meinasi tulla erimielisyyksiä, sain heidät huijattua toisiin ajatuksiin.
- Imartelevaa ja yllättävää oli siinä kohtaa, kun näytin heille keräämiäni asuntovaihtoehtoja. Pojat mainitsivat, katsoessamme heidän kotinsa lähellä olevia asuntoja, että olisi mukavaa, jos asuisin niin lähellä, että he voisivat useammin käydä kylässä.

Pienilläkin on tapansa


- Voin myöntää, että tunnen hellyttäviä tunteita lapsenlapsiani kohtaan. Tunnustettava on myös, että heillä on perimmäinen vietti tehdä asioita toisin kuin on neuvottu. - Vähän huijata, kun tulee mahdollisuus. Toteaa Ansku, ja alkaa kertoa viikonlopun tapahtumista.
- Lapsenlapsillani on vakioiksi muodostuneita tapoja, jotka usein toistuvat luonani. Nuorempi, Miska, ruuvaa vessan ovenkahvat löysälle heti kun tulee mahdollisuus. Kasperi jättää omien sotkujen siivoamisen tekemättä heti kun käännän selkäni. Lisäksi heillä on jatkuva taistelu siitä, kumpi esim. nostaa lattialle pudonneen roskan tai karkkipaperin, kumpi saa enemmän, tai jää vähemmälle mitä tahansa. Molemmat tökkivät ruokaansa ja syövät melkein tunnin, hoputtelusta huolimatta.
- Sain vihaisia katseita Miskalta, kun pyysin hänet pesemään vessanpöntön, koska hän oli jättänyt pönttöön jääneet ”vauhtiraidat” siivoamatta.

- Kasperin inho toisen hygieniatuotteiden käytöstä tuli esille voimakkaasti, kun annoin heille käyttämättömän, yhteisen pesusienen suihkuun. Olisin antanut molemmille oman, mutta nyt vain sattui olemaan tuo yksi.
- Kasper ei ollut pystynyt käyttämään sientä, koska Miska oli pessyt sillä itseään. Tarjottuani hänelle omaa, juuri pestyä hiusharjaani, hän keksi, että pesuainetta oli jäänyt hiuksiin ja hänen on heti mentävä huutomaan sitä pois. Mentyäni katsomaan, hän seisoi kylppärissä, väittäen, että oli jo huuhtonut hiuksensa, mutta menee huoneeseensa hakemaan jotain, ja kampaa siellä samalla hiuksensa. - Ei siis voinut käyttää puhdasta hiusharjaani?
- Hän tutkii jokaisen aterimen aina ennen syömistä, eikä käytä sellaista, johon on jäänyt vesijälkiä.

Pizzaa ja Netflixiä


Ansku kertoi heidän käyneen lauantaina pizzalla. Kotimatkalla tehtiin päätös Netflix-elokuvan katsomisesta.
- Menimme R-kioskilta hakemaan jotain elokuvanaposteltavaa. Mukaan tarttui iso karkkipussi, jonka avasin ja lupasin heidän ottaa yhdet karkit ”matkaevääksi”. Sain siinä sitten itsekin ”suun makiaksi”.
- Nauratti, kun pyytäessäni toisenkin karkin, takapenkiltä kuului, että ”ei nyt enää”.

- Kotiin tultuamme, pojat valitsivat Netflixistä elokuvan. Pyysin Kasperia hakemaan autoon jääneen karkkipussin. Kasperi toi pussin, jossa oli jäljellä vain kaksi karkkia.
- En uskonut enää aikuisena tuntevani niin suurta pettymystä toivotun karkin saamatta jäämisestä, kuin siinä hetkessä tunsin. Jouduin oikein miettimään, miten tuon tilanteen parhaiten hoitaisin.
- Sen jo tiesin, että pettymys näkyi naamastani, joten mainitsin vain tuohtuneena, että karkkeja ei ollut tarkoitettu syötäväksi kotimatkalla.
- No, Ante-e-e-ks! Sanoi Kasperi.
- Itse en sanonut enää mitään, vaan paloittelin kaksi karkkia pieniksi paloiksi ja jaoin ne meille kolmelle.

- Jostain syystä nuo pikkupoikien kummalliset toimintatavat eivät enää niin paljon huolestuta minua. Kertoo Ansku ja jatkaa.
- Uskon, että aika poistaa niistä suurimman osan. ”Elämä opettaa”.
Ansku miettii, että olisi oikeasti heille eduksi saada oppia vähän enemmän mummoltaankin elämän evääksi. Hän arvelee, että poikien tapa toimia, on heidän kotonaan osoittautunut jotenkin hyödylliseksi heille itselleen.
- Ehkä heidän vanhempansa eivät huomaa, että ”jekutetaan”.

- Miskan ja Kasperin vierailun vuoksi en ole päässyt pyöriskelemään itsesäälissä. Viime yö tuli nukuttua mukavasti. Kissakin tuli yöksi kotiin, kun pojat olivat lähteneet.

Bussini saapui pysäkille, joten halasimme Anskun kanssa ja toivottelimme hyvät ja onnelliset. Kotimatkalla muistelen Anskun kertomusta lapsenlapsi-viikonlopustaan, enkä voi estää hymyä nousemasta kasvoilleni. - Juuri tuollaiset lasten edesotamukset ja tavat ovat niitä parhaita suvun tapaamisissa naurattavia muistoja. 😍


-Tse-

 Perheeseen ja lapsuuteen liittyviä linkkejä:


Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

10.12.2019

Blogivieraana Riitta ja joulumaailmat kahvikupeissa

Nämä pienet joulumaailmat on tehty sotilaskodin vanhoihin kahvikuppeihin, joissa on pieniä säröjä ja siksi hylätty käytöstä. 


  • Maalasin askartelumaalilla sisälle taivasta ja lunta.
  • Kun maali oli viellä märkää tipottelin hopeahilettä tähdeksi taivaalle ja hangelle kimalteeksi.
  • Tontut ja puut on liimattu kuumaliimalla. 



  • Lopuksi sivelin värittömällä lakalla kupin reunan ja ripottelelin viellä kimalletta.
    – Sitä ei voi olla koskaan liikaa, tuumivat eräät pienet tytöt. 😁
  • Ja rusetti korvaan.
  • Tein vielä kuumaliimalla pienet jalat kupin alle että pysyy seisomassa pöydällä. 

Tälläinen joulukoriste tänä jouluna. 🎄🎶

- Riitta Järvinen -

Muita uusiokäyttö-töitä

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

6.12.2019

Nostalgiaa ja traumoja joulun kylkiäisenä - Marja kertoo, miten muistot opettavat ja satuttavat


Marja istuu apaattisena, ja kuin huomaamattaan tv:stä tulevat ohjelmat lävistävät hänen päänsä, jättämättä mitään jälkeensä. Ajatuksissa risteilee koko eletyn elämän kaari. Kivun, häpeän ja pettymyksen tunteet nousevat pintaan vuorotellen. Tuntemukset ovat tuoreen ja kipeän tuntuisia, vaikka aikaa on kulunut ja ”vettä virrannut…”, kuten sanotaan.

”Aika parantaa haavat”, on kulunut sanonta, jonka sanoma on tarkoitettu olemaan lohduttava ja vapauttava. On olemassa ihmisiä, joille tuo lausahdus on kylmää ja säälimätöntä ironiaa. Nuo ihmiset ovat rakkauden kerjäläisiä ihmisvilinässä, jossa kerjäläisen läsnäolo koetaan kiusallisena ja häiritsevänä. He ovat tulleet torjutuiksi juuri niiden ihmisten taholta, joiden vastarakkaus ja välittäminen olisi antanut sen kaikista tärkeimmän työkalun, jolla elämässä selviää. Se työkalu on omanarvontunne. Joku saattaa miettiä, että tuo työkalu on itsetunto. Itsetunto on mielestäni sitä, että osaa tunnistaa omat kykynsä ja mahdollisuutensa. Kun puhutaan ihmisestä, jolla on hyvä itsetunto, koetaan se joskus jopa itserakkautena, tai jollain tavalla muiden yläpuolelle asettumisena. Riippuu myös lausujan äänenpainotuksista, kuinka se koetaan. Omanarvontunnetta ei voi käsittää kuin yhdellä tavalla. – Kun sitä on, ihminen arvostaa itseään monitahoisesti, ja tunnistaa, ”mihin missäkin riittää”.

Aika parantaa normaalisti haavat, mutta jos ne avataan jatkuvasti uudelleen auki, jäljelle jäävä arpi saattaa näkyä ja tuntua koko loppuelämän. Näin käy myös henkisellä puolella. Ihmisen muisti ei rajoitu vain visuaalisiin asioihin. Lapsuuden katsekontaktin vähyydestä ja torjunnasta aiheutunut muisto saattaa nousta tahdosta riippumattomasti tilanteessa, jossa vastapuolena oleva ihminen väistelee katsetta omasta syystään. Syy voi olla hänen ujoutensa tai tilanteen aiheuttama vaivautuneisuus. – Hänen syistään huolimatta, lapsuudessaan tai menneisyydessään useasti torjutuksi tullut ihminen tuntee tilanteen tuttuuden kehossaan. Lapsena kyseinen torjunta on tuntunut palana kurkussa, sykkeen kohoamisena ja jopa häpeänä.
– Sama tunne saattaa todellakin nousta samantyylisessä tilanteessa vuosienkin kuluttua. Omien tunteidensa tunnistaminen on tärkeää, ettei tulkitse vastapuolen reaktiota henkilökohtaisesti torjuvana.

Nostalgiaa ja joulunviettoja


On ymmärrettävää, että traumaattisia tapahtumia ei voi täysin pyyhkiä muististaan. Olisi kuitenkin armollista, jos nuo muistot eivät enää sisältäisi niitä tunteita ja aistimuksia, joita tapahtumahetkellä on ollut. Monesti kuulee puhuttavan vanhojen ”biisien” aiheutuneen nostalgisia tunteita. Ne voivat sisältää jopa tuoksuaistimuksia. Nostalgiset tunteet tulevat arvaamatta ja tilaamatta, niin myös traumaattiset muistot.

On tulossa joulu, jolloin perheet kokoontuvat viettämään aikaa. Mikä juhla sisältäisikään enemmän muistoja ja tuoksuja kuin joulu? Marja muistaa varhaislapsuutensa joulutunnelman mummon luona. Hän muistaa kinkun, torttujen ja luumukiisselin maun ja tuoksun. Mieleen muistuu myös lapsen jouluntunnelma, jota ei koskaan saa takaisin.
– Entäpä se joulupukki, jolla oli teini-ikäisen tädin ääni ja naisten punaiset kreppihanskat?
– Mukavasti jännitti ja pelotti.

Marja muistaa myös ne joulut, jolloin ei viettänyt enää joulujaan mummon luona, vaan oman äitinsä, isänsä ja kahden nuoremman sisaruksensa kanssa. Tuoksut olivat muuttuneet. Kinkun ja muiden jouluruokien tuoksujen lisäksi oli tullut alkoholin tuoksu.
– Alkoholin tuoksu äidin hengityksessä tuntui oudolta. Aivan kuin tuohon tuoksuun olisi liittynyt jotain salattua ja pelottavaakin. Äiti tuntui poissaolevalta ja hänen katseensa tuntui pysähtyvän jonnekin hänen ja itseni väliin, tai vastavuoroisesti itseni taakse, lävitseni.
- Sisareni harjoittelivat humalaisen katsetta, nostamalla sormensa kasvojensa välin ja sitten vetämällä sormen pois niin, että silmät jäivät siihen asetentoon, kuin olivat olleet sormeen katsoessa. Toimitusta seurannut kikatus oli ilmeisesti merkki leikin onnistumisesta?
- Tuohon aikaan jouluissa ei ollut enää lapsen joulutunnelmaa, vaikka Marja yritti omalla tavallaan tavoitella sitä. Hän siivosi joulun alla enemmän kuin koskaan muina aikoina, tai aikuisenakaan. – Pesuaineen tuoksu sai tehtäväkseen luoda hänen joulustaan ”joulumman”.

Marja muistaa äitinsä naurun vihloneen korvia, kun hän oli humalassa. Äidin mieliala saattoi humalassa vaihtua suuttumuksesta holtittomaan naurukohtaukseen, joka oli Marjasta äärettömän pelottavaa. Hän tietää, että juuri tuo äidin nauru saa hänet vieläkin säpsähtämään humalaisten äkkinäisiä ”kuoronaurunpurskahduksia”.

Ihmistuntemusta, vai ”takauma” menneisyydestä?


Joulun alla Marjan epävarmuus ja ahdistus alkavat nostaa päätään. Vaikka hänen lastensa perheet ovat hänelle tärkeintä maailmassa, yhteiset joulunvietot väsyttävät hänet aina niin, että hän nukahtelee vielä seuraavanakin päivänä. Omanarvontunne on tuolloin heikoimmillaan. Hän tekee henkisesti työtä, ettei tuntisi noissa joulujuhlissa olevansa ei-toivottu henkilö.
Hänen on vaikea uskoa lastensa vakuutteluja, että hänen tuntemuksensa ovat väärät. Asiaa pahentaa se, että hän ei, muutamaa "yökyläkertaa" lukuunottamatta, ole saanut viettää aikaa pojanpoikiensa kanssa, jotka ovat nyt jo teini-iässä. Jouluillallisilla pojat ovat hänelle hyvin vähäsanaisia, ja viettävät lahjojenjaon jälkeen loppuillan huoneissaan.

Marja pelkää olemuksessaan olevan jotain sellaista, jonka toiset ihmiset kokevat epämiellyttävänä ja luotaantyöntävänä. Hän haluaisi tietää, mitä se on, jotta voisi tehdä ”korjausliikkeitä”.
– Marja on epävarma siitä, mitkä tuntemukset tässä tapauksessa ovat vain heijastuksia vanhoista traumoista ja mitkä vuorostaan taitoa lukea läheistensä kehonkieltä?

Ihmistuntemusta kehonkielestä ja humala-asteesta


Alkoholistiperheen lapset joutuvat kehittämään itselleen taidon lukea kanssaihmistensä kehonviestintää, koska he ovat joutuneet ennakoimaan vanhempiensa käytöksestä, milloin he saattavat alkaa juoda. He oppivat tunnistamaan vanhemmassaan myös, miten käyttäytyminen muuttuu humalan eri vaiheissa. Näin tapahtui Marjallakin.
– Nousuhumalassa äiti tuntui liiotellun rakastavaiselta. Ryyppykavereiden ollessa meillä, sain olla välillä kehumisten keskipisteenä, esitellä piirustuksiani, lelujani ja mitä milloinkin. Humalan keskivaiheella hän herkistyi itkemään vuolaasti ja kuuntelemaan samoja nyyhkykappaleita kymmeniä kertoja. Tuolloin hänen puheenaiheitaan ei saanut yrittää kääntää mihinkään muuhun aiheeseen.
– Vaikka kuinka varoi ärsyttämästä, äiti muuttui usein väkivaltaiseksi. Välillä tuntui, kuin hän olisi hakemalla hakenut syytä kunnon raivopurkaukseen.
– Tuossa vaiheessa isäkin oli humalassaan siinä vaiheessa, että vanhempien keskinäiset välienselvitykset muuttuivat fyysisiksi yhteenotoiksi. Lopputulos oli yleensä se, että äiti keräsi meidät lapset, ja hakeuduimme turvaan naapureihin tai paikkakunnan ainoaan matkustajakotiin.

Tapa selvitä


Marja kertoi avoimesti kokemuksestaan, koska hän sanoo avoimuuden olevan yksi hänen selviämiskeinoistaan. Hän kertoo tarinansa, vaikka on jo melkein menettänyt uskonsa ihmisen hyvyyteen. - Kiitos, Marja.
– Usko ihmiseen ei ole vielä kokonaan mennyt. Tiedän ottavani riskin ollessani avoin, mutta ilman tuon riskin ottamista, saattaisin erakoitua ja eristäytyä täysin muista ihmisistä. Tuntuu, että kerrottu muisto kevenee jokaisen kertomisen jälkeen. – Toteaa Marja, ja jatkaa tiellään, jota ei kaikkinensa itse valinnut.

Kiitos, kun luit muistoni.
Onnellista joulua ja voimia vertaisilleni ja kaikille tämän jutun lukijoille 
Toivoo Marja


Trauma on kuin sormenjälki

Koskettaessasi pintaa, mitään havaittavaa jälkeä ei jää. Sormen koskemaan kohtaan jää kuitenkin aina vähän rasvaa, johon vuosien varrella ilmassa leijuva lika ja pöly tarttuvat.
Vuosien kuluttua jälki ei ole enää huomaamaton, eikä sen puhdistaminen vaivatonta.



-Tse-

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:


Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

4.12.2019

Taittele Neilikka-servietti moneen käyttökohteeseen --- 4.12.2019

Servietti-kranssi

Neilikka-lautasliina
Neilikka-servietti

Sain tämän servietin taittomallin henkilöltä, joka oli opetellut sen vuosia sitten jostain ruotsalaisesta lehdestä. Tämä muistuttaa paljon pom-pomeja ulkonäöltään ja tekotavaltaankin. Ensimmäinen neilikka on aina harjoituskappale, seuraavassa käsi jo tottuu tekotapaan ja helposti repeilevän materiaalin varovaiseen käsittelyyn.

Huonona puolena Neilikka-serveteissä on se, että kukaan ei tahdo raaskia käyttää niitä siihen, mihin ne oikeasti on tarkoitettu. Jos pöydässä on lisäksi taittelemattomia serviettejä, käytetään mieluummin niitä.
- Neilikka-servietti kaunistaa, minkä tahnsa juhlakattauksen. Itse käytän niitä myös pöydän keskellä, tarjottavien väleissä koristeina.

Neilikka-servietin muita käyttökoheita 


Käyttökohde 1. Valmiista Neilikka-servieteistä voi rakentaa kranssin, johon koristeet vaihtuvat mielen ja "sesongin" mukaan.



Kranssi on tehty neilikan malliin taitelluista kahvilautasliinoista
(lautasliinan leveys: 23.5 cm, valmiin kranssin halkaisija: n. 21 - 22 cm.)
Neilikat (halkaisija n. 8 cm) on pujotteltu kalalankaan, ja solmittu langanpäät yhteen.
- Neilikka kannattaa lävistää neulalla solmun kohdasta niin, että lanka tulee kulkemaan solmun lävitse.
Mitään kehikkoa ei tämän kokoisessa kranssissa tarvita.
Kranssin kokoon vaikuttavat serviettien koko ja niiden määrä.
- Lisätessään neilikoita kalalankaan, kannattaa välillä testata, missä vaiheessa kranssin pyöreä muoto ei enää pysy roikottaessa pyöreänä ilman tukea.
- Kalalangan maltillinen kiristäminen parantaa kranssin kiinteyttä ja pysymistä muodossaan.
- Halutessaan suuremman kranssin, voi taakse liimata pahvin tukemaan pyöreää muotoa.

Koristeet: Ylhäällä on vanhoista joulukuusenkoristeista ja koristenauhoista muokattu asetelma. Kannakenauhana on hopeanväristä koristenauhaa. Helmet ovat kovaksi pyöriteltyjä foliopalloja, joiden läpi on painettu nuppineula, joka huolehtii helmien kiinnityksestä.

Huom!
Pienemmissä neilikoissa kannattaa pienentää laskoksen leveyttä laskostamisvaiheessa, koska silloin on helpompi nostaa erilliset kerrokset ylös terälehdiksi. Itse olen käyttänyt näissä n. 1,5 cm leveää laskosta.

Käyttökohde 2. Kaksi yhteenliitettyä neilikkaa muodostaa pallon, joka voidaan koristella, esim. kimalteilla tai tekolumella, ja ripustaa koristeellisella nauhalla haluamaansa paikkaan.

Käyttökohde 3. Useammasta pallosta muodostuu kaunis asetelma, kun pallot ripustetaan langoilla eri korkeuksiin, esim. ikkunaan.
- Asetelmiin suositellaan laitetttavaksi aina pariton määrä, koska se on tasapainoisesti aseteltuna silmää miellyttävämpi ja mielenkiintoisempi. Itse olen kuitenkin käyttänyt tässä parillista määrää. Saattaa olla, että lisään siihen vielä yhden? 😊 



Lumipallot on tehty liimaamalla kaksi neilikkaa vastakkain. Kun ripustaa pallot mustaan ompelulankaan, ne näyttävät riippuvan ilmassa. Liimana palloissa on käytetty Erikeeper-liimaa.

Käyttökohde 4. Kun lisäät neilikkaan varren ja lehdet, saat kukan maljakkoon. (ei ohjetta)
Käyttökohde 5. Hauska kuusenkoriste pallona.

Kun neilikan tekotavan on opetellut, voi saada vaihtelua: lisäämällä kerrtoksia, valitsemalla suurempia tai pienempiä serviettejä, vaihdella värejä ja keksiä enemmän käyttökohteita.


Katso myös:

Tonttuovi ja lyhtysisustus


-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.