31.12.2020

Hybridi-lapaset

Hybridi-lapaset













Sain erään sisustussuunnittelun päätteeksi viime keväänä, talon mukavalta emännältä, pussillisen lankoja. Sormet ovat jo useaan otteeseen mielineet päästä noista langoista jotain tekemään, kunnes päätin kutoa alkajaisiksi monitoimiset lapaset.

Jokainen on varmasti joskus ollut tilanteessa, että on joutunut riisumaan lapaset käsistään kylmällä ilmalla, kyetäkseen tarttumaan johonkin tarkkuutta vaativaan hommaan. Jotain pienikokoista on saattanut pudota, tai on tullut tarve vastata puhelimeen. - Ehkäpä tupakoitsijakin haluaisi paljastaa kädestään mahdollisimman vähän ollessaan kirpeällä pakkasella ulkona tupakalla? - Tilanteita on monia.


Langat

Punainen: Pirta, Acrilla
Sininen: Seitsemän veljestä

Puikon koko: 4

Tekotapa (ei yksityiskohtainen)

  1. Loin 12 silmukkaa puikoille ja kudoin resoria 21 kierrosta punaisella langalla.
  2. Kudoin reikäkierroksen (2 oikeaaa silmukkaa yhteen, lanngankieto 2 nureaa silmukkaa yhteen, langankierto).
  3. 5 kierrosta resoria punaisella.
  4. Kolmiokuvio sinisellä: Kudotaan kierroksen alussa 1 silmukka normaalisti. Laske seuraavan silmukan alapuolelta kolmas silmukka ja vedä lanka sen läpi puikolle, toista sama sen yläpuolella olevalle silmukalle ja vielä senkin yläpuolella olevalle. Kudo vielä ylin silmukka ja vedä edellinen, puikolla oleva silmukka viimeisen yli (kuin kaventaisit), kunnes puikolle jää kaksi sinistä silmukkaa. Kudo 2 silmukkaa punaisella langalla... Toista kierroksen loppuun asti.
  5. Kudo normaalia resoria punaisella 4 kierrosta ja toista (4.)
  6. Kudo resoria niin pitkästi, että reikäkierroksen jälkeenkin on 21 kierrosta.
  7. Taita reikäkierroksen kohdasta resori niin, että kuviollinen puoli tulee päälle.
  8. Kudo sileää neuletta kierros ympäri niin, että resorin alkupää yhdistyy samalla, jolloin lapasen reosrista tulee kaksinkertainen.
  9. Kudo sileää neuletta peukaloon saakka ja tee samalla kolmiokuviot kohdan 4. osoittamalla tavalla.
    Huom! Resorissa kolmiokuviot ovat päällekkäin, mutta lapasen runko-osassa ne vaihtelevat vuorotellen.
  10. Poimi peukalolle mieleisesi määrä silmukoita hakaneulalle ja jatka kierros hakaneulaan saakka.
    Kuvan lapaseen on poimittu peukalolle 8 s. Luo sama määrä silmukoita puikolle, kuin poimit hakaneulallekin ja jatka kutomista sormiin saakka.
  11. Kudo sormet.
  12. Poimi  käsiselän puolelta, pari riviä ylempää kuin peukalon reikä, 24 silmukkaa sormihuppua varten. Poimi silmukat, silmukan vasemmasta puoliskosta ja jaa ne kahdelle puikolle, jotta on helpompi kutoa. Kudo silmukat ja luo 24 silmukkaa puikolle ja yhdistä ne jatkamalla kutomista käsiselän puolelle.
    Huom! Luodut kämmenen puoleiset silmukat tuntuvat tässä vaiheessä liian vähäisiltä, mutta asia muuttuu, kun ne on kudottu.
  13. Kudo sormihupun kämmenpuolelle resoria mieleisesi määrä. Itse kudoin 7 riviä.
    Huom! Jos haluat kutoa kämmenpuolen sormihupusta kuviotonta, kuten kuvan lapanen on tehty, kuljeta kuviolankaa yksivärisen osan taustalla selänpuolen kuviokierrosten kohdalla, jotta lanka on taas käytettävissä seuraavassa selkäpuolen kuviossa.
  14. Kärjestä avoin sisäpeukalo
    Kudo peukalon, hakaneulalle poimimasi silmukat ja poimi kämmenpuolella olevat silmukat niin, että neljälle puikolle jää sama määrä silmukoita (kuvan lapasessa 4 s./puikko). Kudo peukalo niin, että se ulottuu vähän peukalon nivelen yläpuolelle saakka. Päättele silmukat.
  15. Peukalon huppu
    Poimi  peukalon juuresta, ranteen puolelta, sama määrä silmukoita, kuin sisäpeukalossakin on. Kudo silmukat ja luo puikolle sama määrä silmukoita peukalon hupun kämmenpuolelle. Kudo peukalon hupun kämmenpuolelle resoria (1 s. oikein, 1 s. nurin) n. 5 kerrosta. Yhdistä puolet jatkamalla kutomista ranteen puolelle.  Kudo peukalon huppu loppuun kavennuksineen.

Kavennukset peukalon- ja sormihupun kärjissä


Peukalon hupun kavennus


Kavenna joka toinen kierros molemmissa sivuissa 1 silmukkaa kummallakin puolella, eli yht. 4 silmukkaa kavennuskierroksella.

Sormihupun kavennus


Kavenna joka toinen kierros molemmissa sivuissa 2 silmukkaa kummallakin puolella, eli yht. 8 silmukkaa kavennuskierroksella.


Viimeistely

Lopuksi päättelin langat ja karstasin lapasen ulkoa ja sisältä, lukuunottamatta resoreita ja sisäsormia.


Jos ohjeesta löytyy mielestäsi ratkaisevia virheitä, kerrothan kommenteissa.


Onnellista Uutta Vuotta ❤💚


-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

2.12.2020

Joulusomistusta

Jääkukkia ikkunassa






Jostain syystä tänä vuonna en ole ollut niin innokas joulusomistuksiin, kuin menneinä vuosina. Jotain on kuitenkin tullut tehtyä, kuten pääkuvassa olevat jääkukat.

Muistin lukeneeni jostain, miten tehdään jääkukkia rasvattomasta piimästä tai jogurtista, enkä malttanut olla kokeilematta sitä itsekin. - Googletin aiheeseen liittyviä sivuja, jotta en tekisi kovin samanlaisia, kuin on jo aiemmin tehty.

Pengoin joulukoristelaatikoita ja löysin huopaisia lumitähtiä, jotka olin pari vuotta sitten leikannut jostain koristenauhasta. Yksi tähti riitti toimimaan leimasimena tällaiseen jääkukka-asetelmaan.
- Eipä sitten muuta kuin jogurttia matalalle lautaselle ja töpsöttelemään.

Painelin huopatähdellä aina useamman kerran kastelun jälkeen, josta johtuu, että tähdet ovat läpikuultavuusasteeltaan erilaisia. Siksi tulee sellainen harha, kuin ne leijuisivat lasin sisällä, joku lähempänä ja joku kauempana. Olohuoneesta tuleva valo saa kolmiulotteisuuden vaikutelman korostumaan entisestään, kun tähdet heijastuvat peilikuvana uloimpaan ikkunalasiin. 

Ihan mukavalta näyttävät kuurankukat päivälläkin. 


- Tuohon ylemmäksi kun vielä ripustan viime jouluksi tekemäni kranssin, niin taitaa tulla aika nätti.

Kuurankukat päiväsaikaan



Niksi-Pirkka: Ikkunan koristelu piimällä

Lautasliinoista lumipalloiksi

Lyhty lumipalloilla

Tämä lyhty lumipalloineen on jo ehtinyt "esiintyä" Facebookissa ja "Päivän höpinöissä". Kun se pääsee näihin postauksiinkin, se on helpompi etsiä blogista jälkikäteenkin.

Lumipallot ovat muodostuneet lautasliinoista revityistä paloista, jotka liisteröitiin ilmapallojen päälle, kuivattiin ja poistettiin pallot sisältä. Lisäksi vielä hymytähti ja ystävältä saadut ledivalot.

Olen aina tykännyt kovasti valopalloista, joita on netissä monenlaisia versioita, eri materiaaleista valmistettuina.

Mietin, että haluaisin tehdä oman versioni niin, että pallo muistuttaisi mahdollisimman paljon oikeaa lumipalloa, sekä valoilla, että valaisemattomana. 

Kokeilin ensin vanua ja vaahtomuovia, mutta ne eivät antaneet toivottua ulkonäköä.
Pieneksi puhallettuja ilmapalloja makasi pöydälläni odottamassa uutta kokeilua monta päivää, kunnes keksin, että ohut lautasliina voisi liisterin kanssa antaa oikean vaikutelman ja päästää valoakin sopivasti läpi. 

- Sotkuista hommaa oli, mutta lopputulos miellytti.

Tällaiselta lyhty näytti viime vuonna.


Kylpyhuoneen ikkunasomistus

Kylpyhuoneen ikkunasomistus

Kylpyhuoneen ikkunassa on huurre-tarra. Leikkasin kakkupaperista ikkunoiden väliin, eli etulasin takapuolelle "yläkapan". 

Lisäsin vielä sydänmobilen ikkunoiden väliin. - Sydämet näyttävät kelluvan maidossa.


Mukavaa joulunalusaikaa 💚

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

18.11.2020

Pioni-ruutu


Langanloput tulevat käyttöön kun innostuu uusien virkkausmallien suunnittelusta. Tämä alkoi syntyä erilaisten "pallukoiden" muunteluista ja sovitteluista erilaisiksi muodoiksi. Kun katselin syntynyttä "ruusuketta", se alkoi mielestäni muistuttaa pionia.

Malliruutujen lanka: 7 veljestä, koukku: 4,5

Löysin Novitalta hyvän ohjeen virkkauksen perussilmukoista.

Pioni-ruudun ohje

Aloitin keskustan, kiepauttamalla langan "lassoksi", johon virkkasin 8 kiinteää silmukkaa.


Toisella kerroksella virkkasin edellisen kerroksen kiinteisiin silmukoihin pylväät, joiden välissä on 2:n ketjusilmukan kaaret. 
Ensimmäinen toisella kierroksella on piilosilmukasta virkattu 5:n silmukan ketjusilmukkaketju, josta 2 ketjusilmukkaa matkii ensimmäistä pylvästä. Kierros päätetään piilosilmukalla kyseisen ketjusilmukkaketjun 3:nteen ketjusilmukkaan. 

Pionin terälehdet

Kerros: 3.    

  1. Tee kiinteä silmukka kerroksen ensimmäiseen kaareen ja venytä koukulla oleva silmukka yhtä korkeaksi kuin terälehdet tulevat kuvasta arvioiden olemaan. 
  2. Tee 3 löysää langankoukkausta samaan ketjusilmukkakaareen.
  3. Vedä juoksulanka koukulla olevista langoista läpi niin, että jokaisen kahden langan läpivedon jälkeen tulee yksi ketjusilmukka.
  4. Virkkaa 4 ketjusilmukkaa ja toista ohjeet: (2. - 4.) seuraavaan ketjusilmukakaareen. Toista  kerroksen loppuun saakka.
Kerros 4.

Tee kiinteä silmukka kerroksen ensimmäiseen kaareen ja venytä se yhtä korkeaksi kuin edellisellä kerroksella olevat terälehdet ovat. Virkkaa sitten 3. kerroksen ohjeiden tavalla, mutta virkkaa jokaiseen ketjusilmukkakaareen kaksi 3:n langankoukkauksen ryhmiä, joiden välissä ja ketjusilmukkakaaren lopussa on kiinteäsilmukalla kiinnitetty 4:n ketjusilmukan ketju.

Suurennuskuva Pionin terälehdistä

Kukasta lähtevien lehtien alkukohdat



Kerros: 5.
  1. Virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkakaareen piilosilmukka ja 2:n ketjusilmukan ketju matkimaan pylvästä. 
  2. Virkkaa samaan ketjusilmukkakaareen *4 pylvästä.
  3. 2 ketjusilmukkaa
  4. Virkkaa seuraavaan ketjusilmukkakaareen 5 pylvästä.
  5. 2 ketjusilmukkaa
  6. Piilosilmukka seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  7. 2 ketjusilmukkaa
  8. 1 piilosilmukka seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  9. 2 ketjusilmukkaa
Toista ohjeet: (2. - 8.) 5:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 2: Muuta *4 pylvästä 5:ksi.

Kerros: 6
  1. Liitä ketjusilmukkaketju piilosilmukalla edellisen kerroksen ensimmäisen "valepylvään" päälle.
  2. Virkkaa 2 ketjusilmukkaa piilosilmukasta valepylvääksi
  3. Virkkaa *4 pylvästä kunkin  edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten.
  4. 2 ketjusilmukkaa
  5. Virkkaa 5 pylvästä kunkin edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten.
  6. 2 ketjusilmukkaa
  7. 1 pylväs toiseen ketjusilmukkakaareen
  8. 2 ketjusilmukkaa
  9. 1 pylväs samaan ketjusilmukkakaareen
  10. 2 ketjusilmukkaa

Toista ohjeet: (3. - 11.) 6:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 3: Muuta *4 pylvästä 5:ksi.

Pallukoita ja kapenevia lehtiä


Kerros: 7.
  1. Virkkaa piilosilmukka edellisen kerroksen ensimmäisen valepylvään päälle.
  2. Virkkaa piilosilmukka toisen pylvään päälle ja venytä silmukka pylvään korkuiseksi.
  3. Virkkaa pylväs kiepauttaen saman pylvään takaa. 
  4. Virkkaa *3 pylvästä kunkin edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten.
  5. 2 ketjusilmukkaa
  6. Virkkaa 4 pylvästä kunkin edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten. Edellisen kierroksen viimeisen pylvään päälle ei tule pylvästä.
  7. 2 ketjusilmukkaa
  8. 1 pylväs seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  9. 2 ketjusilmukkaa
  10. Virkkaa seuraavaan ketjusilmukkakaareen 5:n langankoukkauksen pallukka kuvan (X) ohjeen mukaan.

    X  Sanallinen ohje sivulla: Uusi virkkausmalli: Rondo-ruutu

  11. 2 ketjusilmukkaa
  12. 1 pylväs seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  13. 2 ketjusilmukkaa
Toista ohjeet: (4. - 13.) 7:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 4: Aloita pylväiden virkkaus toisesta edellisen kerroksen pylvään kohdasta ja muuta *3 pylvästä 4:ksi.

Kerros: 8.
  1. Virkkaa piilosilmukka edellisen kerroksen ensimmäisen valepylvään päälle.
  2. Virkkaa piilosilmukka toisen pylvään päälle ja venytä silmukka pylvään korkuiseksi.
  3. Virkkaa pylväs kiepauttaen saman pylvään takaa. 
  4. Virkkaa *2 pylvästä kunkin  edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten.
  5. 2 ketjusilmukkaa
  6. Virkkaa 3 pylvästä kunkin edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten. Edellisen kierroksen viimeisen pylvään päälle ei tule pylvästä.
  7. 2 ketjusilmukkaa
  8. 1 pylväs seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  9. 2 ketjusilmukkaa
  10. Virkkaa seuraavaan ketjusilmukkakaareen 5:n langankoukkauksen pallukka kuvan (X) ohjeen mukaan.
  11. Toista ohje 9. ja 10.
  12. Toista ohje 7. ja 8.
Toista ohjeet: (4. - 12.) 8:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 4: Aloita pylväiden virkkaus toisesta edellisen kerroksen pylvään kohdasta ja muuta *2 pylvästä 3:ksi.

Kerros: 9.
  1. Virkkaa piilosilmukka edellisen kerroksen ensimmäisen valepylvään päälle.
  2. Virkkaa piilosilmukka toisen pylvään päälle ja venytä silmukka pylvään korkuiseksi.
  3. Virkkaa 2-kerroksinen (2 langankiertoa) pylväs kiepauttaen kohtisuoraan edellisen kerroksen toisen pylvään takaa. 
  4. Virkkaa samoin seuraava pylväs.
  5. Virkkaa kolmas pitkä (kaksi langankiertoinen) pylväs kulman ketjusilmukkakaareen.
  6. Virkkaa kulmaan 3 ketjusilmukkaa.
  7. Virkkaa kulman ketjusilmukkakaareen yksi pitkä (kaksi langankiertoinen) pylväs.
  8. Virkkaa edellisen kerroksen pylvään ympäri kiepauttaen pitkä (kaksi langankiertoinen) pylväs.
  9. Virkkaa samoin myös seuraava pylväs.
  10. 3 ketjusilmukkaa
  11. 1 kiinteä silmukka seuraavaan, edellisen kerroksen yksittäisen pylvään päälle
  12. 2 kiinteää silmukkaa ketjusilmukkakaareen
  13. 1 kiinteä silmukka seuraavaan, edellisen kerroksen pallukan päälle
  14. 2 kiinteää silmukkaa ketjusilmukkakaareen
  15. 1 kiinteä silmukka seuraavaan, edellisen kerroksen pallukan päälle
  16. 2 kiinteää silmukkaa ketjusilmukkakaareen
  17. 1 kiinteä silmukka seuraavaan, edellisen kerroksen yksittäisen pylvään päälle
  18. 3 ketjusilmukkaa
Toista ohjeet: (3. - 18.) 9:nnen kerroksen loppuun saakka.

Kerros: 10.

  1. Virkkaa kiinteä silmukka edellisen kerroksen ensimmäisen valepylvään päälle.
  2. Virkkaa puolipylväs toisen pylvään päälle, kiepauttaen edellisen kerroksen pylvään ympäri.
  3. Virkkaa puolipylväs seuraavan, edellisen kerroksen pylvään takaa kiepauttaen.
  4. Virkkaa kaksi pylvästä kulman ketjusilmukkakaareen.
  5. 3 ketjusilmukkaa
  6. Virkkaa kaksi pylvästä kulman ketjusilmukkakaareen.
  7. Virkkaa puolipylväs seuraavan, edellisen kerroksen pylvään takaa kiepauttaen.
  8. Virkkaa puolipylväs seuraavan, edellisen kerroksen pylvään takaa kiepauttaen.
  9. Virkkaa kiinteä silmukka, edellisen kerroksen pylvään takaa kiepauttaen.
  10. Virkkaa piilosilmukoita jokaiseen silmukan takasilmukkaan ensimmäiseen kulmapylvääseen saakka
Toista ohjeet: (1. - 13.) 9:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 1: Virkkaa kiinteä silmukka, kiepauttaen edellisen kerroksen ensimmäisen pylvään takaa.

...

Vielä "matkaevääksi"


Vaikka ohje on testattu, siinä saattaa löytyä virheitä. Tämä oli itseltäni ensimmäinen näin pitkä ohjeistus, joten olen hiukkasen vielä epävarma.
- Ohjeen käytön lisäksi, oman työnsä mallikuvaan vertaaminen selkeyttää kyllä.

Kuten roosasta mallista huomaa, tiukempi virkkaus tekee kukkaosasta jollain tavalla kiinteämmän. roosa lanka on paksumpaa kuin sininen. Koukku on sama molemmissa.


-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

14.11.2020

Muistoja ja silmukoita

 

Kun kerät langanloppujen
mä kutimeeni seuloin.
Sai sanat raidat kirjavat,
kun peitoksi ne neuloin.

Paidan okraisen ja pehmoisen
tein rakkaalleni silloin,
kun tunne lämmin välillämme
hehkui kylmin illoin.

Nutun vauvan ensimmäisen
on väri baby blue.
Nyt tuoksu piltin suloisen
mun mieleen kantautuu.

Hyvästiksi mummovainaa
pitsisukat sai.
Hän unessansa ikuisessa
muistaa mua kai?

Nyt kyyneleitä suolaisia
langoilleni putoo.
Näin käy, kun muistoissansa
menneisyyttään kutoo.

Ei mahdu kaikki muisteloni
runoon pienoiseen,
mut valmis peitto raitoineen
vie aikaan menneeseen.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

7.11.2020

Uusi virkkausmalli: Rondo-ruutu

 


Pitkästä aikaa syntyi uusi virkkausmalli! 🙂
Värjäsin kuvan kuvankäsittelyohjelmassa, jotta eri kuvio-osiot erottuisivat paremmin.
Innnostus syntyi, kun keksin uuden silmukkayhdistelmän, joka muistuttaa sydäntä tai lehdykkää.

Kerroksilla, päällekkäin virkattuna tulee mielikuva myös palmikosta. En ole koskaan itse nähnyt kyseistä silmukkayhdistelmää, joten toivon, etten ole keksinyt jo ennestään olemassaolevaa.

Tässä, sukkalangasta virkkaamasani mallissa olen käyttänyt 4,5 -kokoista virkkuukoukkua.
Ruudun koko: n. 28 x 28 cm.

Tekotapa


Nimesin uuden mallin nimellä: "Rondo", koska suurin osa ruudun silmukkayhdistelmien virkkaamistavasta perustuu lankojen kiepauttamiseen virkkuukoukun yli.


Roosalla väritetyt pallukat


Langan koukkaus 5 kertaa, jonka jälkeen juoksulanka vedetään kaikista koukulla olevista läpi. Lopuksi juoksulanka koukulla olevasta silmukasta läpi ja kiristys.


Keltaiseksi väritetyt lehdykät, joita on käytetty myös ruudun ristikuviossa ja keskustassa


Lehdykkä aloitetaan virkkaamalla takakautta. Langan koukkaus 3 kertaa. Vedä juoksulanka ensin kahden langan läpi, - langankierto, - vedä juoksulanka kolmen langan läpi ja lopuksi langakierron jälkeen kahden langan läpi. - Suorista muodostunut muoto osoittamaan oikealle.

Virkkaa lehdykän vasen puoli (etupuolelta) normaalisti samanlaisin langanvedoin kuin lehdykän oikeakin puoli.

Ruudun muut osat virkataan mallikuvan (alkukuvan) mukaisesti.


Toivottavasti uusi malli houkuttaa ja koukuttaa 😀

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

22.10.2020

CD-tornista WC-kalusteeksi

vessapaperi-automaatti
Cd-torneja on nykyään paljon myytävänä netti- ja kivijalka-kirppareilla, koska suuri osa ihmisistä on siirtynyt käyttämään nettisovelluksia ja -tallennuspaikkoja. 

Oma tornini on ollut myös jo vuosia puutarhavajassa odottamassa uutta käyttötarkoitustaan, kunnes tuli tarve saada kylpyhuoneen allaskaappiin enemmän tilaa purnukoille. Torni vie vain vähän lattiatilaa ja toimii hyvin yhtäaikaa wc-rullien säilytystilana ja käytössä olevan rullan telineenä. Tämä torni on n. metrin korkuinen.

Tekotapa

  1. Poistin kaikki cd-levyjen kannakkeet sivuseinämistä.
  2. Leikkasin mattopuukolla kahdesta Outly-purkin korkin jenkaosasta n. 2 cm:n levyiset palat, jotta wc-rullan sisään tuleva putki tai pyöreä rima mahtuu muodostuneesta aukosta.



  3. Liimasin kaksipuolisella karhuteipillä korkit tornin yläosaan kuvan tavalla niin, että jää tilaa täydelle wc-rullalle.

Wc-rullan kannakkeeksi kelpaa muoviputki tai pyöreä puurima. Tässä olen käyttänyt rikkoutuneesta wc-paperitelineestä jäänyttä kannaketta, jossa on kaksi putkea sisäkkäin. Jousi toisessa päässä antaa putkelle mahdollisuuden puristua korkkien väliin.

Täysiä rullia saa mahtumaan enemmän alaosaan, kun asettelee ne poikittain ja litistää vähän.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

9.10.2020

Millaiset somisteet katajakranssille? - Syksy

Syyskranssi
Sain vuosia sitten ystävältäni katajasta sahattuja kiekkoja. Olen vuosia vain ihaillut niiden hyvää tuoksua, kunnes mieleeni tuli tehdä niistä jonkinlaisen seinäkoristeen. Yllättäen törmäsin netissä katajakiekoista tehtyihin kransseihin. Mieleeni tuli, että "tuostapa voisi kehitellä omanlaisensa version".

– Tämän version erilaisuutena on se, että siinä on "hyllyt", joihin voi vaihtaa kulloiseenkin sesonkiin sopivat koristeet.

– Toinen erilaisuus saattaa olla se, että yleensä nämä puukiekkokranssit asetellaan jonkin pyöreän muodon ympärille. Tässä asettelin palat vapaasti pyöreään muotoon. Liimana käytin Erikeeperiä, koska vuosia sitten tekemäni kuumaliima-liimaukset ovat alkaneet irtoilemaan, ja tämän haluaisin pysyvän pitkään kasassa.

Kranssin koko: n. 26 cm.

Syyskranssin somisteet ja muu materiaali

  • vaahteranlehtiä
  • kuihtunutta katajaa
  • rautalankaa
Vaahteranlehdet on taiteltu ruusun terälehtien muotoon ja sidottu rautalangalla toisiinsa. Lehtien ruodot/varret toimivat sidontapohjana kun valmiit ruusut kiinnitetään köynnökseksi. Samalla on kiinnitetty ruusujen väleihin myös kuihtuneet katajanoksat.

Köynnöksen voi kiinnittää tarvittaessa katajakranssiin rautalangalla. Tässä kranssissa köynnös asettuu niin sopivasti kranssin "hyllyille", ettei kiinnitystä ole tarvittu.



Näin tehtiin katajakranssin syyssomistus 🤩

-Tse-


"Millaiset somisteet katajakranssille?" - aiemmin julkaistut:


Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

28.9.2020

Tupluuripeitolle lisäikää

Tupluuripeitto 

Syksyn tullen kädet ovat alkaneet taas kaipaamaan toimintaa. Läppäri kirjoitushommineen vaihtui ompelukoneeseen, tuottaen stailatun torkkupeiton, joka on viihtynyt sohvallani jo parikymmentä vuotta.

Nukkaantunut fleace-vuori sai väistyä 70-luvulla olohuoneen verhoina toimineen verhokankaan vaihduttua uudeksi vuorikankaaksi. 

  • Ratkoin vanhan vuorin pois.
  • Ompelin uuden vuorin kiinni päälliseen nurinpäin 1,5 cm:n saumavaroilla. 
  • Jätin pienen aukon ompelematta, josta sain käännettyä työn. 
  • Ompelin aukon umpeen ja vaihdoin alalangaksi mustan ja päällilanngaksi valkoisen. 
  • Ompelin vuorin puolelta tikkauksen 3 cm etäisyydelle reunasta.
Karstasin päällisen kissan tiheällä harjalla, joka muutti teddyn tuuheaksi ja uuden näköiseksi.
Lopuksi nostelin neulalla päällisen nukan pois tikkauksen alta, jottei tikkauksen kohta erotu päällisestä.

Pidän peiton ulkonäöstä ja satiinisen verhokankaan tunnusta. 😍

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

15.9.2020

Metsärinne myyntiin keväällä 2021

 Kuva: Metsärinne

Ei ole montakaan vuotta siitä, kun elämämuutoksen myötä ilmoitin Metsärinteen myytäväksi, vaikka alkujaan olin ajatellut sen olevan lopullisesti pysyvä asuinpaikkani. Onnekseni uusi elämänmuutos sai minut silloin lopettamaan myynnin ja jatkamaan vielä elämää tutuksi käyneessä kodissani. Toive Metsärinteestä lopullisena asuinpaikkanani alkoi taas itää.

Uudet tuulet puhaltelevat jälleen, eivätkä aiemmin asetetut tavoitteet ja toiveet enää tunnu järkeviltä.
Jotta suunnitelmat pääsevät toteutumaan, on myös opittava luopumaan.

Metsärinne myyntiin

Suunnittelen laittavani rakkaan kotini myyntiin viimeistään keväällä. Paikka ei ole vielä millään toimistolla myynnissä, mutta jos kiinnostusta ja hyviä hintaehdotuksia löytyy, kauppaa voi harkita jo aiemminkin.

Jos olet kiinnostunut luonnon- ja merenläheisestä asumisesta 10 km:n etäisyydellä Vaasan torilta, tämä paikka on juuri sellainen.

Tutustuhan Mustikkakummun sivuihin ja ota yhteyttä tämän blogin lomakesivulla, jos kiinnostuit paikasta.
Voit ottaa yhteyttä myös Messengerillä.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

23.6.2020

Kahvitahran poisto pitsiliinasta

Pinttynyt kahvitahra sai aikoinaan hylkäämään liinan osaksi leikkimökin sisustusta. Eilen asettelin sen puutarhapöydälle ja suihkuttelin märäksi. Tahra ei edelleenkään lähtenyt vesisuihkulla, mutta eilisiltainen ja tämänpäiväinen auringonpaahde on kuivattanut liinan ja haalistanut jo melkein kokonaan vanhan kahvirenkaan. Tahra on jo niin haalistunut, että ei ole epäilystäkään sen lopullisesta häviämisestä vielä parin päivän auringonoton jälkeen.


- Suunnitelmissani oli kiinnittää liina styroksille, töpötellä se maalilla ja painaa kuviona tähän samaan pöytään. Se homma taisi nyt siirtyä jollekin muulle kesälle.

-Tse-
Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

15.6.2020

Jakkaran uusi päällinen ja kiinnitystapa




Vanhoista verhoista, ylijääneestä huonekalukankaasta ja vanhoista poplarin napeista muodostui tupaan käytännöllinen ja muun sisustuksen kanssa yhteensopiva jakkara. 

Moninkertaista uusiokäyttöä


Helmakangas on alunperin kirpputorilta ostetun verhokapan prodeerattua kangasta, josta on tehty myös eteisen laskosverho ja tuolin irtopäällisen helman kulmalaskosten pohjat. Jakkaran istuinosan huonekalukangasta on myös eteisen tuolin istuin- ja selkänojassa.


Kuvan jakkaroita on kotonani kaksi kappaletta, joista toinen on makuuhuoneessa suuren viherkasvin alusjakkarana. Olen saanut ne vuosia sitten ystävältäni, jonka kesämökillä ne olivat olleet alkuperäisinä kalusteina ja saivat väistyä uusien kalusteiden tieltä. - Verhoiltu tuoli on on siis varsinainen uusiokäytön malliesimerkki.

Tavanomaisesta poikkeava kiinnitystapa


Halusin, että päällinen tulisi olemaan helposti irrotettava, ilman ommeltavia nauhoja tai niittejä. Ratkaisu tähän oli toteuttaa homma napeilla ja nyöreillä. Päällisessä on käytetty kannallisia nappeja. 

Nyörin punoin istuinosan huonekalukankaasta purkamistani langoista. Siinä olisi hyvin voinut käyttää muunkinlaista nyöriä, kuten esim. ohutta juuttinarua.



Helmakankaassa on 4 nappia, tasaisin välein. Nyöri on pyöräytetty jokaisen napin ympäri kerran ja johdatettu jakkaran jalkojen takaa. Lopuksi nyöri on sidottu viimeisen jalan ympäri.

Leikkaus ja ompelu

  • Istuinosa on leikattu tuolin istuimen avulla leikatun kaavan mukaan niin, että saumavaroiksi on lisätty 1,5 cm
  • Helmaosa: 2 x lopullinen helmakorkeus + 1,5 cm saumavara, vaakasuunnassa tuolin istuinosan ympärysmitta + 1,5 cm saumavara.
  • Koska käyttämäni helmakangas on läpinäkyvää, leikkasin helman taitoksen sisään läpinäkymättömän verhokankaan palan.
  • 2,5 cm:n vahvuinen vaahtomuovi leikataan tasan jakkaran istuinosan kokoiseksi.
  • Leikkaa vaahtomuovin kokoinen pala liukuestettä. Voi olla samaa, jota käytetään pöytäliinojen alla.
  1. Kaikkien palojen huolittelu/siksakkaus ympäriinsä (jos on käytetty helman sisällä läpinäkymätöntä kangasta lisänä, se voidaan huolitella muun helmaosan kanssa yhteen samalla ompelukerralla)
  2. Helma taitetaan kaksinkerroin ja ommellaan istuinosaan.
  3. Ommellaan helman sivusauma.
  4. Ommellaan napit.
  5. Asetetaan liukueste jakkaran istuinosan päälle.
  6. Asetetaan vaahtomuovi liukuesteen päälle.
  7. Asetetaan päällinen vaahtomuovin päälle.
  8. Pujotetaan nyöri ja solmitaan viimeiseen jalkaan.

Päällisen voi tehdä tiukemmaksikin, mutta kokeilun kautta päädyin tällaiseen. Nyörit ja liukueste pitävät päällisen hyvin paikoillaan.


Uusi päivitys samoilla kankailla



Päivitetty: 12.3.2021

Vaihdoin vanhat nyörit paksuun muurarin naruun ja lisäsin istuimeen napin ja ristiin-nyörityksen sekä yhden 2,5 cm:n vahvuisen vaahtomuovin pehmusteeseen. Tällä kertaa niittasin päällisen istuimen alle ja vedin reunan nyörin nappilenkin läpi. 

Nappi on kiinnitetty muurarin narulla, joka on vedetty istuimen reiän läpi ja solmittu tyhjään lankarullaan, jonka avulla lanka kierrettiin todella tiukaksi, jolloin nappi painui syvemmälle pehmusteeseen. Langan kierteet pysyvät purkautumatta, kun lankarullan läpi ruuvattiin pitkä ruuvi, joka toimii stopparina ja pitää samalla napin syvällä pehmusteessa.


Istuimen päällä olevan nyörityksen aloitin sitomalla lenkkisolmulla muurarin narun jakkaran jalkaan. Vedin narun istuimen päältä, kiersin kerran napin ympäri ja jokaisen jalan  takaa. Langan kierto jalan takaa tulevaan naruun, jotta naru osuu kiristämällä jalan keskikohtaan... Viimeisen jalan kohdalla vedin langan jakkaran alla vastapäiseen jalkaan ja solmin parilla merimiessolmulla. Lopuksi niittasin narun pään pohjaan.


-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

5.6.2020

Itsesulkeutuva hyttysverho ulko-oveen


Uusiokäyttö-periaatteella, nopeasti tehty hyttysverho suojaa kodin hyttysiltä koko kesän ja on otettavissa uudelleen käyttöön seuraavinakin vuosina.

Samalla periaatteella toimivia hyttysverhoja/verkkoja on myytävänä todella halvalla, joten tämän jutun tarkoitus ei olekaan säästää kustannuksissa, vaan saada vanhat materiaalit käyttöön käytännöllisellä tavalla.

Tekotapa


Leikkasin vanhasta valoverhosta muutaman sentin suuremman palan, kuin  oviaukko. Molemmille sivuille jätin ylimääräistä n. 4 cm ja ylös sen verran, että oven levyiselle puurimalle niitattuna verhon mitta tulee sopivaksi. 

Jätin kankaan hulpioreunan oven lukkopuolelle ja valmiiksi ommellun reunan alas.

Kiinnitin kankaan rimaan niin, että se kiertää listan etupuolelta yläkautta taakse siten, että niitattu osa jää loppukiinnityksessä ovenkarmin ja riman väliin. Sivuille jäävä ylimääräinen kangas niitattiin kaksinkerroin riman alku- ja loppupäähän. 

Kiinnitin riman karmiin keskeltä yhdellä dyckert-naulalla. Mikä tahansa ohut n. 3 cm pitkä naula käy. Se on helppo syksyllä vetää pois, kun ei lyö sitä aivan pohjaan saakka.

- Kun rimasta lyö nauloja läpi, hyvä vinkki on lyödä vähän ensin naulan kärkeä lyttyyn, ettei rima halkea naulatessa.

Magneetit avautuvalle puolelle (vasen kuva)


Oven karmiin, lukon puolelle/kohdalle niiittasin muovirasian, jonka sisällä oli metallin pala. Samanlainen muovirasia magneetilla kiinnitettiin verhoon, parin sentin päähän verhon reunasta. Vastaavanlainen pari kiinnitettiin alas, n, 40 cm:n korkeudelle lattiasta.

Käytetyt muovirasiat magneetteineen ovat peräisin samassa ovessa aikoinaan olleista, kaupan hyttysverhoista, jotka eivät kestäneet kovin kauan. Tällä omatekemälläni on menossa nyt toinen kesä.

Vaihtoehtoinen tapa on ommella magneetit (esim. pyöreät muistitaulumagneetit) verhoon, vaikka pieneen taskuun ja ruuvata metallilevyt vastapuolille karmiin.

Avautumattomalle puolelle vahvat nastat (oikeanpuoleinen kuva)


Saranapuolelta verho on kiinnitetty vahvalla nastalla samoista korkeuksista kuin vastapuolen magneetit. Nämäkin nastat ovat olleet joskus kaupasta ostetussa hyttysverhossa.

Vaihtoehtoinen tapa on nitoa verho kiinni vastaavista kohdista.


On hauska katsoa kun kissakin kävelee suoraan verhosta "läpi" paljoa kumartelematta. Jälkeen kuuluu vain napsahdus kun verho sulkeutuu mngneettiin.

Jos ei mitään vastuksia tule, tämän tekemiseen menee vajaa tunti.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

29.5.2020

Lyhdyistä käytännölliset kalusteet


Jokunen vuosi sitten Minimanissa oli myynnissä suuria ulkolyhtyjä, joiden koko loi ensisilmäykseltä tuntuman ennemminkin huonekalusta kuin ulkolyhdystä – siitäkin huolimatta, että esineen päällimmäisenä osana oli kartiomallinen peltikatto, jonka keskellä oli lyhdylle ominainen korotus ilmareikineen.

Ostin lyhtyjä neljä kappaletta jo valmiiksi miettimiini kohteisiin. Nämä kohteet olivat olohuone ja eteinen. 

Säilyttimiksi ja kukkapylväiksi olohuoneeseen


Olohuoneeseen tein kahdesta lyhdystä säilytyskalusteet, joiden ikkunallinen osa muuttui vitriiniksi ja laatikot säilytyslaatikoiksi, joissa toisessa kalusteessa on ompelutarvikkeet ja toisessa sekalaista tavaraa tulentekovälineistä usp-tallentimiin yms. Olohuoneen kalusteena ne toimittavat myös kukkapylvään virkaa.








Eteisen kalusteeksi


Eteiseen tarvittiin joku senkkimäinen kaluste, jossa löytyisi myös kengille säilytystilaa. Kahdesta lyhdystä tuunattiin alustat tummaksipetsatun liimapuun alle, jonka reunaan lisäsättiin kulmalista verhovaijeria varten. Kun nauhakujallinen verho ripustettiin vaijeriin, sen taakse muodostui kengille säilytystila. – Senkin kantta ei ole ollut tarvetta kiinnittää mitenkään. 

Jätin kannen pitkäksi, koska alussa oli tarkoitus lisätä sivuille vielä pienet vetolaatikot. Kannen pituus ei ole kuitenkaan haitannut, vaikka laatikoita ei tullutkaan.


Senkin kannen alapintaan ruuvattiin silmukkaruuvit joihin voi ripustaa kenkäripustimella saappaita. Myös lattialle mahtuu monet kengät piiloutumaan verhon taakse.
– Valitettavasti en saanut kuvaa parempilaatuiseksi.

Pintakäsittelyt ja lisämateriaalit


Olohuone:
  • petsaus
  • kansi liimapuusta
  • koristeniitit kannen etukulmiin ja laatikoiden kulmiin.
Eteinen:
  • maalaus mattapintaisella paneelikattomaalilla
  • valepatina ruskealla petsillä
  • liimapuukansi, joka on petsattu
  • verholista kannen etureunaan (kulmalista, jonka toinen puoli on kiinnitetty kanteen)
  • verhovaijeri
  • silmukkaruuvit verhovaijerille ja saappaiden ripustustukseen kannen alle.

– Näitä oli nopea ja mukava tuunailla 😊

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

23.5.2020

Vanha, riittoisa ruokakaluston kaappi



Tämä aamiais-/baarisitiski on tehty vanhasta ruokakaluston kaapista, joka on toiminut aiemmin olohuoneen kirjahyllynä jo muutamissa aiemmissakin kotiosoitteissa vuosien varrella. Ostovuosi oli 1980.

Alaosaan on lisätty korotukset, joiden päällä on kajuutan pöytää muistuttava, vanhan sohvapöydän kansi, jollainen on myös pienemmässä koossa "katoksena". Vitriinissä ja välitilassa on valot. 

Tiskin sisäosaan piiloutuvat kotiteatterilaitteet ja tulostin. Lisäksi osa keittiotarvikkeista on löytänyt paikkansa vitriinistä, laatikoista ja tiskin alakaapista.

Hyllyssä on ollut alkujaan kaksi vtiriiniä, jotka on tässä taustalevyjen poiston jälkeen liitetty takaosastaan vastakkain. Ovet ovat sekä olohuoneen että keittokomeron puolella. 

Baarituolit sain tuttavaltani, jonka baarissa ne ovat aikoinaan olleet. Jalkojen lyhentäminen, istuinosan petsaus ja istuintyynyt tekivät tuoleista toimivat ja siistit.

Kaikki ruokakaluston kaapin osat eivät menneet aamiaistiskiin, vaan siinä ollut hyllyossa on nykyisin sohvan päätyseinällä kirjalyllynä. Toinen kaksiovinen alakaappi on makuuhuoneessa lipastona. - Kyllä uusiokäyttö kannattaa.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

19.5.2020

Jasmiina - sohvatyyny pitsiparsinnalla



Oli pakko päästä pihan kivipoukamaan uutta tyynynpäällistä kuvaamaan. Vastavalmistunut sohvatyyny tulee tekemään makuuhuoneesta entistäkin turkoosimman.

Tyyny on virkattu aiemmin julkaistun Jasmiina-liinan mallia mukaillen ja vähän muutellenkin. Virkkuukoukku: 4,5.
Reiät on täytetty parsimalla mustalla langalla.
– Pitsiparsinta on uusi tekniikka, joten tämäkin työ on osa kyseisen tekniikan kehittelyä,


Kun virkkausosio on tehty valmiiksi, aloitetaan reikien parsiminen. Itse pidän siitä, että lankojen suunta vaihtelee eri rei´issä, mutta on muistettava kuitenkin yksittäisen reiän parsinnassa, että langat risteävät toisensa nähden kohtisuoraan. Toisin sanoen pujotteluvaiheessa pujotetun langan ja ns. loimilangaksi neulotun langan risteämiskulma on 90 astetta.

Parsiminen on kätevämpää, jos pohjana käyttää päällystettyä aaltopahvia. Silloin myös parsinta pysyy tasaisempana. Parsituksi aiottu kohta on pingotettu napakasti aaltopahville niin, että virkkauksen kuvio säilyy muodoltaan oikean muotoisena. 

Olen parsinut laajojakin alueita samanaikaisesti, jolloin saman parsinnan alle voi jäädä useampikin aukko. Ei kuitenkaan yli 4 cm:n kokoisia alueita, jotta on ollut helpompi hallita parsittujen alueiden pysymistä oikean muotoisina.


Kun parsinnat valmistuivat, piirsin Styrox-levylle 46 cm halkaisijaltaan olevan ympyrän, jonka mukaan kiinnitin työn nuppineuloilla alustaansa. Suihkutin työn kosteaksi vedellä, johon olin lisännyt n. teelusikallisen etikkaa. – Kaikki neulelangat pitävät etikkaa hoitoaineena.

Seuraavana päivänä irrotin työn alustaltaan ja piirsin kaavapaperiin ympyrän Styrox-levystä kaavaksi. Kiinnitin kaavan nuppineuloilla kaksinkertaiselle, turkoosille kankaalle. Lisäsin 1 cm saumavarat ja leikkasin.


Ompelin/huolittelin molempiin puoliin n. 20 cm sik-sak-ommelta. Sitten asettelin kankaat vastakkain niin, että huolitellut kohdat tulivat samaan kohtaan (tuleva tyynyn täyttöaukko). Ompelin sentin saumavaroilla kankaat yhteen, jättäen huolitellun kohdan sulkematta. Lopuksi huolittelin ommellunkin reunan.

Kun tyyny oli ommeltu, kiinnitin pitsiparsitun osan kiinni tyynyn päälliosan sauman tuntumaan. Kiinnitin sen muutamalla pistoilla n. 5 cm välein niin, että kiinnitys on aina samanlaisissa kuviokohdissa. Näin koristepäällinen asettuu tasaisesti.


Pesin viime vuonna huonoksi menneitä nukkumatyynyjä sillä ajatuksella, että täytteet uusiokäytettäisiin myöhemmin jossain muualla. Tämä tyyny täytettiin nyt noilla vanuilla. 

Ensimmäisellä täyttökerralla tyynyn alapuoli muuttui muhkuraiseksi. Olisi ehkä pitänyt nyppiä vanua pienemmäksi, mutta mukavuudenhaluisena naisena leikkasin tyynyn pohjaan tekemälläni kaavalla 2 cm vahvuisen vaahtomuovin, jolla tyynyn alapuolesta tuli sileä ja mukavan tuntuinen.

Lopuksi ompelin piilopistoilla täyttöaukon umpeen ja kiinnitin loputkin koristepäällisestä.

Ihan mieluinen siitä tuli 😊

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.