Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaustyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaustyöt. Näytä kaikki tekstit

27.3.2025

Naistenpäivän naisellinen tyynynpäällinen

Irralliset elementit verkossa.

Väsytti, mutta teki mieli virkata jotain. Ei ollut mallia, eikä ideaa, joten aloin vain virkata verkkoa.

Virkkasin ketjusilmukoita niin paljon, että ajattelin riittävän ainakin 45 cm:n levyiseen tyynyyn. Seuraavalla kerroksella 3 kjs. joka neljänteen silmukkaan kerroksen loppuun saakka. Kolmannella kerroksella vuorottelin: 3 kjs. ja kiinteät silmukat jokaiseen ketjusilmukkakaareen, kunnes mitta ylti tyynyn ympäri.

Virkkasin reunat kiinni ja jätin alasivulle aukon, josta sisätyyny mahtui sisään.

Virkkasin pionin, jossa jokaisella terälehtikerroksella on edellistä korkeammat pylväät.
Viimeisellä pionin kierroksella tein lehdet virkkaamalla ensin haluamiini kohtiin ketjusilmukkaketjun, jonka virkkasin molemmin puolin ketjua erikokoisilla pylväillä niin, että lehden keskikohta jää kapeammaksi. Virkkasin lehtien välit piilosilmukoilla. Kukka on ommeltu kiinni verkkoon lehtien kärjistä.

Kaikki muut kukat ja varret ovat virkattuja pylväsnauhoja, jotka on virkattu tieheään, 3 pylvästä jokaiseen silmukkaan, jotta nauha kieryy spiraalille. Jokainen pylväsnauha on n. 20-30 cm pituinen.
Nauhat pujotetaan haluttuun kohtaan, samalla kiertämällä haluttuun muotoon. Kietaisin nauhan alku- ja loppupään virkatun verkon ketjusilmukkalenkkeihin. Ompelua ei tarvita.
Näin kuvioita voi halutessaan siirtää ihan vaihtelun vuoksi.

Ajattelin ensin ommella vetoketjun tyynyn alalaitaan, mutta punoinkin sitten nyörin, jonka kiinnitin aukon toiseen päähän. Loppupään pujottelin virkattuun verkkoon, vuorotellen puolelta toiselle, kunnes aukko sulkeutui. Pyöräytin sitten loppupään pari kertaa ympäri yhden ketjusilmukkaketjun ja pujotin pään sisäpuolelle. Itselläni ainakin päättely pysyy, koska tämä tyyny on koriste, eikä sitä käytetä, kuin varsinaista tyynyä.

- Oli kyllä helppo tehdä. 😊

- Tse -

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

18.11.2020

Pioni-ruutu


Langanloput tulevat käyttöön kun innostuu uusien virkkausmallien suunnittelusta. Tämä alkoi syntyä erilaisten "pallukoiden" muunteluista ja sovitteluista erilaisiksi muodoiksi. Kun katselin syntynyttä "ruusuketta", se alkoi mielestäni muistuttaa pionia.

Malliruutujen lanka: 7 veljestä, koukku: 4,5

Löysin Novitalta hyvän ohjeen virkkauksen perussilmukoista.

Pioni-ruudun ohje

Aloitin keskustan, kiepauttamalla langan "lassoksi", johon virkkasin 8 kiinteää silmukkaa.


Toisella kerroksella virkkasin edellisen kerroksen kiinteisiin silmukoihin pylväät, joiden välissä on 2:n ketjusilmukan kaaret. 
Ensimmäinen toisella kierroksella on piilosilmukasta virkattu 5:n silmukan ketjusilmukkaketju, josta 2 ketjusilmukkaa matkii ensimmäistä pylvästä. Kierros päätetään piilosilmukalla kyseisen ketjusilmukkaketjun 3:nteen ketjusilmukkaan. 

Pionin terälehdet

Kerros: 3.    

  1. Tee kiinteä silmukka kerroksen ensimmäiseen kaareen ja venytä koukulla oleva silmukka yhtä korkeaksi kuin terälehdet tulevat kuvasta arvioiden olemaan. 
  2. Tee 3 löysää langankoukkausta samaan ketjusilmukkakaareen.
  3. Vedä juoksulanka koukulla olevista langoista läpi niin, että jokaisen kahden langan läpivedon jälkeen tulee yksi ketjusilmukka.
  4. Virkkaa 4 ketjusilmukkaa ja toista ohjeet: (2. - 4.) seuraavaan ketjusilmukakaareen. Toista  kerroksen loppuun saakka.
Kerros 4.

Tee kiinteä silmukka kerroksen ensimmäiseen kaareen ja venytä se yhtä korkeaksi kuin edellisellä kerroksella olevat terälehdet ovat. Virkkaa sitten 3. kerroksen ohjeiden tavalla, mutta virkkaa jokaiseen ketjusilmukkakaareen kaksi 3:n langankoukkauksen ryhmiä, joiden välissä ja ketjusilmukkakaaren lopussa on kiinteäsilmukalla kiinnitetty 4:n ketjusilmukan ketju.

Suurennuskuva Pionin terälehdistä

Kukasta lähtevien lehtien alkukohdat



Kerros: 5.
  1. Virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkakaareen piilosilmukka ja 2:n ketjusilmukan ketju matkimaan pylvästä. 
  2. Virkkaa samaan ketjusilmukkakaareen *4 pylvästä.
  3. 2 ketjusilmukkaa
  4. Virkkaa seuraavaan ketjusilmukkakaareen 5 pylvästä.
  5. 2 ketjusilmukkaa
  6. Piilosilmukka seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  7. 2 ketjusilmukkaa
  8. 1 piilosilmukka seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  9. 2 ketjusilmukkaa
Toista ohjeet: (2. - 8.) 5:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 2: Muuta *4 pylvästä 5:ksi.

Kerros: 6
  1. Liitä ketjusilmukkaketju piilosilmukalla edellisen kerroksen ensimmäisen "valepylvään" päälle.
  2. Virkkaa 2 ketjusilmukkaa piilosilmukasta valepylvääksi
  3. Virkkaa *4 pylvästä kunkin  edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten.
  4. 2 ketjusilmukkaa
  5. Virkkaa 5 pylvästä kunkin edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten.
  6. 2 ketjusilmukkaa
  7. 1 pylväs toiseen ketjusilmukkakaareen
  8. 2 ketjusilmukkaa
  9. 1 pylväs samaan ketjusilmukkakaareen
  10. 2 ketjusilmukkaa

Toista ohjeet: (3. - 11.) 6:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 3: Muuta *4 pylvästä 5:ksi.

Pallukoita ja kapenevia lehtiä


Kerros: 7.
  1. Virkkaa piilosilmukka edellisen kerroksen ensimmäisen valepylvään päälle.
  2. Virkkaa piilosilmukka toisen pylvään päälle ja venytä silmukka pylvään korkuiseksi.
  3. Virkkaa pylväs kiepauttaen saman pylvään takaa. 
  4. Virkkaa *3 pylvästä kunkin edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten.
  5. 2 ketjusilmukkaa
  6. Virkkaa 4 pylvästä kunkin edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten. Edellisen kierroksen viimeisen pylvään päälle ei tule pylvästä.
  7. 2 ketjusilmukkaa
  8. 1 pylväs seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  9. 2 ketjusilmukkaa
  10. Virkkaa seuraavaan ketjusilmukkakaareen 5:n langankoukkauksen pallukka kuvan (X) ohjeen mukaan.

    X  Sanallinen ohje sivulla: Uusi virkkausmalli: Rondo-ruutu

  11. 2 ketjusilmukkaa
  12. 1 pylväs seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  13. 2 ketjusilmukkaa
Toista ohjeet: (4. - 13.) 7:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 4: Aloita pylväiden virkkaus toisesta edellisen kerroksen pylvään kohdasta ja muuta *3 pylvästä 4:ksi.

Kerros: 8.
  1. Virkkaa piilosilmukka edellisen kerroksen ensimmäisen valepylvään päälle.
  2. Virkkaa piilosilmukka toisen pylvään päälle ja venytä silmukka pylvään korkuiseksi.
  3. Virkkaa pylväs kiepauttaen saman pylvään takaa. 
  4. Virkkaa *2 pylvästä kunkin  edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten.
  5. 2 ketjusilmukkaa
  6. Virkkaa 3 pylvästä kunkin edellisen kerroksen pylvään ympäri koukaten. Edellisen kierroksen viimeisen pylvään päälle ei tule pylvästä.
  7. 2 ketjusilmukkaa
  8. 1 pylväs seuraavaan ketjusilmukkakaareen
  9. 2 ketjusilmukkaa
  10. Virkkaa seuraavaan ketjusilmukkakaareen 5:n langankoukkauksen pallukka kuvan (X) ohjeen mukaan.
  11. Toista ohje 9. ja 10.
  12. Toista ohje 7. ja 8.
Toista ohjeet: (4. - 12.) 8:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 4: Aloita pylväiden virkkaus toisesta edellisen kerroksen pylvään kohdasta ja muuta *2 pylvästä 3:ksi.

Kerros: 9.
  1. Virkkaa piilosilmukka edellisen kerroksen ensimmäisen valepylvään päälle.
  2. Virkkaa piilosilmukka toisen pylvään päälle ja venytä silmukka pylvään korkuiseksi.
  3. Virkkaa 2-kerroksinen (2 langankiertoa) pylväs kiepauttaen kohtisuoraan edellisen kerroksen toisen pylvään takaa. 
  4. Virkkaa samoin seuraava pylväs.
  5. Virkkaa kolmas pitkä (kaksi langankiertoinen) pylväs kulman ketjusilmukkakaareen.
  6. Virkkaa kulmaan 3 ketjusilmukkaa.
  7. Virkkaa kulman ketjusilmukkakaareen yksi pitkä (kaksi langankiertoinen) pylväs.
  8. Virkkaa edellisen kerroksen pylvään ympäri kiepauttaen pitkä (kaksi langankiertoinen) pylväs.
  9. Virkkaa samoin myös seuraava pylväs.
  10. 3 ketjusilmukkaa
  11. 1 kiinteä silmukka seuraavaan, edellisen kerroksen yksittäisen pylvään päälle
  12. 2 kiinteää silmukkaa ketjusilmukkakaareen
  13. 1 kiinteä silmukka seuraavaan, edellisen kerroksen pallukan päälle
  14. 2 kiinteää silmukkaa ketjusilmukkakaareen
  15. 1 kiinteä silmukka seuraavaan, edellisen kerroksen pallukan päälle
  16. 2 kiinteää silmukkaa ketjusilmukkakaareen
  17. 1 kiinteä silmukka seuraavaan, edellisen kerroksen yksittäisen pylvään päälle
  18. 3 ketjusilmukkaa
Toista ohjeet: (3. - 18.) 9:nnen kerroksen loppuun saakka.

Kerros: 10.

  1. Virkkaa kiinteä silmukka edellisen kerroksen ensimmäisen valepylvään päälle.
  2. Virkkaa puolipylväs toisen pylvään päälle, kiepauttaen edellisen kerroksen pylvään ympäri.
  3. Virkkaa puolipylväs seuraavan, edellisen kerroksen pylvään takaa kiepauttaen.
  4. Virkkaa kaksi pylvästä kulman ketjusilmukkakaareen.
  5. 3 ketjusilmukkaa
  6. Virkkaa kaksi pylvästä kulman ketjusilmukkakaareen.
  7. Virkkaa puolipylväs seuraavan, edellisen kerroksen pylvään takaa kiepauttaen.
  8. Virkkaa puolipylväs seuraavan, edellisen kerroksen pylvään takaa kiepauttaen.
  9. Virkkaa kiinteä silmukka, edellisen kerroksen pylvään takaa kiepauttaen.
  10. Virkkaa piilosilmukoita jokaiseen silmukan takasilmukkaan ensimmäiseen kulmapylvääseen saakka
Toista ohjeet: (1. - 13.) 9:nnen kerroksen loppuun saakka. Poikkeus ohjeessa 1: Virkkaa kiinteä silmukka, kiepauttaen edellisen kerroksen ensimmäisen pylvään takaa.

...

Vielä "matkaevääksi"


Vaikka ohje on testattu, siinä saattaa löytyä virheitä. Tämä oli itseltäni ensimmäinen näin pitkä ohjeistus, joten olen hiukkasen vielä epävarma.
- Ohjeen käytön lisäksi, oman työnsä mallikuvaan vertaaminen selkeyttää kyllä.

Kuten roosasta mallista huomaa, tiukempi virkkaus tekee kukkaosasta jollain tavalla kiinteämmän. roosa lanka on paksumpaa kuin sininen. Koukku on sama molemmissa.


-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

14.11.2020

Muistoja ja silmukoita

 

Kun kerät langanloppujen
mä kutimeeni seuloin.
Sai sanat raidat kirjavat,
kun peitoksi ne neuloin.

Paidan okraisen ja pehmoisen
tein rakkaalleni silloin,
kun tunne lämmin välillämme
hehkui kylmin illoin.

Nutun vauvan ensimmäisen
on väri baby blue.
Nyt tuoksu piltin suloisen
mun mieleen kantautuu.

Hyvästiksi mummovainaa
pitsisukat sai.
Hän unessansa ikuisessa
muistaa mua kai?

Nyt kyyneleitä suolaisia
langoilleni putoo.
Näin käy, kun muistoissansa
menneisyyttään kutoo.

Ei mahdu kaikki muisteloni
runoon pienoiseen,
mut valmis peitto raitoineen
vie aikaan menneeseen.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

7.11.2020

Uusi virkkausmalli: Rondo-ruutu

 


Pitkästä aikaa syntyi uusi virkkausmalli! 🙂
Värjäsin kuvan kuvankäsittelyohjelmassa, jotta eri kuvio-osiot erottuisivat paremmin.
Innnostus syntyi, kun keksin uuden silmukkayhdistelmän, joka muistuttaa sydäntä tai lehdykkää.

Kerroksilla, päällekkäin virkattuna tulee mielikuva myös palmikosta. En ole koskaan itse nähnyt kyseistä silmukkayhdistelmää, joten toivon, etten ole keksinyt jo ennestään olemassaolevaa.

Tässä, sukkalangasta virkkaamasani mallissa olen käyttänyt 4,5 -kokoista virkkuukoukkua.
Ruudun koko: n. 28 x 28 cm.

Tekotapa


Nimesin uuden mallin nimellä: "Rondo", koska suurin osa ruudun silmukkayhdistelmien virkkaamistavasta perustuu lankojen kiepauttamiseen virkkuukoukun yli.


Roosalla väritetyt pallukat


Langan koukkaus 5 kertaa, jonka jälkeen juoksulanka vedetään kaikista koukulla olevista läpi. Lopuksi juoksulanka koukulla olevasta silmukasta läpi ja kiristys.


Keltaiseksi väritetyt lehdykät, joita on käytetty myös ruudun ristikuviossa ja keskustassa


Lehdykkä aloitetaan virkkaamalla takakautta. Langan koukkaus 3 kertaa. Vedä juoksulanka ensin kahden langan läpi, - langankierto, - vedä juoksulanka kolmen langan läpi ja lopuksi langakierron jälkeen kahden langan läpi. - Suorista muodostunut muoto osoittamaan oikealle.

Virkkaa lehdykän vasen puoli (etupuolelta) normaalisti samanlaisin langanvedoin kuin lehdykän oikeakin puoli.

Ruudun muut osat virkataan mallikuvan (alkukuvan) mukaisesti.


Toivottavasti uusi malli houkuttaa ja koukuttaa 😀

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

19.5.2020

Jasmiina - sohvatyyny pitsiparsinnalla



Oli pakko päästä pihan kivipoukamaan uutta tyynynpäällistä kuvaamaan. Vastavalmistunut sohvatyyny tulee tekemään makuuhuoneesta entistäkin turkoosimman.

Tyyny on virkattu aiemmin julkaistun Jasmiina-liinan mallia mukaillen ja vähän muutellenkin. Virkkuukoukku: 4,5.
Reiät on täytetty parsimalla mustalla langalla.
– Pitsiparsinta on uusi tekniikka, joten tämäkin työ on osa kyseisen tekniikan kehittelyä,


Kun virkkausosio on tehty valmiiksi, aloitetaan reikien parsiminen. Itse pidän siitä, että lankojen suunta vaihtelee eri rei´issä, mutta on muistettava kuitenkin yksittäisen reiän parsinnassa, että langat risteävät toisensa nähden kohtisuoraan. Toisin sanoen pujotteluvaiheessa pujotetun langan ja ns. loimilangaksi neulotun langan risteämiskulma on 90 astetta.

Parsiminen on kätevämpää, jos pohjana käyttää päällystettyä aaltopahvia. Silloin myös parsinta pysyy tasaisempana. Parsituksi aiottu kohta on pingotettu napakasti aaltopahville niin, että virkkauksen kuvio säilyy muodoltaan oikean muotoisena. 

Olen parsinut laajojakin alueita samanaikaisesti, jolloin saman parsinnan alle voi jäädä useampikin aukko. Ei kuitenkaan yli 4 cm:n kokoisia alueita, jotta on ollut helpompi hallita parsittujen alueiden pysymistä oikean muotoisina.


Kun parsinnat valmistuivat, piirsin Styrox-levylle 46 cm halkaisijaltaan olevan ympyrän, jonka mukaan kiinnitin työn nuppineuloilla alustaansa. Suihkutin työn kosteaksi vedellä, johon olin lisännyt n. teelusikallisen etikkaa. – Kaikki neulelangat pitävät etikkaa hoitoaineena.

Seuraavana päivänä irrotin työn alustaltaan ja piirsin kaavapaperiin ympyrän Styrox-levystä kaavaksi. Kiinnitin kaavan nuppineuloilla kaksinkertaiselle, turkoosille kankaalle. Lisäsin 1 cm saumavarat ja leikkasin.


Ompelin/huolittelin molempiin puoliin n. 20 cm sik-sak-ommelta. Sitten asettelin kankaat vastakkain niin, että huolitellut kohdat tulivat samaan kohtaan (tuleva tyynyn täyttöaukko). Ompelin sentin saumavaroilla kankaat yhteen, jättäen huolitellun kohdan sulkematta. Lopuksi huolittelin ommellunkin reunan.

Kun tyyny oli ommeltu, kiinnitin pitsiparsitun osan kiinni tyynyn päälliosan sauman tuntumaan. Kiinnitin sen muutamalla pistoilla n. 5 cm välein niin, että kiinnitys on aina samanlaisissa kuviokohdissa. Näin koristepäällinen asettuu tasaisesti.


Pesin viime vuonna huonoksi menneitä nukkumatyynyjä sillä ajatuksella, että täytteet uusiokäytettäisiin myöhemmin jossain muualla. Tämä tyyny täytettiin nyt noilla vanuilla. 

Ensimmäisellä täyttökerralla tyynyn alapuoli muuttui muhkuraiseksi. Olisi ehkä pitänyt nyppiä vanua pienemmäksi, mutta mukavuudenhaluisena naisena leikkasin tyynyn pohjaan tekemälläni kaavalla 2 cm vahvuisen vaahtomuovin, jolla tyynyn alapuolesta tuli sileä ja mukavan tuntuinen.

Lopuksi ompelin piilopistoilla täyttöaukon umpeen ja kiinnitin loputkin koristepäällisestä.

Ihan mieluinen siitä tuli 😊

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

22.4.2020

Virkattu kukkaruukun päällinen


Virkkasin ruman, altakastelevan ruukun päälle verkkovirkkauksella päällisen. Makuuhuoneessa on tuon värisiä tekstiilejä, joten omaa silmää miellyttää näin uutuutena.
Päällinen on virkattu poikittain ja liitetty päät yhteen.

Malli: 3 kjs ja kiinteä silmukka ketjusilmukakaareen. Kerrosten lopussa 6 kjs.
Yksinkertainen verkkovirkkaus riitti hyvin tähän esineeseen.

Koukku: 4,5



Virkkasin sulkemisen jälkeen vielä helmaan 3 riviä puolipylväitä kohovirkkauksella.


-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

18.4.2020

Pitsiliina - Jasmiina


Vielä löytyi Jasmiina-liina kuvasta virkattavaksi. Tämän liinan virkkasin kukkatolpan virkaa hoitamaan siirtyneelle, kuluneelle jakkaralle, joka toimii tässäkin kuvausalustana.

Olen laittanut alle kuvat myös oikealta ja nurjalta puolelta, jotta reunan kuvioista saisi paremmin selvää.

Virkuukoukku: 1,5
Lanka: 4-säikeinen kalalanka
Koko: n. 31 cm

Oikea puoli



Nurja puoli






















Virkkaahan tästä, tai sovella omaksi malliksesi 😊

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

8.4.2020

Säilytin ja jakkara rahkapurkista


Kun 5 kg:n maitorahkapurkkki tyhjeni, kiinnitin heti huomioni sen vahvaan mateeriaaliin. Mietteissä oli irrottaa siitä etiketti ja tehdä siitä kissanruokien säilytysämpäri, mutta aikani sitä pyöriteltyäni, se alkoi näyttämään lasten jakkaralta.

Muistin käsityöarkussani olevan keskeneräisen virkkaustyön, josta oli aikoinaan tarkoitus tulla koristetyynyn päällinen. Päättelin siitä langat ja sovitin rahkapurkin päälle. Kesken jäänyt työ sopi niin hyvin, että innostuin virkkaamaan päällisen myös purkin kanteen.


"Nälkä kasvoi syödessä" tässäkin hommassa, joten kannen saatua päällisen, halusin tehdä sille saranan ja sulkemismekanismin. Näihin kohteisiin löytyi materiaali ompelulaatikosta, jonne olin aikoinaan varastoinut talvitakkini sisältä poistamani nauhat, joiden merkitystä en ollut koskaan tajunut.

Kanteen sarana ja sulkija


Nauhoissta muodostui sekä saranat, että kannen sulkemislenkki. Hihna oli helppo pujottaa virkkauksen silmukoiden väleistä ja sitoa piiloon käänteen alle, joka oli muodostunut siitä, että päällisen ylimenevä osa oli käännetty kaksinkerroin purkin reunan levennyksen päälle.

Saranapuolella, eli purkin takaosassa, jätin nauhojen päät roikkumaan käännöksen alta.

Sulkemis-, eli etupuolella, nauha on solmittu siitä kohdin, mihin suunnittelin napin tulevan. Tälläkin puolella jätin nauhojen päät pitkiksi.

Päällystin ison napin mustalla trikoolla, joka oli peräisin vanhasta T-paidasta. Pujotin napin lenkistä mustan pussinsulkijan. Painoin sulkijan päät päällisen nurjalle puolelle ja kiersin ne keskenään.
– Oli muuten kätevä tapa kiinnittää nappi.

Kannen päällinen ja pehmuste


– Virkkasin kannen päällisen kaksikerroksisilla pylväillä. En kaventanut, mutta tein pari pylväskierrosta suuremman kuin purkin kansi. Punoin langasta nyörin ja pujottelin reunaan pylväiden väleistä. Lopuksi kiristin nyörin ja solmin rusetiksi.

Kannen päällisen alle kannattaa laittaa n. 2 cm vahva vaahtomuovi pehmusteeksi, jos valmistunut työ on tarkoitus olla lasten jakkara. Ylhäällä olevissa kuvissa ei ole käytetty pehmustetta.


Aurinkokin pääsi kuvaan 😀

Säilytin / jakkara päällytettynä ja pehmustettuna:


Koko: korkeu: 23,5 cm, yläosan halkaisija: 22 cm, pohjan halkaisija: 20 cm


– Lisäsin 2 cm:n vahvuisen pehmusteen kannen päällisen alle. Lisäsin myös mustan trikookankaan, ettei vaahtommuovi näy virkatun päällisen läpi.

Itse pidän säilyttimen kannen ulkonäöstä enemmän pehmustettuna.




-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

28.3.2020

Kehitellään käsityötekniikkaa 2.

Bambino

Pitsiparsinta voisi olla nimi tälle tekniikalle, jossa villalangalla virkatun pitsin aukkokohdat on täytetty parsimalla. Alkukuvana oleva koristetyynyn päällinen on prototyyppi, jota virkatessa työn tekeminen ja eteneminen alkoi vasta kehittyä. Tässä vaiheessa tiedän, että parsintajärjestyksellä on lopputulokseen vaikuttavaa merkitystä. 

Nimesin tämän tyynynpäällisen nimellä: Bambino, koska tämä pitsiparsintatyö on tekniikoineen vielä ihan vauva.
– Omasta milestäni tekniikka muistuttaa lasimaalausta.

Värisuunnittelu


Alakuvassa ensimmäistä värisuunnottelumallia on käytetty esimerkkinä olevassa tyynynpäällisessä. 
Muissa vaihtoehdoissa on muutettu myös virkkausosan langan väri. 

Värimalleista voi huomata, kuinka muodotkin muuttuvat pähkinästä ja mansikasta ruusunnuppuihin ja lehtiin, kun värejä vaihdellaan. Huomasin, että kuvioista löytyy myös perhosen muoto, jota voisi myös korostaa värivalinnoilla esiin. 

– Parantelin edellisjulkaisusta värisuunnnittelupohjia säännölisempään muotoon. Kaikista pienimpiä kohtia en ole piirtänyt, mutta värisuunnittelu sujuu kyllä näilläkin kuviomäärillä.

Värisuunnittelupohja

Työtapa


Ensin virkataan pitsi villaalngalla (virkkuukoukku: no. 5½) ja yksi kerros reunusta, jotta on "tartutapintaa" parsintavaiheessa. Tässä olen käyttänyt aiemmin hylkäämääni ja nimsettömäksi jäänyttä pitsimalliani, josta kerroin kuvallisesti "Apilasydän - pitsiruutu" -julkaisussa. Myös värisuunnittelumallit on tehty sen mallin päälle.

Kun pitsi on virkattu, aloitetaan parsimaan sen aukkokohtia. Parsnitajärjestys on, että virkataan aina vastakkaiset, samanlaiset kuviot järjestyksessä peräkkäin, jotta saadaan mahdollisimman samanlainen muoto parsittuihin kuvioihin.

– Itse tein pitkään ihan sekavassa järjetyksessä, koska halusin kokeilla heti eri väreillä, jotta olisin nähnyt, millainen työ värillisenä saattaisi näyttää. Tästä seurasi epäsymmetrisyyttä, joka näkyy lopputuloksessa. Pieni epäsymmetisyys näyttää silti jollain tavalla sopivan tähän tekniikkaan. Ise pidän siiä, että parsituissa kuvioissa lankojen suunta vaihtelee.

– Toivottavasti alakuvista ilmenee, millaisista kohdista olen ottanut parsintaotteita, koska en osaa selittää sitä sanallisesti.
– Tässä toteutuu myös hyvin vanha sananlasku: "Työ tekijäänsä neuvoo". Tässä ohjeessa olen itsekin noviisi ja toivottavasti kehittyväinen.




Tyynynpäällisen viimeiset reunakerrokset on virkattu virkkuukoukulla no. 4½. Reunan  harmaassa osassa on käytetty kaksikerroksisia pylväitä. Petroolin värinen osa on virkattu yksinkertaisilla pylväillä. Reunan leveyden voi määrittää myös tulevan tyynyn haluttu koko. 

Reunan keskikohdan harmaassa osassa on kukkakuvion kohdalla yksinkertaisia pylväitä, koska kukkakuvio nousee muita kuvioita korkeammalle.

Lopuksi asetin sohvalle froteepyyhkeen, jonka päälle asettelin työn nuppineuloilla suoraan. Asetin toisen froteepyyhkeen työn päälle ja höyrytin työn kauttaltaan. Annoin kuivahtaa ilman päällimmmäistä pyyhettä n. 5 minuuttia ja irrotin työn sohvalta.

-Tse-

Edellinen julkaisu:

Kehitellään käsityötekniikkaa 1.

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

25.3.2020

Kehitellään käsityötekniikkaa 1.


Edellisen julkaisun 21.3.2020 nimettömäksi jäänyt pitsiruutu sai uuden merkityksen, jonka kertominen vaatii kaksi julkaisua. Tässä ensimmäisessä julkaisussa kerron, millaisten vaiheiden seurauksena kehittyi ainakin itselleni uusi käsityötekniikka. En siis tiedä, onko tällaista aiemmin kokeiltu. Otan vastaan parempaa tietoa asiasta, kun saan tämän idean hahmottumaan selkeämmin.

Innostuin tästä tekniikasta niin paljon, että haluan jakaa tämän toisillekin.

Aloituskuvassa on suunniteltu aiemmin hylkäämäni pitsiruudun päälle värimalli, joka toimii innoittajana ja värimallina tulevaan käsityöhön, jonka lopputuos tulee olemaan koristetyynyn päällinen. Olen luonut mallin PowerPointilla, mutta sen voi myös värittää alla olevaan kuvan tulosteeseen.


Seuraavalla kerralla esitellään, kuinka tekniikka toteutuu käytännössä ja miltä lopputulos näyttää.

-Tse-

Katso myös:

Kehitellään käsityötekniikkaa 2.

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

21.3.2020

Apilasydän - pitsiruutu


Tällä mallilla voi virkata esim. peittoja, liinoja, huiveja ja verhoja. Alkuperäinen tarkoistus oli aikaansaada sellainen ruutu, missä olisi sydän. Ensimmäinen yritelmä ei ollut mieleeni, mutta toisella yrittämällä kehittyi tämä. Näen tässä samankaltaisuuksia näkemistäni malleista, mutta toivon, että  lopputulos on silti enimmäkseen itsekeksimääni.

Kuvassa olevat palat ovat alkua hartiahuiville, joka on valitettavasti tässä vaiheessa vielä kesken. En anna takuuta virheettömyydestä. Malli on yksinkertainen ja helppo virkata kuvasta. Palat on yhdistetty ompelemalla.

Selvennykseksi 5 ensimmäistä kierrosta sanallisesti


Kaikki pylväät ovat kaksoispylväitä. Aloituksessa on virkattu lankakieppiin 16 kiinteää silmukkaa.

2. krs. virkataan kaksikerrospylväitä kahden ryhmissä niin, että kulmiin tulee 4 kjs. ja väleihin 2 kjs.

3. krs: 8 x 4:n kaksoispylvään ryhmiä, joiden väliin tulee kulmissa 4 kjs. ja väleihin 3 kjs.

4. krs: 8 x 8:n kaksoispyvään ryhmiä. Välit ja kulmat, kuten edellisellä kierroksella.

5. krs: Edellisen kierroksen pylväsryhmien päälle virkataan 7 pylväsryhmää niin, ettei vedetä ylimmäistä langanvetoa pylväissä, vaan kerätään ne koukulle.
Ryhmän viimeisen pylvään ylävedolla vedetään kaikki pylväät yhteen. 

Kulma pylväsnipun jälkeen: 3 kjs. kaksoispylväs, 3kjs. pylväs, 4kjs.
kasoispylväs, 3 kjs. kakoispylväs, 3 kjs. pylväsnippu

(väleihin 4 kjs. kaksoispylväs edellisen kierroksen ketjusilmukkaketjuun, 4 kjs.)

Koukku: 1,50 mm Lanka: 4 säikeinen kalastajalanka


Alla ensimmäinen, hylätty pala. Senkin saa halutesaan vikata ja kehitellä paremmaksi.


Jos jokin näyttää epäselvältä, vastaan mielelläni kysymyksiin.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

14.3.2020

Uniikki pitsiliina



Koralli - kuvasta virkattava pitsiliina


Vielä löytyy kuva-arkistosta itsekeksimiä virkkaustöitä. Tämän liinan suunnittelu lähti tarpeesta tehdä soikea liina, jossa olisi poikkeava keski-/alkukohta. Kuvan liinaa ei ole prässätty, vaan se on ollut rullattuna talouspaperilla vuoratun sanomalehtirullan päälle, joten sen koko kasvaa jonkin verran prässäyksen jälkeen ja vielä enemmän, jos sen pingottaa.


Suurensin alkukuvaksi liinan keskikohdan, jotta aloitus näkyisi mahdollisimman selkeästi. Aloitukseksi on virkattu ketjusilmukkaketju, jonka molemmin puolin on virkattu kolme pylväsryhmää (2-kerrospylväitä).



Ehkä keksit paremman reunuksen liinalle? Mielestäni reunus voisi olla virkattu keskikohdan ja reunan puolivälissä olevalla koristekuviolla, jolloin liina olisi tasapainoisemman näköinen.


Liinan koko: 30 x 24 cm
Lanka: Kalastajalanka, 4 säikeinen (säiemäärästä en ole aivan varma)
Koukku: no. 2

Linkit alkuperäisiin kuviin:

Mukavia virkkaushetkiä 🌼


-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

29.2.2020

Virkattujen neliöiden yhdistämisohje

Kun ruutuja virkkaa, tulee jossain vaiheessa harkintaan, kuinka ne liitetään kokonaisuudeksi. Alkujaan Kalevalaneliöillä aloittamani peitto eteni itsekeksimilläni neliöillä, joten halusin keksiä liittämisvirkkauksenkin itse. Ohjeen linkki on jutun lopussa.

Risteyskohdissa oleva tähtikukka on virkattu niin, että viimeisellä kierroksella se on virkatessa yhdistetty ympäröivään virkkaukseen silmukaketjuilla. 

Keskellä oleva kukka voi olla mikä tahansa välivirkaukseen sopiva kuvio, Tässä kuviossa kukan tähden muotoiset terälehdet on tehty erikorkuisilla pylväillä. Siitä ei ole ohjetta. - Toivottavasti kuva on tarpeeksi selkeä sen virkkaamiseen.


Koukun koko liittämisvirkkauksssa on no. 4½.

Virkattujen neliöiden liittämisvirkkaus PDF-tiedostona

"Tykkäätkö virkata kuvasta" - julkaistut neliöt:

  1. Lahja, Ruusu
  2. Minkätähären, Jussi
  3. Lepikko, Kontinsilmä
  4. Sarastus, Venerantsu
  5. Lammashaka, Lettiniekka, Pose

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

21.2.2020

Tykkäätkö virkata kuvasta? 5.

Tällä kertaa esittäytyvät Lammashaka, Lettiniekka ja Pose

Koukku no. no. 5½
Lammashaka

Koska keskellä ruutua on pallukoita "aitauksessa", tuli nimeksi "Lammashaka". Nämä ovat kilttejä ja hyvinkasvatettuja lampaita, koska seisovat suorissa riveissä. Keskusta on virkattu reiällisellä koukkuamisvirkkauksella, josta on nurea puoli päällepäin.
– Keskustan koukkuamismalli voi olla haasteellinen selvittää.
Yritin etsiä netistäkin, mutta en löytänyt vastaavan näköistä.
– Nuo pallukat voisi vaihtoehtoisesti virkata, virkkaamalla samaan reikään ainakin kolme langankoukkausta, jotka virkataan yhteen.

Lettiniekka ja Pose
Halusin ehdottomasti saada palmikkovirkkausta tekemääni peittoon, joten näin se tuli toteutettua.
– Toivottavasti tässä linkissä olevasta videosta on hyötyä.

Lettiniekan vieressä olevan "Posen" keskustan kuvio on muistikuva lapsuuden sohvatyynystä. En tiedä, onko noin virkattua kuvioa oikeasti olemassa, mutta näin lapsi-Teija oli sen mieleensä tallentanut. Silmukkamäärät olivat kyllä hakusessa. 😀
– Koska kuvio muistuttaa häkkiä, otin vankilaslangista sille nimen.


"Tykkäätkö virkata kuvasta" - aiemmin julkaistut:

  1. Lahja, Ruusu
  2. Minkätähären, Jussi
  3. Lepikko, Kontinsilmä
  4. Sarastus, Venerantsu

Mukavia virkkaushetkiä 🤩

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

14.2.2020

Tykkäätkö virkata kuvasta? 4.

Mielikuvitus saa monenlaista aikaan, kun istuu venerantsussa aamun sarastaessa.


Virkkuukoukku: no. 5½
Sarastus
Sarastus sai alkunsa, kun halusin kokeilla, kuinka pylvään voi rakentaa kahdella värillä niin, että alaosa ja yläosa pylväästä ovat eri värisellä langalla virkatut.
– Viimeinen läpivetosilmukka on siis tehty toisella värillä "auringon" reunaksi.

Valitettavasti Sarastuksen keskustan aloitustapa on unohtunut. Toivottavasti kätevät kuvastavirkkaajat saavat selkoa siitä.
– Mielestäni myös tavallinen pylväsrengas sopisi aloitukseksi yhtä hyvin.

Venerantsu

– Kokka saa veden väreilemään, kun vene rantautuu.

Venerantsun keskipala on aloitettu virkkaamaan nurkasta.
– Ehkä onnistut tekemään aloituspisteestä kauniimman?

"Tykkäätkö virkata kuvasta" - julkaistut neliöt:

  1. Lahja, Ruusu
  2. Minkätähären, Jussi
  3. Lepikko, Kontinsilmä
  4.  - 
  5. Lammashaka, Lettiniekka, Pose



Luovat muutokset ja variaatiot ovat sallittuja ja toivottuja 🤩

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.