14.12.2019

Huvittava lapsenlapsi-viikonloppu


Olemme todenneet Anskun kanssa useasti, että olemme ”tunkioita” toisillemme, joka tarkoittaa, että kippaamme epämääräisin väliajoin elämästä kerääntyneet lastit toistemme niskaan. Joskus nuo lastit ovat mukavia ja joskus raskaita. Välillä lisäämme elinvuosiamme, nauramalla vatsamme kipeäksi, kun harmillisistakin asioista tulee surkuhupaisia.

Istun odottamassa bussia, kun viereeni istahtaa tuttu tyyppi, valittaen vuolaasti raskaita kauppakassejaan ja parimetrisiksi venähtäneitä käsivarsiaan. Ansku on poikkeuksellisesti bussilla liikenteessä, koska hänen autonsa on korjattavana jonkin kytkimeen liittyvän vian vuoksi. Kirottuaan autot ja kytkimet, hän alkaa kertoa, kuinka oli viettänyt viikonloppunsa lastenlastensa, 6 vuotiaan Miskan ja 7 vuotiaan Kasperin kanssa.

Tulivat, "vaikka satoi"


Anskun tytär oli lähettänyt viestin torstaina, että pikkupojat olisivat tulossa perjantaista sunnuntaihin kylään. Anskulle sopi oikein hyvin. Hän oli mielissään, että he olivat muuttaneet mielensä viime käynnistä, jolloin pojat olivat linnoittautuneet vessaan kissan kanssa ja suihkuttaneet kokonaisen patruunan vessaraikastetta vessan hengitysilmaan. Kissa oli käpertynyt vessan nurkkaan, omaan hiekkalaatikkoonsa jäykäksi, suurisilmäiseksi karvapalloksi, eikä uskaltanut liikahtaakaan. Ansku oli määrännyt pojille kiellot kissan lähestymiseen ja kahdenkeskisiin vessareissuihin. Kissan salajahtauksesta tuli pojille sen vierailukerran mielihomma ja Anskulle haastava lastenvahtikokemus. Kotiinlähdön hetkellä pojat olivat vastanneet Anskun uusintavierailupyyntöön mulkaisulla ja hiljaisuudella.

Pojat olivat siis unohtaneet kaunansa, kuten lapsilla on tapana tehdä. Ansku kertoo olleensa erittäin tyytyväinen vietettyyn viikonloppuun. Pojat olivat olleet Anskun mielestä ihan kilttejä.
- Vaikka pari kertaa heille meinasi tulla erimielisyyksiä, sain heidät huijattua toisiin ajatuksiin.
- Imartelevaa ja yllättävää oli siinä kohtaa, kun näytin heille keräämiäni asuntovaihtoehtoja. Pojat mainitsivat, katsoessamme heidän kotinsa lähellä olevia asuntoja, että olisi mukavaa, jos asuisin niin lähellä, että he voisivat useammin käydä kylässä.

Pienilläkin on tapansa


- Voin myöntää, että tunnen hellyttäviä tunteita lapsenlapsiani kohtaan. Tunnustettava on myös, että heillä on perimmäinen vietti tehdä asioita toisin kuin on neuvottu. - Vähän huijata, kun tulee mahdollisuus. Toteaa Ansku, ja alkaa kertoa viikonlopun tapahtumista.
- Lapsenlapsillani on vakioiksi muodostuneita tapoja, jotka usein toistuvat luonani. Nuorempi, Miska, ruuvaa vessan ovenkahvat löysälle heti kun tulee mahdollisuus. Kasperi jättää omien sotkujen siivoamisen tekemättä heti kun käännän selkäni. Lisäksi heillä on jatkuva taistelu siitä, kumpi esim. nostaa lattialle pudonneen roskan tai karkkipaperin, kumpi saa enemmän, tai jää vähemmälle mitä tahansa. Molemmat tökkivät ruokaansa ja syövät melkein tunnin, hoputtelusta huolimatta.
- Sain vihaisia katseita Miskalta, kun pyysin hänet pesemään vessanpöntön, koska hän oli jättänyt pönttöön jääneet ”vauhtiraidat” siivoamatta.

- Kasperin inho toisen hygieniatuotteiden käytöstä tuli esille voimakkaasti, kun annoin heille käyttämättömän, yhteisen pesusienen suihkuun. Olisin antanut molemmille oman, mutta nyt vain sattui olemaan tuo yksi.
- Kasper ei ollut pystynyt käyttämään sientä, koska Miska oli pessyt sillä itseään. Tarjottuani hänelle omaa, juuri pestyä hiusharjaani, hän keksi, että pesuainetta oli jäänyt hiuksiin ja hänen on heti mentävä huutomaan sitä pois. Mentyäni katsomaan, hän seisoi kylppärissä, väittäen, että oli jo huuhtonut hiuksensa, mutta menee huoneeseensa hakemaan jotain, ja kampaa siellä samalla hiuksensa. - Ei siis voinut käyttää puhdasta hiusharjaani?
- Hän tutkii jokaisen aterimen aina ennen syömistä, eikä käytä sellaista, johon on jäänyt vesijälkiä.

Pizzaa ja Netflixiä


Ansku kertoi heidän käyneen lauantaina pizzalla. Kotimatkalla tehtiin päätös Netflix-elokuvan katsomisesta.
- Menimme R-kioskilta hakemaan jotain elokuvanaposteltavaa. Mukaan tarttui iso karkkipussi, jonka avasin ja lupasin heidän ottaa yhdet karkit ”matkaevääksi”. Sain siinä sitten itsekin ”suun makiaksi”.
- Nauratti, kun pyytäessäni toisenkin karkin, takapenkiltä kuului, että ”ei nyt enää”.

- Kotiin tultuamme, pojat valitsivat Netflixistä elokuvan. Pyysin Kasperia hakemaan autoon jääneen karkkipussin. Kasperi toi pussin, jossa oli jäljellä vain kaksi karkkia.
- En uskonut enää aikuisena tuntevani niin suurta pettymystä toivotun karkin saamatta jäämisestä, kuin siinä hetkessä tunsin. Jouduin oikein miettimään, miten tuon tilanteen parhaiten hoitaisin.
- Sen jo tiesin, että pettymys näkyi naamastani, joten mainitsin vain tuohtuneena, että karkkeja ei ollut tarkoitettu syötäväksi kotimatkalla.
- No, Ante-e-e-ks! Sanoi Kasperi.
- Itse en sanonut enää mitään, vaan paloittelin kaksi karkkia pieniksi paloiksi ja jaoin ne meille kolmelle.

- Jostain syystä nuo pikkupoikien kummalliset toimintatavat eivät enää niin paljon huolestuta minua. Kertoo Ansku ja jatkaa.
- Uskon, että aika poistaa niistä suurimman osan. ”Elämä opettaa”.
Ansku miettii, että olisi oikeasti heille eduksi saada oppia vähän enemmän mummoltaankin elämän evääksi. Hän arvelee, että poikien tapa toimia, on heidän kotonaan osoittautunut jotenkin hyödylliseksi heille itselleen.
- Ehkä heidän vanhempansa eivät huomaa, että ”jekutetaan”.

- Miskan ja Kasperin vierailun vuoksi en ole päässyt pyöriskelemään itsesäälissä. Viime yö tuli nukuttua mukavasti. Kissakin tuli yöksi kotiin, kun pojat olivat lähteneet.

Bussini saapui pysäkille, joten halasimme Anskun kanssa ja toivottelimme hyvät ja onnelliset. Kotimatkalla muistelen Anskun kertomusta lapsenlapsi-viikonlopustaan, enkä voi estää hymyä nousemasta kasvoilleni. - Juuri tuollaiset lasten edesotamukset ja tavat ovat niitä parhaita suvun tapaamisissa naurattavia muistoja. 😍


-Tse-

 Perheeseen ja lapsuuteen liittyviä linkkejä:


Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.