Uuden työpaikan ilo ja kirous

Pääseminen monien tavoittelemaan työtehtävään, saa uuden työntekijän asettamaan oman rimansa todella korkealle. Huvittavinta on, että aloittelija pukee itsetutkiskelunsa yleensä samanlaiseen ajatuskulkuun, kuin itseään puolustava pikkunaskali, selittäessään isälleen tihutyöstään. Hän asettaa oman työsuorituksensa laatutavoitteen sen mukaan, mitä olettaa pomon häneltä toivoneen. Mielessä on jatkuva pelko, että herää epäilys hänen näytelleen viisaampaa ja osaavampaa, kuin todellisuudessa onkaan. ”Eikö oikeesti ollut mua parempia hakijoita?”, miettii hän.
– Aloittelija pähkäilee, tuleeko eteen se kaamea tilanne, kuin vahassa sadussa: ”Hiiri kissalle räätälinä”, jossa valeräätälin töpeksinnät saivat kissan lopuksi hotkaisemaan hiiren suihinsa. Tässä tapauksessa suuhun hotkinnan korvaisivat potkut, tai vähintäänkin siirto lähemmäksi ulko-ovea.

Noin puolentoista kuukauden tienoilla työ alkaa sujumaan, mutta ei vielä rutinoitumaan. Aloittelijankin itsetunto alkaa hiukan nousta. Joskaan ei korkeimmalle korokkeelle, ”jottei mahdollinen putoaminen vain liikaa kirpaisisi”.
Sen verran on itsetunto kuitenkin kohonnut, että hän uskaltaa suostua pitämään pitkässä palaverissa tilaisuuden pisimmän esitelmän firman lähimmälle yhteistyökumppanille.
– Miettii, että jossainhan se on kyntensä näytettävä jo tässä vaiheessa.
– Parinkymmenen minuutin PowerPoint-esitys hoituu kyllä.

Palaveria edeltävä aika tulee käytettyä esityksen harjoitteluun. ”Se, että esitys tulee olemaan englannin kielellä, on vain haaste, joka voitetaan”. Hän treenaa, puhelemalla itselleen englanniksi muutamina päivinä, ja huolehtii siitä, että ymmärtää, mistä aikoo puhua. Hän katsoo vielä ennen esiintymistään internetissä videon, jossa esitelmöijä jäätyy sananmukaisesti sijoilleen, eikä lopuksi saa suustaan kuin hajanaisia lausahduksia.
– Tuosta ei ole pelkoa, miettii hän, ja ihmettelee sönköttävää esitelmöijää.

Näytönpaikka

Koittaa esityksen esittämispäivä ja ollaan tilanteessa, jolloin vierailijat jo istuvat ja odottavat tilaisuuden alkavan. Myös esitelmöijämme odottaa, ja katselee turvalliselta etäisyydeltä ”pönöttävää” yleisöään. Onnekseen mitään ”pönötystä” ei päällisin puolin kuitenkaan havaitse, vaan ”ihan rentoa porukkaahan se”.

Kävellessään yleisön eteen, hän yhtäkkiä havaitsee omat kätensä, eikä yllättäen tunnu löytävän niille sopivaa asentoa. Kädet levottomina heiluen, hän aloittaa esityksen. Yhtäkkiä hän tiedostaakin omat kasvonsa ja tuntee niissä odottavan tuijotuksen usealta taholta. Puna leviää poskiin ja kuumotus saa silmät tuntumaan ulkonevilta kuumilta palloilta kuopissaan. Hän kuuntelee omaa ääntään, joka solkkaa englanniksi jotain käsittämätöntä, johon pitäisi pikaisesti tehdä jotain korjaavaa. Asiat tuntuvat unohtuvan, eikä puhetta tahdo tulla enää ollenkaan. - Ei tulisi edes suomeksi! – Onneksi pomo huomaa ”jäätymisen” ja rientää jatkamaan siitä, mihin hän oletti esityksen jääneen. – Varsinainen esiintyjämme vetäytyi taka-alalle kiitollisena ja toivoi olevansa näkymätön.

Häpeästä riutuva käpristelee tuskissaan ja ihmettelee, mitä tapahtui?
– Tuliko kosto ja näpäys internetin sönköttäjän väheksynnästä, kun tämmöisen häpeän lykkäsi tärkeässä paikassa?
– Työkaveri sanoi et sekin oli ihan pihalla. Se mietti jotain omia juttuja ja havahtui siihen, kun pomo katsoi kysyvästi. Tämä muisto ei hevillä häviä, toteaa esitelmöijä ja aloittelija, jonka näkymättömyystoiveeseen ei koskaan vastattu.

Muisti tuo väläyksiä tapahtuneesta, kunnes uudet kolhut peittävät vanhat ja elämän oikeudenmukaisuus näyttää muidenkin mokaavan.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.