Sanoja sataa - Runoja ja ajatelmia

Tummien varjojen maasta    (kesä-2020)

Saapui tummien varjojen maasta

nosti kätensä toivoen,

että valojen kukkahaasta

saapuis enkeli auttaen.

Käden nostaen ylle usvan,

joka elämää hallitsee.

Pyysi: häädäthän pois tämän tuskan,

joka mieltäni vallitsee.

Kanssa tuonen keijun kun tanssin,

en voi onnea saavuttaa.

Tahdon lopettaa surujen valssin,

joka mieltäni keinuttaa.

Tahdon uinua kanssasi aamuun,

joka varjot karkoittaa vois.

Uni haaveisiin turhiinko saa mun,

vaiko totta se olla vois?

〰〰〰〰

Lounatuulen tuomaa     (kesä-2020)

Istui kuolleen joen uomalla mies yksinäinen.

Puhui äänellä hiljaisella ja kuulosteli vaienneen virran

vaiennutta solinaa.

Ei toivonut suuria mies yksinäinen.

- Puhui vain ja kuunteli.

Niin saapui lounatuuli virran ylle, hiljaiseen uomaan.

Alkoi virrata hiljainen vuoksi, yhtyen äänellään ääneen hiljaiseen.

- Heräsi eloon kuollut virta.

Otti mukaansa miehen, kannatteli ja tuuditteli.

- Mies virtaavien vetten syliin antautui.

Sylissä lämpöisten vesien oli kaikki onnellista, kunnes kääntyi tilalle pohjatuuli.

〰〰〰〰

Luovuus

Luovuus on uuden keksimistä ja vanhan kehittämistä,

uusien näkökulmien havainnointia ja tulkintaa,
muille näkymättömän näkyväksi saattamista.

–  Pakonomainen tarve visualisoida ja tulkita.

〰〰〰〰

Pilvet väistyivät

Nyt ei huolen häivää, aurinko valaisee päivää.

Väistyivät pilvet valon tieltä, ei suru paina iloisen mieltä.
Millaisen päivän sainkaan! En surua tunne lainkaan.
Näin valo voi mieleen aikaansaada, ei paina huoli, ei masennus kaada.

〰〰〰〰

Toivoit

minun tulevan jouluksi,
minun vastaavan viesteihisi,
minun kutsuvan vieraakseni.
Tulin
sytyttämään hautakynttiläsi.

〰〰〰〰

Kiitos, koti

Ovesi avaan ja taakseni suljen.
Suuntaanko pois, vai takaisin kuljen?
Kumpikin suunta käytössä on,
en ole onneksi koditon.

Vielä riittää päiviä kulkea,
Saan oveasi avata ja sulkea.
Aika on silti armoton aina,
sillä elämä on vain laina.

Kun saapuu lopun hetki,
on vuorossa viimeinen retki.
Silloin on suuntana kotoa lähteä,
ei palata, vaan seurata enkelin tähteä.

”Kiitos kotini täällä.

Olit hyvä jokaisella säällä”.
Silloin, alussa viimeisen retken
kiittelen sinua pienen hetken.

〰〰〰〰

Syntymä

Kuunnellen taipuu pääni,

kuuluu ylhäältä elämän ääni

Lämpöisenä sinussa liikun ja piilen,

alla sykkivän sydämen,

lailla hehkuvan hiilen.

Tuntuu joltain uudelta,

saapuvalta tulevaisuudelta.

Itketkö sitä siellä?

Yritätkö kyyneleitäsi niellä?

Itketkö tuloani sinne?

En edes tiedä, minne.

Kipua yhteistä itkemme nyt,

olen kohta luoksesi syntynyt.

Uudelta tuntuu rintasi päällä.

Olen ensi kertaa täällä.

Tästä on otettava selkoa,

vaikka tuntuukin isoa pelkoa.

〰〰〰〰

Ihastelin serkkuni kaunista metallitaidetta, ja jostain syystä alla olevat kolme runoa pulpahtivat mieleeni. Jokainen runo on tullut jonkun tietyn taide-esineen vaikutuksesta.

Karulle maalle eläväinen laskeutui.

Niin monta iskua ja liitoa taakseen jätti.

Monta kyyneltäkin vuodatti,

kunnes kirkkaamman muodon sai.

Ei laskenut katsetta, eikä painanut päätä,

vaan nöyränä, pystypäin sen kaiken lahjaksi antoi.

〰〰〰〰

On turva ja suoja pehmoisessa pimeässä.

Teräksinen kilpi, jonka kirkas selkämys
peittää sisälleen mustan sylin.

Turvassa käpertyä ja piilottaa
sydämen salaisuudet.

Olla näkymätön ja silti loistaa.

〰〰〰〰

Ei aivan alkuunsa palaa.

On hyvä muistella,

mutta ei jäädä menneisyyteen.

Onhan elämämme jo hiukan jalostunut

ja saanut arvokasta kiiltoa pyörteissään.

Hopea värjää hiukset; -Kultaa muistoille.

Ylöspäin! - On tulossa uusia kaaria,

joita emme vielä näe.
Ehkä tulee sateenkaari,
jonka päässä on aarre?

〰〰〰〰

 Koti

Ehtoista on elo täällä,

harvemmin kotona pahalla päällä.

Kesällä nautitaan pihamaasta,

rauhasta ja ryytimaasta.

Kun talvella ulkona alle nolla,

on tuvassa mukavaa ja lämmin olla.

Silti parasta kaikesta täällä,

kun on hyvä jokaisella säällä.

〰〰〰〰

Auringonlasku

Kun aurinko kultaa taivaan ja muurin,
on katsojan onni kaikista suurin.
On silmälle ruokaa nyt kahta puolta,
ei voi tuntea mitään huolta.

〰〰〰〰

Metsämatskua

Keräsin ruukkuun metsästä settii, 

letitin kuusesta outoo lettii.

Oli pakko myös jotain metsään jättää,

aloin kerättyjä aarteita ruukkuun mättää.

Rungolla männyn täyttelin ruukkua,

vinhaksi alkoi ruukku muuttua.

Risuja ristissä siellä täällä,

kaikki lepäsi sammaleen päällä.

〰〰〰〰

Pimeän kuvittelua

Pimmeässä oli mukava kuvata,
vaikka laatua ei voinut luvata.
Kauniilta näytti värit tummalla,
iloinen mieli kuvaajalla kummalla.

〰〰〰〰