Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neliösarja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neliösarja. Näytä kaikki tekstit

7.11.2020

Uusi virkkausmalli: Rondo-ruutu

 


Pitkästä aikaa syntyi uusi virkkausmalli! 🙂
Värjäsin kuvan kuvankäsittelyohjelmassa, jotta eri kuvio-osiot erottuisivat paremmin.
Innnostus syntyi, kun keksin uuden silmukkayhdistelmän, joka muistuttaa sydäntä tai lehdykkää.

Kerroksilla, päällekkäin virkattuna tulee mielikuva myös palmikosta. En ole koskaan itse nähnyt kyseistä silmukkayhdistelmää, joten toivon, etten ole keksinyt jo ennestään olemassaolevaa.

Tässä, sukkalangasta virkkaamasani mallissa olen käyttänyt 4,5 -kokoista virkkuukoukkua.
Ruudun koko: n. 28 x 28 cm.

Tekotapa


Nimesin uuden mallin nimellä: "Rondo", koska suurin osa ruudun silmukkayhdistelmien virkkaamistavasta perustuu lankojen kiepauttamiseen virkkuukoukun yli.


Roosalla väritetyt pallukat


Langan koukkaus 5 kertaa, jonka jälkeen juoksulanka vedetään kaikista koukulla olevista läpi. Lopuksi juoksulanka koukulla olevasta silmukasta läpi ja kiristys.


Keltaiseksi väritetyt lehdykät, joita on käytetty myös ruudun ristikuviossa ja keskustassa


Lehdykkä aloitetaan virkkaamalla takakautta. Langan koukkaus 3 kertaa. Vedä juoksulanka ensin kahden langan läpi, - langankierto, - vedä juoksulanka kolmen langan läpi ja lopuksi langakierron jälkeen kahden langan läpi. - Suorista muodostunut muoto osoittamaan oikealle.

Virkkaa lehdykän vasen puoli (etupuolelta) normaalisti samanlaisin langanvedoin kuin lehdykän oikeakin puoli.

Ruudun muut osat virkataan mallikuvan (alkukuvan) mukaisesti.


Toivottavasti uusi malli houkuttaa ja koukuttaa 😀

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

29.2.2020

Virkattujen neliöiden yhdistämisohje

Kun ruutuja virkkaa, tulee jossain vaiheessa harkintaan, kuinka ne liitetään kokonaisuudeksi. Alkujaan Kalevalaneliöillä aloittamani peitto eteni itsekeksimilläni neliöillä, joten halusin keksiä liittämisvirkkauksenkin itse. Ohjeen linkki on jutun lopussa.

Risteyskohdissa oleva tähtikukka on virkattu niin, että viimeisellä kierroksella se on virkatessa yhdistetty ympäröivään virkkaukseen silmukaketjuilla. 

Keskellä oleva kukka voi olla mikä tahansa välivirkaukseen sopiva kuvio, Tässä kuviossa kukan tähden muotoiset terälehdet on tehty erikorkuisilla pylväillä. Siitä ei ole ohjetta. - Toivottavasti kuva on tarpeeksi selkeä sen virkkaamiseen.


Koukun koko liittämisvirkkauksssa on no. 4½.

Virkattujen neliöiden liittämisvirkkaus PDF-tiedostona

"Tykkäätkö virkata kuvasta" - julkaistut neliöt:

  1. Lahja, Ruusu
  2. Minkätähären, Jussi
  3. Lepikko, Kontinsilmä
  4. Sarastus, Venerantsu
  5. Lammashaka, Lettiniekka, Pose

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

21.2.2020

Tykkäätkö virkata kuvasta? 5.

Tällä kertaa esittäytyvät Lammashaka, Lettiniekka ja Pose

Koukku no. no. 5½
Lammashaka

Koska keskellä ruutua on pallukoita "aitauksessa", tuli nimeksi "Lammashaka". Nämä ovat kilttejä ja hyvinkasvatettuja lampaita, koska seisovat suorissa riveissä. Keskusta on virkattu reiällisellä koukkuamisvirkkauksella, josta on nurea puoli päällepäin.
– Keskustan koukkuamismalli voi olla haasteellinen selvittää.
Yritin etsiä netistäkin, mutta en löytänyt vastaavan näköistä.
– Nuo pallukat voisi vaihtoehtoisesti virkata, virkkaamalla samaan reikään ainakin kolme langankoukkausta, jotka virkataan yhteen.

Lettiniekka ja Pose
Halusin ehdottomasti saada palmikkovirkkausta tekemääni peittoon, joten näin se tuli toteutettua.
– Toivottavasti tässä linkissä olevasta videosta on hyötyä.

Lettiniekan vieressä olevan "Posen" keskustan kuvio on muistikuva lapsuuden sohvatyynystä. En tiedä, onko noin virkattua kuvioa oikeasti olemassa, mutta näin lapsi-Teija oli sen mieleensä tallentanut. Silmukkamäärät olivat kyllä hakusessa. 😀
– Koska kuvio muistuttaa häkkiä, otin vankilaslangista sille nimen.


"Tykkäätkö virkata kuvasta" - aiemmin julkaistut:

  1. Lahja, Ruusu
  2. Minkätähären, Jussi
  3. Lepikko, Kontinsilmä
  4. Sarastus, Venerantsu

Mukavia virkkaushetkiä 🤩

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

14.2.2020

Tykkäätkö virkata kuvasta? 4.

Mielikuvitus saa monenlaista aikaan, kun istuu venerantsussa aamun sarastaessa.


Virkkuukoukku: no. 5½
Sarastus
Sarastus sai alkunsa, kun halusin kokeilla, kuinka pylvään voi rakentaa kahdella värillä niin, että alaosa ja yläosa pylväästä ovat eri värisellä langalla virkatut.
– Viimeinen läpivetosilmukka on siis tehty toisella värillä "auringon" reunaksi.

Valitettavasti Sarastuksen keskustan aloitustapa on unohtunut. Toivottavasti kätevät kuvastavirkkaajat saavat selkoa siitä.
– Mielestäni myös tavallinen pylväsrengas sopisi aloitukseksi yhtä hyvin.

Venerantsu

– Kokka saa veden väreilemään, kun vene rantautuu.

Venerantsun keskipala on aloitettu virkkaamaan nurkasta.
– Ehkä onnistut tekemään aloituspisteestä kauniimman?

"Tykkäätkö virkata kuvasta" - julkaistut neliöt:

  1. Lahja, Ruusu
  2. Minkätähären, Jussi
  3. Lepikko, Kontinsilmä
  4.  - 
  5. Lammashaka, Lettiniekka, Pose



Luovat muutokset ja variaatiot ovat sallittuja ja toivottuja 🤩

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

8.2.2020

Tykkäätkö virkata kuvasta? 3.

Tarjolla ohjeettomia neliöitä kuvastavirkkaajille


Uudet neliöt: "Lepikko" ja "Kontinsilmä"

Virkkuukoukku: no. 5½
Lepikko

Kontinsilmä

"Tykkäätkö virkata kuvasta" - julkaistut neliöt:

  1. Lahja, Ruusu
  2. Minkätähären, Jussi
  3.  - 
  4. Sarastus, Venerantsu
  5. Lammashaka, Lettiniekka, Pose


Mukavia virkkaushetkiä 😊

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

31.1.2020

Tykkäätkö virkata kuvasta? 2.

Tarjolla ohjeettomia neliöitä kuvastavirkkaajille


Julkaistavat pohjalais-neliöt kiinnnitettuinä. Peitossa on tummanharmaa villavuori.

Ensimmäisenä haluan pahoitella edelliskertaisessa julkaisussa olevaa kijoitusvirhettä. Olin merkinnyt koukun kooksi 3, vaikka se oikeasti on ollut 5½.

Käsiala ja lanka vaikuttavat koukun kokoon. Itse virkkaan sen verran tiukkaa, että käytän melkein aina isompaa koukkua kuin lanngan suosituksessa on. – Asia selviää kokeilemalla.

Omat ja "Kalevalat" sulassa sovussa samassa peitossa


Kuvasta saa osviittaa, millaisilta julkaistavat neliöt tulevat näyttämään kiinnitettyinä. Osa on Kalevala-peiton neliöitä, joita en julkaise tässä blogissa kuvasta virkattaviksi. 
– Julkaisen ainoastaan itsesuunnittelemani neliöt.

Tulossa lisäksi


– Tässä peitossa olevan välivirkkauksen ja kiinnitystavan olen myös suunnitellut. Julkaisen siihen PDF-ohjeen neliöiden julkaisun jälkeen. Risteyskohdissa olevat tähtikukat julkaistaan vain kuvana.

Uudet neliöt: "Minkätähären" ja "Jussi"


Minkätähären
Kun itsekeksimiäni neliöitä alkoi valmistua enemmänkin, päätin antaa niille myös nimet. Teemaksi otin pohjalaisuuden, joka korostuu joidenkin neliöiden nimissä.

Ensimäiseen neliöön idea tuli sen vieressä olevan lautasliinan lumitähdistä. Alla olevaan idea tuli jussipaidasta.

Jussi
Saadun palautteen vuoksi etsin ja löysin koneeltani alkuperäisen kuvan edellisellä kerralla julkaistusta "Lahja"-neliöstä. Kuva on vaihdettu edelliseen julkaisuun.


"Tykkäätkö virkata kuvasta" - julkaistut neliöt:

  1. Lahja, Ruusu
  2.  - 
  3. Lepikko. kontinsilmä 
  4. Sarastus, Venerantsu
  5. Lammashaka, Lettiniekka, Pose


Mukavia virkkaushetkiä 😊


-Tse-
Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

25.1.2020

Tykkäätkö virkata kuvasta? - Tarjolla ohjeettomia neliöitä kuvana

Torkkupeitto

Uniikkeja virkattuja neliöitä


Aikoinaan Kalevala-peittona aloitettu torkkupeitto alkoi saada itsekeksimiäni neliöitä.
Nelliöitä on kaikkiaan 10 kpl.

Koska kysymys on jo olemassa olevien peruselementtien eri järjestykseen asettamisesta, ei ole ihme, jos jostain löytyy näitä mallejani muistuttavia versioita. Olen myös joitain julkaissut  sosiaalissessa mediassa vuosia sitten, eli kuvastavirkkaajat ovat voineet jo virkata näitä.

Minulla ei ole aikomusta tehdä ohjeita ja myydä näitä "virallisesti" julkaistavaksi virkkausmalleiksi, siksi päätin, että julkaisen niitä tässä blogissa pari palaa kerrallaan.

Itse osaan paremmin virkata kuvasta kuin ohjeesta. Näistä malleistani vain "Ruusu"-neliöllä on ohje.

Luulen, että kuvastavirkkaajia on muitakin, joten tästä vain tallentamaan omaan kansioon, jos mallit miellyttävät. 

Höyrytys ja samankokoisuus


Alla olevat nelöt on kuvattu ennen höyryttämistä. Aina en edes höyrytä, vaan laitan kostean pyyhkeen alle yön yli. Tehdessäni kuvassa olevaa peittoa, piirsin neliön styrox-levyyn suurimman neliön mukaan. Sitten kostutin ja kiinnitin pitkillä kudinpuikoilla monta päällekäin muotoutumaan samaan kokoon.

Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita.

Virkkuukoukku: no. 5½ Lanka: sukkalankaa (en muista merkkiä)

Virkattu neliö_Lahja
Lahja
Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.