Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvit. Näytä kaikki tekstit

31.5.2022

Kesän alku ilman pihaa ja poraa


Kesäkuu vei mennessään pitkäaikaisen vaiteliaisuuden täällä blogissa. Lieneekö luonnon herääminen, vai värien palaaminen saanut aikaiseksi taas halun kirjoittaa?

Aikaisempina vuosina kesä on alkanut piharoskien karsimisella tai muuntamisella roskista silmäniloksi.
Riippakoivun pudonneet oksat saivat uuden muodon kranssien pohjana ja kuivuneet ruohotuppaat päätyivät osaksi kesäkukkien asetelmia. 

Tänä kesänä lähin ulkotilani on muuttunut pihasta parvekkeeksi, joten ensimmäiset kesätoimet kohdistuivat siihen. Syksyllä asetetut kuiva-asetelmat vaihtuivat värikkäisiin kesäkukkiin, ilman pienintäkään ajatusta yhdestäkään trendiväristä tai muoti-ilmiöstä.
- Parvekesomistuksen ydinajatuksena vallitsi pakkomielteinen porakoneen välttely.

Hylkytavarasta somisteeksi


Kukkalaatikko ompelukoneen laatikkokehikosta ja säkkikankaasta






Metsärinteeltä mukaan tulleesta, silmääni miellyttävästä "hylkytavarasta" sai luvan tulla parvekesomisteita ja ruukunpäällisiä. Aikoinaan kirppikseltä ostamani ompelukonelaatikot saivat luopua kehikoistaan, jotka siirtyivät korvaamaan parvekelaatikot. Kehikoihin asettamani säkkikankaat peittävät sopivasti alla olevat muoviruukut kätköönsä.
Estin kasteluveden valumisen, vetämällä pakastepussit muoviruukkujen päälle.

Alkuun oli ongelmana se, että parvekekaiteeseen ei voinut saada minkäänlaista kannaketta. Tähän ongelmaan tuli ratkaisu poistamalla koukut neljästä halvasta henkarista ja taivuttamalla ne niin, että koukun toinen pää tarttuu parvekekaiteen taivutetun peltireunan taakse ja toinen pää kiertyy laatikon kehikon reunalistan alle. Sitten vielä kieppi rautalankaa koukkujen ympäri varmistukseksi.

Symmetrisestä epäsymmetriseksi


Koska laatikkokehikot ovat pienet, jäi vaihtoehdoksi asettaa kumpaankin kaksi kukkaa, jolloin ns. asetelman säännönmukainen toteutuminen ei päässyt ihan helpoimmillaan toteutumaan. Parillinen määrä on harvoin mielenkiintoinen asetelmissa. Tämän vuoksi rikoin symmetrisyyttä valitsemalla päätyihin eri kokoiset lumisade-kukat ja lisäsin pienemmän päätykukan alle punaisen verkonkohon. Näin symmetrisyys väheni, muuttamatta asetelmaa toispuoleiseksi tai kieron näköiseksi.

Hylkyjen liitto


Edellisessä kodissani abstraktinen tauluni miellytti silmääni tupakeittiön seinällä. Täällä se ei tuntunut löytävän paikkaansa mistään, joten aikeissa oli luopua koko taulusta. Oli myös epäkäytännöllinen maalausteline, joka ei koskaan pysynyt kasassa varsinaisessa hommassaan. Olin jossain vaiheessa suunnitellut telineestä jopa lampunjalkaa, joka testatessa ei sitten tuntunutkaan toteuttamisen arvoiselta.
- Niinpä kehittyi ajatus yhdistää nämä kaksi "hylkyä" keskenään parvekkeellani ja onnistua samalla välttämään edelleen porakoneen käyttöä.

Lahjakukat linnunpesäksi




Sain lahjaksi upean amppelikukan. Oli laitettava mietintämyssy syvälle päähäni, jotta keksisin, miten saisin kukan arvoiseensa paikkaan. Suuri kukka toi mieleeni kukkaniityn tai linnunpesän, joten käteni väsyttyä sovitteluhommassani, päädyin asettamaan Martti-hanheni sen päälle. - Joten, ei muuta kuin muoviset kannakkeet irti ja pesä hanhineen parvekkeen aurinkoisimmalle paikalle.
Tällä paikalla kukka ei valitettavasti saa loistaa kauneuttaan pihassa kulkeville, mutta itselleni se on juuri näyttävimmällä paikallaan.

Kesäsisustus vapaalla kädellä


Tämä on elämäni ensimmäinen parveke, jonka olen luonut kesähuoneeksi. Yksinkertaisuudessaan se on itselleni viihdyttävä paikka, joka oli kiva ja yksinkertainen luoda.
Ehkä ensi kesänä teen sen toisin? - Tai sitten en. 😊

- Tse -


Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

21.10.2019

Vielä kaunista syyspihasta --- 21.10.2019

Tänään kuvallisia terveisiä syyspihasta. Joskus on katsottava lähempää, jos yleisilme vaikuttaa apealta.

On se vain kestävä tuo neilikka, vaikka pakkanenkin on jo päässyt puraisemaan.

Edelleen sinnittelevät äitienpäivä-orvokit.

Punakoison marjat hohtavat kuin jalokivet.

Varjolilja kilpailee menestyksellisesti huomiosta koivunlehtien väriloistoa vastaan.
Vähän on joutunut sävyä muuttamaan.

Lehtipuu keimailee harsopuvussaan. Vielä ehtiin ennen lumihuntua.

Kaunista syksyä 😊

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

22.9.2019

Syksyn sävyjä ---22.9.2019

Kyllä mä vaan niin iloinen olin kun jo elokuun loppupuolella alkoivat syksyn tulen värit vallata pihaa. Ilmat olivat kuitenkin päivisin sopivan lämpimiä ja aurinkoisia. - Sellaista syys-ihmiselle sopivaa.
Pihan väripilkut
Ulkonaolosta seuraa lähes poikkeuksetta halu katsella ympäristöä kuin valintamyymälässä tai aarteenetsinnässä, jospa vaikka löytyisi sellaista, jonka väkeltämisellä itsensä ilahduttaisi. Ja löytyyhän sitä. -Joskus.


Metsämatskua


Alla olevat väkellykset laitoin myös "Monenlaista käsintehtyä"-sivulle yksittäisnä kuvina.
Keksin ensimmäistä kertaa, että kuolleista kuusen oksista voi letittää ja muotoilla erilaisia muotoja. Sitä materiaalia olen käyttänyt muissa, paitsi alhaalla, vasemalla olevassa kranssissa, joka on tehty koivurisuista. Kyseinen kranssi kesti 9 vuotta saunan ovessa. Vain koristeet sen päällä vaihtelivat kävyistä vaahteranlehtiin, tai muuhun, mikä milloinkin miellytti. Se jatkaa elämäänsä vielä sisätiloissa, rusettinauhalla somistettuna.

Kiva oli myös käyttää sammalta, jota löytyy männynrunko-ruukusta ja maapallosta.
Halusin tehdä jotain pyöreää, joten ruttasin sanomalehtiä ja kiersin sammalta päälle. Oli ehkä odotettua, että tällaislle ilmastoahdistuneelle sammalkerästä kehkeytyi maapallo, jonka ympärillä risteilee vanhaa humalaa, koivun naavaisia oksia ja letitettyä kuusenkarahkaa. Mitä sitten symboloivatkaan? - Ehkä se on katsojan silmässä?

Saunan oven uusi sydän-krannsi, jonka alla tuunattu vanha. Männynrunko-ruukku ja maapallo.

Ei pelkkää koristetta


Tonttinumero-kapistus alkoi kasvattamaan sammalta katollaan, eikä tarrana oleva numero pysynyt enää kiinni. - Syksyinen ilta kului mukavasti kapistuksen saneeraushommissa. Vesikaton materiaali leikattiin vajasta löytyneistä taimiruukuista. Messinkinen verhonrengas oli just oikean kokoinen yläkerran ikkunakehykseksi. Käytössä heikoksi osoittautunut seinäkoukku saa nyt koristaa katon harjapäätyä yhdessä vanhasta vyöstäni peräisin olevan messinkipallon kanssa. Numero- ja seinämaali on peräisin mökkini maalinjäännöksistä. Tuli sama tunne kuin lapsena leikkiessä. - Syksy 2019

Tonttinumero-kapistus


Pimeän kuvittelua


Yhtenä lämpöisenä syys-iltana tuli mieleen kuvata piemällä. En ole erityiseti mikään valokuvaaja, mutta pimeällä, salamalla otetut kuvat ovat niin hehkuvan värisiä, että aika alkoi kulua tosi mukavasti siinäkin hommassa. Tässä niistä muutama.


-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

19.9.2019

Räystäänalus-remontti ja pihaelämää - Kesämuistoja 2019

Kesä 2019 oli kotoisa ja ilmoiltaan itselleni juuri sopiva, koska jaksoin touhuta yhtä sun toista.  Kuistini, jota kutsun myös terassiksi, sai räystäänsä alle peitelaudoituksen. Edellisen laajenuksen aikaan, vuonna 2009 tontillani ollut "satunnainen saneeraaja" omasi kanssani kovin eriävän käsityksen siitä, millaiselta sisäänkäynnin yläpuolella olevat räsytäslaudat tulisi näyttää. Lopputulos kirveli jo silloin silmääni. Olen siis harmitellut räystään alustaa kymmenisen vuotta joka kerta kun olen kävellyt sen alta.

Räystäänalus-remontti


Heinä-elokuun kieppeillä mitta tuli täyteen ja tartuin tuumasta toimeen. Talon alla säilytetyistä laudoista löytyi, mitä tarvitsin.
Mittasin, sahasin ja maalasin uudet laudat. Sitten mittasin,
sahasin ja kiinnitin koolauksen räystään alle.

Kun ei ollut apuria pitämässä kiinni,
kiinnitin vanhat vyöt räystään alle, jotta sain
yli 4 metriset laudat ruuvattua paikoilleen.

Valmista tuli. 

Pihaelämää


Metsärinteen pihaelämään liittyy istutusta, kaivamista, kastelua ja sosiaalista toimintaa, kuten grillaamiset, synttärit ja muut ilman syytä tai tekosyytä vietetyt hetket. Niin elettiin myös tänä kesänä. Pihan eri sesongit näkkyvät myös mökin kukkavaasissa.

Leikkasin säästelijäästi nurmikkoa tänä kesänä. Tästä johtuen sain nauttia luonnon kukista ja erilaisista pörrääjistä enemmän kuin muina kesinä. Heinäkuussa kukkivat apilat ja hiirenvirnat, jotka kestävät hyvin myös maljakossa. - Heinäkuu 2019

Takapihan apilaniitty

Aapilaa ja hiirenvirnaa

Viime kesänä pioni ei kukkinut. Nyt kukki yli 10 cm suurilla kukilla.

Syreeni antoi niin suuren kukkasadon, että oksat kaartuivat.

Syreenien aikaan


Strömsön puutarhajuhlasta ostettu isotähtiputki kukii ensimmäiset kukkansa Metsärinteellä.

Isotöytöangervo kukkii ja kerää pörriäisiä.

Ihanassa kesäaamussa yön sateen muistot nurmella kastelevat varpaat ja
kahvipöytä on keijukaisille katettu.

Ukonkello


Elokuussa ihmettelin fb-kavereilleni seuraavaa:
"On kerrottava, koska ihmetyttää, että joulukuussa töistä saamani synttärikukka-gerbera kukkii taas. Lisäksi lapsenlapsilta äitienpäivänä saatu mini-orvokki. - Mummo sanoi aina, että hyvästä sydämestä annettu kukka kestää. Oliskohan nää nyt sellaisia?"


Pihastailausta


Jokaiselle kesälle on kiva tehdä ainakin yksi isompi stailaus pihassa. Tänä kesänä kohteena oli vajan edusta, joka on luonut muotoaan tähän asti vain  allekirjoittaneen päässä. Alue oli melkoisen ruokkoamaton, joten oli hauskaa kun raivaustyön loppuvaiheessa alueelle muodostui aivan oma muotonsa. 

Pari vuotta sitten istutin lapseltani saadun syreenin vajan pihaan. Raivauksen jälkeen sen viereen muodostui diagonaalissa oleva muodostelma, jonka toisessa päässä on suuri kanto. Syyreenin ja kannnon väli sisälsi saniaista, akileijaa, tuoksukurjenpolvea ja paksuja heinätuppaita, joista muodostuu kesän aikana mukavia töyhtöjä. 

Lisäsin rekvisiitaksi uuteen "kukkapenkkiin" vanhat maitokärryt, joiden lastina oli terrakotta-ruukkuja, ja -kilpikonna. Lisäksi löysin tienvarresta hyvällä alulla olevan ruusupuskan, joka sai uuden paikkansa vajan pihan stailauksessa. 
Ensi kesänä on mukava nähdä, millainen lopputuloksesta tuli, kun nurmikko ja kasvit ovat kasvaneet ja aikaansaatu muoto erottuu kunnolla. 

Vajan piha luonnonmukaisesti stailattuna.
Sinkki-kastelukannu kannon nokassa lemmikkien ruukkuna.


-Tse-


Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.