31.1.2020

Tykkäätkö virkata kuvasta? 2.

Tarjolla ohjeettomia neliöitä kuvastavirkkaajille


Julkaistavat pohjalais-neliöt kiinnnitettuinä. Peitossa on tummanharmaa villavuori.

Ensimmäisenä haluan pahoitella edelliskertaisessa julkaisussa olevaa kijoitusvirhettä. Olin merkinnyt koukun kooksi 3, vaikka se oikeasti on ollut 5½.

Käsiala ja lanka vaikuttavat koukun kokoon. Itse virkkaan sen verran tiukkaa, että käytän melkein aina isompaa koukkua kuin lanngan suosituksessa on. – Asia selviää kokeilemalla.

Omat ja "Kalevalat" sulassa sovussa samassa peitossa


Kuvasta saa osviittaa, millaisilta julkaistavat neliöt tulevat näyttämään kiinnitettyinä. Osa on Kalevala-peiton neliöitä, joita en julkaise tässä blogissa kuvasta virkattaviksi. 
– Julkaisen ainoastaan itsesuunnittelemani neliöt.

Tulossa lisäksi


– Tässä peitossa olevan välivirkkauksen ja kiinnitystavan olen myös suunnitellut. Julkaisen siihen PDF-ohjeen neliöiden julkaisun jälkeen. Risteyskohdissa olevat tähtikukat julkaistaan vain kuvana.

Uudet neliöt: "Minkätähären" ja "Jussi"


Minkätähären
Kun itsekeksimiäni neliöitä alkoi valmistua enemmänkin, päätin antaa niille myös nimet. Teemaksi otin pohjalaisuuden, joka korostuu joidenkin neliöiden nimissä.

Ensimäiseen neliöön idea tuli sen vieressä olevan lautasliinan lumitähdistä. Alla olevaan idea tuli jussipaidasta.

Jussi
Saadun palautteen vuoksi etsin ja löysin koneeltani alkuperäisen kuvan edellisellä kerralla julkaistusta "Lahja"-neliöstä. Kuva on vaihdettu edelliseen julkaisuun.


"Tykkäätkö virkata kuvasta" - julkaistut neliöt:

  1. Lahja, Ruusu
  2.  - 
  3. Lepikko. kontinsilmä 
  4. Sarastus, Venerantsu
  5. Lammashaka, Lettiniekka, Pose


Mukavia virkkaushetkiä 😊


-Tse-
Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

3 kommenttia:

  1. Kauniita virkattuja nelijöitä olet tehnyt. 😍

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Oli tuolloin kummallinen himo virkata. Harmi jälkikäteen, etten tehnyt ohjeita virkatessani, olisin nyt voinut julkaista ohjeetkin, mutta onneksi on kuvastavirkkaajia. 😍

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.