24.4.2019

Pääsiäisaikaa ---24.4.2019

Pääsiäisen ruohosomistus sellaiselle, jolla rairuoho ei kasva.

Kevät


Taas saapui ihmeellisen ihana kevät Metsärinteelle. Alapiha on vielä lumen peitossa, mutta säätiedotuksissa ennustetut lämpöasteet antavat kyllä armollisesti kyytiä kinoksille. Jokavuotiseen tapaansa piha kutsuu lakkaamatta kuopsuttamaan ja rapsuttamaan itseään niin, että talven ja viimesyksyn muistot häipyisivät uusien tulokkaiden tieltä. Elämä tunkeutuu maasta jopa lumihangen viereiseen kukkappenkkiin, jonne auringon säteet ovat sopivasti osuneet. - Sohvalle jääminen aiheuttaa enemmän huonoa omaatuntoa kuin yleensä.

Kesän merkkejä


Pari päivää sitten saunan terassi ja piha-olkkari saivat pöytiinsä aurinkovarjot ja viimekesästä säästyneitä somisteita. Ylihuomenna avataan grillikausi, joka on lopullinen "niitti" kesäkauden alkamiseen. Lapset tulevat torstaina grillaamaan ja avaamaan kaivokoppini odottamaan kesällä tehtävää remonttia, jonka olen luvannut sille tehdä.
Kaivokoppi
Remontti on ilmeisen välttämätön, koska luonto on muuttanut talven aikana sen sisään muurahaisten muodossa. Herää ihmetys, ovatko murkutkin aikaisteneet vuosirytmiään heräämällä aiemmin talvirorkuiltaan?

Ystävyyttä ja tekemisen iloa


Vuoden tauolla ollut virkkausharrastus puhkesi kukkaan kun ihana, uusi tuttavani Vaasa-opiston Tietotekniikka-kahviossa lahjoitti minulle laatikollisen lankoja. Pari päivää laatiko oli avoinna tuvan lattialla. Lankojen katselu sai kaivamaan virkkuukoukun esiin ja aloittamaan uuden virkkausmallin hahmottelun. Parin koepalan jälkeen hyväksyin mallin ja aloitin virkkaamaan hartiahuivia, joka on on ollut toivelistallani jo vuosia "sitku"-projektina, ts. "sitten kun"-projektina.
- Kuten aiempienkin virkkausprojektien aikana, olen taas sananmukaisesti koukussa.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.