1.11.2019

Aurinkorieska --- 01.11.2019

Tästä ei kehkeydy jatkuvaa leivontablogia, mutta aamuinen leivän leipomien tuntui niin mukavalta, että päätin kirjoittaa siitä jotain.
Pari vuotta sitten olin yli vuoden ilman autoa, eikä kauppaan huvittanut lähteä muutaman pikkuasian vuoksi. Aloin tilaamaan pidempään säilyviä ruokatavaroita nettikaupasta, kuten jauhoja, mausteita, ketsuppia, sinappia, jne. Mikä parasta, kehittelin yksinkertaisen, nopean ja helpon tavan tehdä leipää. Resepti kehittyi jokaisella leipomiskerralla omaa makumaailmaa miellyttävämpään suuntaan, kunnes päädyin ainesyhdistelmään, johon on helppo saada halutessaan vaihtelua,vaihtelemalla muutamaa perusainesosaa.

Aurinkorieska




Halutessani vastaleivottua leipää, nostan pöydälle vehnäjauhoja, kaurahiutaleita, rypsioljyn, vettä, leivinjauhetta, suolaa ja auringonkukan siemeniä.



Laitan kuivat aineet kulhoon:




 
1 dl
vehnäjauhoja
3 dl
pikakaurahiutaleita
1 tl
suolaa
1 tl
sokeria
1,5 tl
leivinjauhetta (Tämän olen nykyään jättänyt kokonaan pois - ja toimii.)
n. 2 rkl
auringonkukansiemeniä



Sekoitan kuivat aineet ja
lisään sekoittaen:



n. 1,5 dl
vettä
(lisään vettä tarvittaessa, kunnes taikina on helppo levittää pellille ja pysyy muodossaan)


n. 1 rkl
öljyä



Kaadan taikinan pellille ja levitän n. 25 x 20 cm kokoisen suorakaiteen,
joka on n. 1 cm:n vahvuinen. Muoto voi toki olla muukin kuin suorakaide.

Ripottelen päälle auringonkukansiemeniä.

Uuninlämpö:   225o
Paistoaika:       n. 20 min.

Vinkki: Leikkaa leipä kuumana pizzaleikkurilla.


-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

2 kommenttia:

  1. Täytyypä koittaa tehdä tätä, hiivatonta leipää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Itse pidän mausta, mutta mukavinta on nopea valmistus. Veden määrää en laittanut niin tarkasti. Tuo 1,5 dl. on hyvä alkumäärä, johon vähitellen lisäämällä, saa omia mieltymyksiään vastaavan koostumuksen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.