26.11.2019

Blogivieraana Pirjo ja pitsiliinataulut --- 27.11.2019

Maisemataulut eivät ole minun juttuni, vaan vähän boheemina luonteena, haluan kotiini omanlaista ja itsetekemää. Saattaa olla, että joku muukin on keksinyt tehdä pitsiliinoista omanlaisensa taulun.
- Nämä ovat minunlaiseni versiot. 😊


Tämä ylempi on ollut alkujaan kultakehyksinen kukkataulu. Viime kesänä spreiasin kehykset mustaksi, ja lisäsin pohjaksi mustan kartongin.
- Näin kirpparilta ostamani pitsiliinat saivat mustan taustan ja kehykset ympärilleen.




Tämä, jossa komeilee neljä pitsiliinaa, on vanha ikkunankehys entiseltä työpaikaltani. Oli menossa kaatopaikalle, joten pelastin sen kurjalta kohtalolta. 
- Monia vuosia sekin makoili tylsänä yksinään, kunnes asetin senkin taustalle mustaa kartonkia, jonka teippasin reunoihin kiinni.  Mietin, että "pysyy, minkä pysyy", teipataan sitten uudestaan, jos alkaa irtoilemaan. 
- Kehyksille en tehnyt mitään, koska ovat juuri oikeanlaiset vähän patinoituneina. 
- Nuo kolme pientä pitsiliinaa olen saanut perintönä neljäkymmentä vuotta sitten. Nekin viettivät kaapissa pitkään tyhjänpanttina, mutta onneksi en ollut heittänyt pois. 
- Isomman liinan tarina on pyyhkiytynyt muististani kokonaan, mutta sekin pääsi pitkästä "kaappielämästään" arvoiselleen paikalle.


- Pirjo Korhonen -


Muita uusiokäyttö-töitä

Jos tykkäsit julkaisusta, 
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.