23.5.2020

Vanha, riittoisa ruokakaluston kaappi



Tämä aamiais-/baarisitiski on tehty vanhasta ruokakaluston kaapista, joka on toiminut aiemmin olohuoneen kirjahyllynä jo muutamissa aiemmissakin kotiosoitteissa vuosien varrella. Ostovuosi oli 1980.

Alaosaan on lisätty korotukset, joiden päällä on kajuutan pöytää muistuttava, vanhan sohvapöydän kansi, jollainen on myös pienemmässä koossa "katoksena". Vitriinissä ja välitilassa on valot. 

Tiskin sisäosaan piiloutuvat kotiteatterilaitteet ja tulostin. Lisäksi osa keittiotarvikkeista on löytänyt paikkansa vitriinistä, laatikoista ja tiskin alakaapista.

Hyllyssä on ollut alkujaan kaksi vtiriiniä, jotka on tässä taustalevyjen poiston jälkeen liitetty takaosastaan vastakkain. Ovet ovat sekä olohuoneen että keittokomeron puolella. 

Baarituolit sain tuttavaltani, jonka baarissa ne ovat aikoinaan olleet. Jalkojen lyhentäminen, istuinosan petsaus ja istuintyynyt tekivät tuoleista toimivat ja siistit.

Kaikki ruokakaluston kaapin osat eivät menneet aamiaistiskiin, vaan siinä ollut hyllyossa on nykyisin sohvan päätyseinällä kirjalyllynä. Toinen kaksiovinen alakaappi on makuuhuoneessa lipastona. - Kyllä uusiokäyttö kannattaa.

-Tse-

Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.