3.3.2022

Perhonen elämän varrella


Blogin nimi on edelleen Metsärinteen tonttu, vaikka olen asunut Isossakyrössä jo nelisen kuukautta.

Mietin ensin, että muuttaisin nimen, mutta tulinkin siihen tulokseen, että nimi säilyköön. Eihän blogin nimen tarvitse olla paikkasidonnainen, Metsärinne on siis kirjoittajan mielessä mukavina muistoina ja blogissa, koska se on vain tottumuskysymys.

Blogaaminen on jäänyt todella vähälle jo pitkään, johtuen asunnon myynnistä, ostosta ja uuden kodin  sisustamisesta. Ehkäpä seuraavissa postauksissa kerron, miten uuden asunnon sisustaminen on edennyt ja kuinka uusi paikkakunta alkoi tuntua kotikonnulta. - Nyt kerron kuvassa olevasta perhosesta.

Perhonen elämän varrella


Ihmisillä saattaa olla joku väri tai symboli, joka ilmenee elontiellä useaan otteeseen erilaisissa yhteyksissä. Itsellänikin on sellaisia, kuten perhonen erilaisissa muodoissaan.

Muistan piirrelleeni perhosia pienenä tyttönä piirustuslehtiöihin ja teininä oppikirjojen marginaaleihin ja kouluvihkoihin. Aikuisena perhonen on esiintynyt askarteluissa ja käsitöissä, jopa laulun sanoissa.
Tällä kertaa se tupsahti kirjoneulemalliksi.

Malli on pitkään ollut "pöytälaatikossa", kunnes Jonna-tyttäreni pyysi minua lisäämään villasukkavarastoaan. Pengoin koneelta mallejani, kunnes päätin valita perhosen esiintymään ensikertaa tyttöni sukissa.

Siinä se nyt on neulottuna. On ihan samaa tyyliä, millaisia aiemminkin piirtelin ja askartelin. Ensin meni langanjuoksut vähän kireiksi, mutta pian sormet tottuivat säätelemään. Nyt mielessä siintää ajatus mallista, jossa on jotain muutakin perhosen ympärillä. - Mutta se on sitten niitä tulevaisuuden juttuja.

Laitoin mallin myyntiin lankajengille.

- Teija Seijari -


Jos tykkäsit julkaisusta,
jaathan sitä eteenpäin, kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.